Sentenced alkoi tehdä kanssainväilistä läpimurtoa Amok -nimisellä albumilla, 90-luvun puolivälissä. Tuolloin laulajana toimi vielä vanha raspikurkku Taneli Jarva, ja levyltä lohkaistu ikiklassikko Nepenthe julkaistiin videona joka sai oikein kansainvälistä jakelua. Vaikka levy menestyi hyvin ja bändi alkoi saada nostetta, Jarva päätti jättää yhtyeen vedoten henkilökohtaisiin syihin. Down -albumi tehtiin varsin pian Amokin jälkeen, levyjen väliin mahtuu aikaa vain yksi vuosi. Jarvan irtisanouduttua uuden laulajan löytäminen oli kiireellinen asia, sillä tulevan levyn äänityksiin oli vain kolme viikkoa aikaa. Laulajaksi Jarvan tilalle löydettiin Ville Laihiala, jonka ulosanti on Jarvaa huomattavasti kevyempi ja melodisempi. Mörinä oli nyt Sentencedin osalta ohi.

Itselleni Down on se levy joka herätti minussa todellisen Sentencedin fanittajan. Amok oli jo alku, mutta vasta Down iski lujaa sydämeeni. Monta astetta melodisemmaksi muuttunut bändi säilytti synkeän maailmansa, jossa kukoisti sysimusta huumori. Ja huolimatta kevyemmästä tatsista, kyllä sitä raspiakin oli vielä mukana.

Down on juuri julkaistu uusintapainoksena vinyylillä, ja kävin hakemassa sen Turun Äxästä. Julkaisussa ei ole muuta erikoista kuin se että vinyyli on värikäs splatter, jossa on mukana mustaa ja jotain ilmeisesti kultaa imitoivaa väriä. Kansipahvin sisällä on levyn lisäksi levyn lyriikat ja muutama valokuva. Oikeastaan ihan tyylikäs julkaisu, kaikessa minimalistisuudessaan.

No miltä se sitten kuulostaa? Laitoin levyn lautaselle ja kuuntelin molemmat puolet kertaalleen. Äänimaailma kuulosti tummalta ja mitäänsanomattomalta. Seuraavaksi laitoin ensimmäistä julkaisua olevan cd-levyni soittimeen, ja vertailin laserlevyä sekä lp:tä. Välittömästi kävi ilmi että vinyyli on mokattu täydellisesti. CD:llä lautaset soivat elävästi, bassosta saa selvää ihan omana soittimenaan ja kitarat kuulostavat, no, kitaroilta. Vinyylillä kitarat ja basso ovat yhtä muhjua josta ei saa selvää. Lautasillakaan ei kuuntelijaa juuri hellitä. Soundimaailma on paskottu niin käsittämättömän pahasti että en ymmärrä miten se on mahdollista.

Pienen tutkimisen jälkeen huomasin että levyn sanoituspahvissa sanotaan levyn olevan remasteroitu. En osaa sanoa onko tämä remaster sama kuin 2007 julkaistu remasteroitu cd, vai onko kyseessä uusi remasteroitu painos. Veikkaan jälkimmäistä, pahvissa kun on oikein mainittu että levy on digitaalisesti remasteroitu Ulf Horbeltin toimesta.

Vinyylin soundi on niin huono, että koen sen lähinnä fanikunnan loukkauksena. Että tämmöinen tapaus tällä kertaa.