Opeth: Damnation CD vs. LP

Opeth aloitti aikoinaan puhdasverisenä death metal -orkesterina. Jo tuolloin innostuin bändin selkeästi omanlaisestansa soundista. Siinä oli jotain uutta, jotain sopivan omaperäistä jotta erottui muista rankemman musiikin raastajista. Pikkuhiljaa bändin sointi sai mukaansa entistä enemmän akustisia sävyjä, ja täydellinen irtiotto aiempaan musiikkiin tapahtui Damnation -levyllä. Vanhempi Opeth -fani oli Damnationin kanssa kuin ällikällä lyöty: missä ovat särökitarat, missä raskas rappaus, missä tukan pyöritys? Jossain muualla, taakse jäänyttä elämää. Nyt sointi on hauraan akustinen, paljas, alaston. Jo levyn ensimmäinen raita, Window Pane, kertoo uudesta levystä kaiken oleellisen. Nyt ei olla lähdetty tekemään samaa vanhaa, eikä myöskään matkimaan muita. On tehty jotain mikä … Jatka artikkeliin Opeth: Damnation CD vs. LP

Metallica: …And justice for all: cd vs. LP vs. remaster LP

And justice for all on Metallican kultakauden paras teos; thrash -huipentuma jota lähelle bändi ei ole sitten viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana päässyt. Justicella kaikki osat ovat loksahtaneet kohdalleen. Levy sisältää 65 minuuttia kuolemattomia riffejä, tasokasta laulua, mainiota kannuttelua sekä bassoraidan jonka miksauksesta debatoidaan vielä tänäkin päivänä. Justicen soundipolitiikasta on keskusteltu paljon, varsinkin tuosta bassoraidan miksauksesta. Väitetään että Jason Newstedtin bassoa ei kuulu lainkaan, mikä on osittain pötypuhetta. Hyvillä stereoilla basson kyllä erottaa, se kuuluu siellä kitaran alla.  And justice for allin biisit ovat mestariluokkaa; fillereitä ei ole, ja levyltä löytyy esimerkiksi sellaisia Metallica-kaanoniin jääneitä raitoja kuin One ja Harvester of … Jatka artikkeliin Metallica: …And justice for all: cd vs. LP vs. remaster LP

Viikate: Vuoden synkin juhla CD vs. LP

Taas kerran on joulun aika, ja joululaulut raikuvat niin radioissa kuin kaupoissakin. Tekopirteät humpat, popit ja iskelmät ovat ikiaikaisia dinosauruksia, mörköjä kaapeissa jotka nostetaan esille aina joulun alla. Joulun tunnelmaa tuomassa on kuitenkin myös muutama muu, hieman erilainen jouluperinne: Raskasta joulua tuo oman versionsa tunnetuista joululauluista, Hevinkelium esiintyy jälleen kerran Turussa jouluaaton kulmilla ja Viikatteen joululevyn voi laittaa levylautaselle aina kun siltä tuntuu. Vuoden synkin juhla on edelleen, noin 17 vuotta julkaisunsa jälkeen, täysin relevantti albumi. Varsin omituista levyn julkaisun aikaan oli muun muassa se että levy oli vasta toinen Viikatteen pitkäsoitto. Harvempi bändi julkaisee jo tässä vaiheessa joululevyn, jos … Jatka artikkeliin Viikate: Vuoden synkin juhla CD vs. LP

Tom Waits: Blood Money CD vs. LP

Kenelläpä kävisi mielessä että Tom Waitsin ensimmäisestä levystä on kulunut aikaa jo 45 vuotta. Näin se vain on, Closing Time -albumi julkaistiin jo armon vuonna 1973. Vuoden kuluttua Waits täyttää jo 70 vuotta. Waitsin ura on kunnioitettava ei vain pituutensa, vaan myös laadukkuutensa puolesta. Albumit ovat olleet pääosin laadukkaita, tosin joitain harha-askeleitakin on tullut otettua. Waitsin ääni on täysin omanlaisensa ja välittömästi tunnistettavissa – kukapa ei tunnistaisi laulajaa vaikkapa heti Waltzing Matildan ensi sanoista lähtien. Blood Money näyttää meille entistä kyynisemmän ja synkemmän Tom Waitsin. Levyltä löytyy varsin synkkiä biisejä kuten vaikkapa levyn avaava Misery is the River of the … Jatka artikkeliin Tom Waits: Blood Money CD vs. LP

Type O Negative: Bloody Kisses CD vs. LP

Type O Negative hyppäsi aikoinaan 90-luvulla kuuluisuuteen täysosumansa, Bloody Kissesin kanssa. Kyseessä on levy jossa kaikki osaset loksahtivat kohdalleen, aiempien levytysten lupaukset lunastettiin täydessä mitassa eikä arvailuille jätetty varaa. Bändi hyppäsi hetkessä klubeilla seikkailleesta sekopäisestä goottibändistä areenatasolle. Christian Woman -biisi sai myös hyvin soittoaikaa MTV:llä, tosin sen kompromentoivat sanat jouduttiin muuttamaan – muuten ei asiaa tv:hen olisi ollut. Biisin tehokkuutta kuvaa se että olen kyseisen videon nähnyt viimeksi yli 20 vuotta sitten, mutta muistan edelleen ulkoa muunnellut sanoitukset, kuten tietysti alkuperäisetkin. Harmillista kyllä, Bloody Kissesin magiaa ei Type O Negative ole sittemmin onnistunut toistamaan. Hyviä irtobiisejä on julkaistu siellä täällä, … Jatka artikkeliin Type O Negative: Bloody Kisses CD vs. LP

Kate Bush: The Kick Inside CD vs. LP

Kate Bush on englantilainen multitalentti – häneltä sujuvat niin laulaminen, pianon soitto, biisinteko kuin tanssiminenkin. The Kick Inside on hänen debyyttialbuminsa, jolta löytyy myös valtaisaa listamenestystä nauttinut single Wuthering Heights. Vastaavaa singlelohkaisua ei sitten tuon jälkeen ole näkynytkään, sillä Katen varsin originaali ääni on jotain jota ei vain jäljitellä. Tuntuu omituiselta että Kate Bush on jo 60-vuotias, sillä niin tuoreelta The Kick Inide edelleen kuulostaa. Siihen ei ole ajan hammas juurikaan pystynyt, vaikka levy on äänitetty jo vuonna 1975. Kate oli albumin julkaisun aikaan vain 19-vuotias, ja joitain hänen levylleen kirjoittamia lauluja tehdessään hän oli vasta 13-vuotias. Tenavatähti jos mikä. … Jatka artikkeliin Kate Bush: The Kick Inside CD vs. LP

Metal Allegiance: Power Drunk Majesty

Maailmalle on tähän mennessä pukattu monenkin ”superkokoonpanon” levyä jotka ovat yleensä sitten unohtuneet, tai harvoissa tapauksissa onnistuneet. Metal Allegiancen riveissä on useampikin tunnettu tähti. Soittopuolella löytyy niin David Ellefsonia (Megadeth), Alex Skolnickia (Testament) kuin Mike Portnoytakin (ex-Dream Theater). Keuhkojaan levyllä taasen tuulettavat niin Max Cavalera (ex-Sepultura, Soulfly), Johan Heggin (Amon Amarth), John Bush (Armored Saint, ex-Anthrax) kuin moni muukin. Metal Allegiancen metalli on thrashista vuoltua orvaskettä. Testamentin ja Kreatorin olemus on läsnä kuin varjona taustalla. Ensimmäisen kerran kuuntelin levyä hieman pienellä volumella enkä saanut siitä oikein mitään irti. Samaa shittiä kuin moni muukin thrash -kiekko, ajattelin. Mutta tulipa sitten etäpäivä … Jatka artikkeliin Metal Allegiance: Power Drunk Majesty

Paradise Lost: Shades of God CD vs. LP

Shades Of God on se Paradise Lostin levy joka kolahti isosti 90-luvulla. Tällä levyllä lunastettiin kaikki Gothicin antamat lupaukset, ja isosti. Levy sisältää muikean määrän ykkösluokan biisejä, sääli vain että se megahitti As I Die on ainoastaan cd:llä. No, kun Pity the Sadness soi niin tuon asian unohtaa. Shades of God on raskaan heavyn merkkipaaluja. Lp minulla on ensipainos vuodelta 1992, samoin kuin cd.  Vertailtaessa äänenlaatua, tulos on selvä lähes välittömästi: vinyyli kuulostaa isommalta, yläpää on monta astetta selkeämpi ja rikkaampi, myös basso on voimakkaampi ja selkeämpi. Tässä ei ole mitään epäselvää. Jatka artikkeliin Paradise Lost: Shades of God CD vs. LP

Megadeth: Countdown to Extinction CD vs. LP

Liki täydellisen Rust in Peace -albumin jälkeen Megadethilla oli kova paikka: miten toistaa uudella albumilla aiempi huikea onnistuminen? Onneksi Countdown to Extinctionilla soittaa vielä sama dream team kuin Rust in Peacella, joten soittajamateriaalista ei homma ole kiinni. Ja melkoisen hyvä lopputulos olikin; uudelta levyltä löytyy mm. superhitti Symphony of Destruction, eivätkä muutkaan raidat joudu häpeämään olemassaoloaan. Mustaine vei Megadethia uutukaisella montakin piirua kaupallisemman soundin suuntaan, eikä varmaankaan kadu sillä todennäköisesti kymmentä menetettyä vanhaa fania kohden sai sata uutta.  CD- ja LP-painokset minulla ovat molemmat Capitol Records 1992. Tällä kertaa vinyyli ja laserlevy ovat soundillisesti lähellä toisiaan. Suurin eroavaisuus löytyy lautasista … Jatka artikkeliin Megadeth: Countdown to Extinction CD vs. LP

Iron Maiden: Somewhere in Time CD vs. LP

Somewhere in Timen aikaan Iron Maiden eli 80-lukulaista mammuttikauttaan. Keikat olivat massiivisia, eivätkä biisit tällä levyllä tuosta massiivisuudesta poikenneet. Levyltä löytyy monta Iron Maiden -klassikkoa kuten vaikkapa Wasted Years, the Loneliness of the Long Distance runner ja Alexander the Great. Tämä levy löytyy varmasti jo kaikilta Maiden -faneilta, mutta voin lämpimästi suositella levyä myös muille kuin die hard -faneille. Sen verran mahtavaa on levyn biisimateriaali, ja myös levyn soundit ovat kohtuullisen hyvät. Sekä cd- että vinyylipainokset minulla ovat vuodelta 1986. Jälleen kerran cd- ja lp-painoksen soundi on hyvin lähellä toistaan. Eroja ei juurikaan ole, jos oikein pinnistellään niin vinyylin soundimaailma … Jatka artikkeliin Iron Maiden: Somewhere in Time CD vs. LP