Soen on ruotsalainen progemetallibändi, joka on ehkä hieman turhaankin jäänyt muiden suuruuksien, kuten vaikkapa Opethin varjoon. Mistä päästään tietysti pieneen aasinsiltaan, sillä Soenissahan rumpalina toimii entinen Opeth-rumpali Martin López.

Atlantis on kokoelma Soenin biisejä vuosien varrelta, akustisessa muodossa. Levy on soitettu livenä studiossa, ja bändin vahvistukseksi on palkattu jousisoittimien taitajia, kosketinsoittaja sekä kaksi naispuolista taustalaulajaa.

Samankaltaisia levyjähän on tehty useita; harmillisesti ne ovat monesti epäonnistuneet. Yleensä taustamuusikot vain hiukan vahvistavat bändin sointia, mutta Atlantiksella heillä on suurempi rooli, ja kokonaisuus toimii hienosti. Kun ottaa vielä huomioon sen, että Soen jo itsessään koostuu äärimmäisen taitavista muusikoista, ei tuloksessa ole paljon moittimisen sijaa.

Kaikeksi onneksi laulajan, bändin ja taustamuusikoiden sekä -laulajien miksaus on onnistunut suunnilleen täydellisesti, kaikki kuuluu selkeästi ja juuri oikealla voimakkuudella. Erityisen onnistunut on mielestäni bändin laulaja Joel Ekelöfin ja taustalaulajien yhteistyö, vokaalit toimivat yhteen erinomaisesti ja tukevat toinen toistaan. Mukana tulevalla DVD:llä Joel on ansaitusti keskipisteessä, hänen erinomainen laulusuorituksensa ja tunteiden välityttyminen katsojalle on lähestulkoon maagista.

Atlantiksesta on periaatteessa vaikea löytää mitään vikaa. Ehkäpä ainoa ongelma on se, että kaikki biisit eivät tietenkään ole aivan yhtä onnistuneita. Eli reilun tunnin mittaisella äänitteellä on myös suvantokohtia, joissa kuulijan ote helposti herpaantuu; jotkut biisit kuulostavat aika lailla samasta muotista tulleelta.

Levyn avaava kappale Antagonist on siinä mielessä ongelmallinen, että omasta mielestäni se on julkaisun paras biisi – täydellisen hieno aloitus. Joten odotukset virittyvät sen myötä äärimmilleen, ja vaikka levyn pienet suvantovaiheet eivät mitenkään huonoja olekaan, tuovat ne mukanaan pienen ikävystymisen vaaran.

Vaan riittääpä levyllä muitakin hienoja biisejä. Esimerkiksi Trials sekä Illusion ovat aivan uskomattoman upeita esityksiä. Myös tehokkaasti rytmiosastoa hyödyntävä Savia toimii komeasti, ja pääseepä Joelkin tuulettamaan keuhkojaan oikein kunnolla.

Loppupuolella kuultava Slipknot-cover Snuff sekoittuu levyn muuhun tuotantoon, eikä oikein tuo mitään lisää alkuperäiseen biisiin, vaikka soittimia piisaa melkoinen liuta enemmän. Molemmat esitykset ovat hyvin samanhenkisiä.

Julkaisun päättävä Lotus on kaunis ja herkkä lopetus levylle, erinomainen osuma. Kappale jättää jotenkin haikean, mutta hyvän fiiliksen.

Atlantis on kahden levyn paketti, joista toinen on CD ja toinen DVD. Vaikka budjetti on ollut selkeästi jossain määrin rajallinen, on DVD:n kuvauksessa onnistuttu hyvin, ja se sopii hyvin musiikin tunnelmaan. Sitä on vain vaikea käsittää, että DVD on kaksikanavainen, eikä monikanavamiksausta ole; sillä olisi varmasti päästy vielä monta astetta eteenpäin koskettavuudessa. Mutta hyvä näinkin.

Jätä kommentti

Trending