Kauko Röyhkä: Onnenpäivä

Onnenpäivä on yksi Röyhkän parhaita levyjä. Suhteellisen lyhyeen levyn pituuteen on ahdettu hitti jos toinenkin – esimerkkinä vaikkapa Kanavaan Hukutettu ja Onnenpäivä. Onnenpäivä -levy on mitä mainioin esimerkki Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan synergiasta, biisit ja kitarat toimivat suorastaan erinomaisesti. Vertaillaanpas tällä kertaa kahta vinyylipainosta keskenään; alkuperäistä vuoden 1983 painosta ja sitten Svartin ilmeisesti vuonna 2014 julkaistua uusintaversiota. Alkuperäispainoksen soundit ovat kohtuullisen hyvin kohdallaan, mutta silti ei voi välttyä tunteelta että jotakin puuttuu. Tuon puuttuvan osan tuo mukanaan uusintapainos. Uudemmalla versiolla lautaset kilahtavat metallisemmin, kitarat tulevat enemmän iholle ja bassoa on mukava seurata. Voisi sanoa että uudelleenjulkaisu tuo bändin kyökin … Jatka artikkeliin Kauko Röyhkä: Onnenpäivä

Metallica: Black Album CD vs. LP

”Black Album” merkkasi Metallicalle uuden sivun kääntämistä: entistä rockimpi lähestyminen musiikkiin nosti yhtyeen supersuosituksi. Valitettavasti omalla kohdallani tämä merkkasi jo musiikillisen alamäen alkamista, joka vain jyrkentyi Loadin kaltaisilla turhilla albumeilla. Nykyisessä kuosissaan bändi on mielestäni jo lähestulkoon irrelevantti, kun puhutaan metallimusiikin mestareista. Loadin jälkeinen alamäki muuttui syöksylaskuksi St. Angerin kaltaisilla turhakkeilla, eikä suunta valitettavasti juurikaan muuttunut Death Magneticin kaltaisilla demoriffeilyillä.  Hallussani ovat vuonna 1991 julkaistut cd- ja vinyyliversiot joten vertailu sujuu samasta ”sourcesta” käsin. Uusintajulkaisuissahan ei voi yleensä olla varma siitä mitä lähdettä on käytetty: master-nauhoja, digitoituja tiedostoja vai mitä. Tässä olisikin pieni pyyntö paikallaan levy-yhtiöille, esimerkiksi Svartille: kertokaa uudelleenjulkaisuissa, … Jatka artikkeliin Metallica: Black Album CD vs. LP

Eppu Normaali: Valkoinen Kupla CD vs. LP

1986 Eppu Normaali eli suuruutensa parasta aikakautta. Hanskassa oli suurmenestys Kahdeksas Ihme, ja nimellään ja kannellaan Beatlesia parodioiva Valkoinen Kupla jatkoi menestystarinaa. Valkoinen Kupla ei nimestään huolimatta ollut kupla, vaan päinvastoin varteenotettava julkaisu.  Vertailua varten minulla on käsissäni vinyylistä sekä cd:stä ensipainokset. Äänenlaadullisia eroja ei vinyylin ja laserin välillä tarvitse kauan etsiä. Vinyylin yläpää on kirkkaampi ja erottelevampi, akustiset kitarat soivat aidommin ja bassoa on helpompi seurata. LP:llä tuntuu myös olevan sitä maagista musikaalisuutta enemmän kuin CD:llä. Lyhyestä virsi kaunis, valinta osuu tällä kertaa vinyyliin. Jatka artikkeliin Eppu Normaali: Valkoinen Kupla CD vs. LP

Judas Priest: Painkiller CD vs. LP

Tuskinpa kukaan odotti aikoinaan että jo vuonna 1974 ensilevytyksensä tehnyt Judas Priest tekisi lähestulkoon uransa parhaan levytyksen armon vuonna 1990. Mutta niin vain kävi, Painkillerin aikana Priest oli käsittämättömän kovassa iskussa; raidat Kuten vaikkapa Painkiller ja Night Crawler kuuluvat ehdottomasti Judas Priest -kaanoniin. Vinyylinä ja cd:nä minulla on Painkilleristä alkuperäiset 1990 CBS:n julkaisemat versiot, joten aloitetaanpas äänenlaadullinen vertailu. Ei mene montakaan hetkeä huomata että tällä kertaa formaattien eroavaisuudet ovat varsin selkeät. Vinyylillä yläpää avautuu framille aivan erilailla kuin jossain määrin tumppu cd. Halfordin ääni raikaa vinyylillä kirkkaana ja kitarat soivat raikkaasti ja kuulostaa melkein kuin soittajat olisivat samassa huoneessa kanssani. … Jatka artikkeliin Judas Priest: Painkiller CD vs. LP

Iced Earth: Something wicked this way comes CD vs. LP

Amerikan Yhdysvalloista kotoisin oleva Iced Earth on kuulunut lähes koko historiansa ajan, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, metallimusiikin kärkeen. Bändin rosterista löytyy kerrassaan loistavia julkaisuja, joiden kirkkaimmaksi kärjeksi lähes poikkeuksetta luetaan ykkösnyrkki Something Wicked This Way Comes. Varsinkin levyn päättävä Something Wicked -trilogia on typerryttävän hieno esitys bändin osaamisesta. Kuunnellaanpas seuraavaksi vinyyli- ja cd-julkaisujen äänenlaadulliset erot. CD-versiona minulla on alkuperäinen vuoden 1998 -painos, vinyyli on taasen uusiotuotantoa vuodelta 2016. Molemmat ovat Century Median julkaisemia. Laserlevyn ja vinyylin erot ovat kohtalaisen selkeät. CD:llä on kirkkaammat ja todenmukaisemmat diskantit, eli rumpujen pellit toimivat luonnollisemmin. LP on taas muuten voitolla; ääni on kolmiulotteisempi ja orgaanisempi, … Jatka artikkeliin Iced Earth: Something wicked this way comes CD vs. LP

Lord Vicar: Fear No Pain CD vs. LP

Lord Vicar on doom metalia parhaimmillaan. Lord Vicar, kuten myös lajitoverinsa Reverend Bizarre, ovat molemmat todellisen renessanssimiehen, Kimi Kärjen luomuksia. Fear no pain on Lord Vicarin ensimmäinen ja ehdottomasti paras albumi. Eivät sitä seuranneet kaksi levytystäkään huonoja ole, mutta Fear no pain on vain niin kova luu ettei sille helpolla löydy vastusta. Levyllä vuorottelevat vastuttamattomasti niin hitaammat doom -luennot kuin vauhdikkaammallakin poljennolla varustetut biisit. Hallussani olevat cd- ja vinyylipainokset ovat The Church Within Records’in julkaisemia, eikä uusintapainoksia ole tehty. Mutta mennäänpäs sitten asiaan ja vertaillaan cd- ja vinyylipainoksen äänenlaadullista eroa. Heti alkuun voi kehua levyn soundipolitiikkaa, joka on onnistunut loistavasti. … Jatka artikkeliin Lord Vicar: Fear No Pain CD vs. LP

Sentenced: The Funeral Album CD vs. LP

Sentenced lapioi aikoinaan itsensä tyylikkäästi hautaan The Funeral Albumin sävelin. Nyt, kun levystä on tehty tuore vinyyliuudelleenjulkaisu, on sopiva aika verrata cd:n ja vinyylin äänenlaatua toisiinsa.  Ensialkuun käy selväksi että äänenlaadulliset erot eivät ole suuren suuria. Korvia saa suorastaan pinnistellä huomatakseen eroavaisuuksia. Oikein pinnisteltyäni huomasin vinyyliversion bassojen olevan astetta selkeämmät, ja akustiset kitarat soivat hieman pehmeämmin. Erot ovat kuitenkin hyvin pieniä, eivätkä mielestäni oikeuta vinyylin hankkimista pelkästään äänenlaadullisin perustein. Toisaalta vinyyli tulee hienoissa gatefold -kuorissa joten mikäli arvostat vinyyliä esineenä, voi hankinta perustella paikkansa.  Jatka artikkeliin Sentenced: The Funeral Album CD vs. LP

Mercyful Fate: 9 CD vs. LP

”9” on Mercyful Faten toistaiseksi viimeisin teos vuodelta 1999. Tuolloin bändi oli huikeassa vedossa; 9 edustaa bändin parasta äänitettyä tuotantoa, ja Wackenissa näkemäni liveveto oli mestarillinen suoritus. Äänitteistä minulla on hallussani originaali cd joka on julkaistu vuonna ’99 Metal Bladen toimesta, ja vuodelta 2009 Back on Blackin lisensoima verenpunainen uudelleenjulkaisu vinyylillä. Vertaillaanpas sitten vinyyli- ja cd-julkaisuja toisiinsa. Tällä kertaa vaaka kallistuu nopeasti vinyylin puolelle: lp-formaatti hengittää luonnollisemmin, diskanteissa on ilmaa ja soundi on kolmiuloitteisempi. Myös bassot toistuvat voimakkaammin ja selkeämmin. Yleensäkin levyllä voi sanoa olevan varsin mainiot soundit, jotain mikä ei ole Mercyful Faten levyillä mikään itsestäänselvyys.  Jatka artikkeliin Mercyful Fate: 9 CD vs. LP

Graham Slee Reflex M -RIAA

Graham Slee Projects on englantilainen laitevalmistaja, joka aloitti toimintansa vuonna 1998 esittelemällä tuolloin ensimmäisen levysoitinetuvahvistimensa. Tuon jälkeen valikoima on laajentunut useammilla levysoitinesivahvistimilla, kuuloke- ja päätevahvistimilla sekä DACilla. Myös erilaiset liitäntäjohdot kuuluvat valmistajan sortimenttiin. Testissä on tällä kertaa valikoiman hintavamman pään MM-äänirasioille sopiva levysoitinetuvahvistin eli RIAA-korjain. Nyt testattavana oleva Reflex M -RIAA sisältää myös PSU1 -virtalähteen joka on hintavampi kahdesta tarjolla olevasta vaihtoehdosta. Yhdessä paketissa tämä kombinaatio kurittaa kukkaroa 939 euron verran. PSU1 -virtalähdettä voidaan käyttää myös upgrade -osana moneen muuhun Graham Sleen tuotteeseen, ja erikseen hankittaessa hintaa virtalähteellä on 270 euroa. Ei mikään halpa laite, mutta valmistajan mukaan kyseessä on … Jatka artikkeliin Graham Slee Reflex M -RIAA

Sentenced: The Cold White Light

Sentenced oli maailmankuulu suomalainen heavy-orkesteri jonka rokkaavat, melodiset kappaleet puhuttelevat yhä. The cold white light -albumi tallensi Sentencedin uransa musiikillisen huipun aikana, levyltä ei löydy ainoatakaan täytebiisiä, vaan hittiä tulee biisi toisensa jälkeen. Jos levyltä halutaan nostaa joku kappale toisten yläpuolelle, on se omalla kohdallani kitkerän katkera ja melodinen No one there. Kyseisellä raidalla muutenkin erinomainen vokalisti Ville Laihiala ylittää itsensä ja Sami Lopakan sanoitukset jäävät työskentelemään alitajuntaan vielä pitkän aikaa biisin päättymisen jälkeen. En jaksa muistaa julkaistiinko levyä vinyylinä julkaisuvuonna 2002, mutta ainakin nyt tilanne on korjattu Century Median toimesta. Komeissa gatefold -kansissa julkaistu 180 grammainen lätty on vakuuttava … Jatka artikkeliin Sentenced: The Cold White Light

Iced Earth: Horror show

Iced Earth on amerikkalainen metalliorkesteri jonka levyt ovat bändin perustamisesta asti erottuneet edukseen harmaasta massasta. Tunnusomaista merkkejä bändille ovat timantintarkka rumputuli, melodisesti sahaavat kitarat sekä varsinkin bändin kulta-ajan vokalisti Matt Barlow’n tunteikas laulu.  Iced Earthin uran kiistatta parhaaksi saavutukseksi on noussut vuonna 1998 julkaistu Something wicked this way comes -kiekko, jolta löytyvä Something wicked -trilogia on edelleen ihokarvat pystyyn nostattava potpuri heavy metalin keulilta. Vaan eipä huippusuorituksesta huolimatta jäänyt Iced Earth makoilemaan laakereillaan; seuraava kiekko julkaistiin kolmen vuoden kuluttua. Nyt vertailun kohteena oleva Horror show on sinänsä erikoinen konsepti: levy koostuu eri kauhuelokuvista ja niiden hahmoista sävellettyihin biiseihin. Osansa saavat … Jatka artikkeliin Iced Earth: Horror show

David Bowie: The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars

Tällä kertaa otan testiin saman levyn kaksi eri vinyylipainosta. Levynä on Dawid Bowien The rise and fall of Ziggy stardust and the spiders from mars. Vanhemman painoksen virkaa toimittaa RCA vuodelta 1980, Tuoreempi painos on taasen EMI:n vuonna 2012 julkaisema 180-grammainen remaster. Alkuperäinen painoshan löytyy jo vuodelta 1972.  Dawid Bowien Ziggy stardust and the spiders from mars ei albumina paljon esittelyjä kaipaa. Kyseessä lienee Bowien kuuluisin levytys, jolta löytyy myös megahitti Starman. Suosittelenkin kyseistä levyä jokaisen asianharrastajan levyhyllyyn. Uudempi painos soi erinomaisen hyvin; bassot ovat voimakkaat ja tymäkät, lautaset soivat aidon tuntuisesti ja varsinkin transientit lyövät voimakkuudessaan päin kasvoja. Myöd … Jatka artikkeliin David Bowie: The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars

Camel: Moonmadness CD vs. LP

Moonmadness on Camelin kulta-ajan albumeita. Vuonna 1976 heti erinomaisen The snow goosen jälkeen julkaistu levy sisältää mainiota, eräänlaista ”easy listening -progea”. Kuunnelkaa vaikkapa Song within a song -kappale niin tiedätte mitä tarkoitan. Myös heavy-hippiorkesteri Opeth on kertonut Camelin olevan yksi vaikuttajistaan. Tämän levyn kanssa on mukava rentoutua, ja antaa musiikin viedä mukanaan.  Mutta mennäänpäs itse asiaan: kuinka LP ja CD -julkaisut vertautuvat keskenään? LP-painoksena minulla on Music on vinyl-julkaisu vuodelta 2013, CD taasen on Decca vuodelta 2002.  Heti vertailun alussa huomaan että tällä kertaa LP:n ja CD:n ero on huomattava. Siinä missä joskus pitää pinnistellä huomatakseen eroavaisuudet, nyt erot suorastaan … Jatka artikkeliin Camel: Moonmadness CD vs. LP