CD vs. LP: My Dying Bride, Like Gods of the Sun

Jo vuonna 1990 perustetun doom-orkesteri My Dying Briden uraauurtava rooli omassa genressään on varmasti tuttu asia monille synkempien metallimerien kyntäjille. Bändin toinen levy, Turn Loose the Swans, takasi My Dying Bridelle ikuisen paikan fanien sydämissä. Kaihoisan synkkä albumi osoitti orkesterin kyvykkyyden tehdä tasaista jälkeä, sekä tarvittaessa erinomaisen hienoja klassikoita kuten levyn sisältämä Sear Me MCMXCIII osoittaa. Olennainen osa bändin sointia on laulaja Aaron Stainthorpen välillä muriseva, välillä puhtaasti kuuluva ääni. My Dying Briden Turn Loose the Swansilla alkanut laatujulkaisujen putki jatkui kolmannella levyllä. Loistava The Angel and the Dark River kuuluu jokaisen arvonsa tuntevan metallimiehen ja -naisen levyhyllyyn. Vaan eipä … Jatka artikkeliin CD vs. LP: My Dying Bride, Like Gods of the Sun

CD vs. LP: Lasten Hautausmaa, IV

Arttu Wiskarista Leevi & the Leavings -pastisseineen ei ole suomirockin pelastajaksi, mutta Lasten Hautausmaa alkaa olla lähellä tuota titteliä. Viiden vuoden sisällä jo neljännen julkaisunsa aikaansaanut orkesteri on onnistunut parantamaan juoksuaan julkaisu julkaisulta, ja kaksi tuoreinta albumia voidaan laskea jo mestariluokkaan kuuluviksi. IV on ensimmäinen Lasten Hautausmaan levy joka on äänitetty oikeassa studiossa. Sen huomaa aiempia levyjä paremmasta soundimaailmasta, vahinko vain että tämäkään levy ei vielä ole mitään referenssiluokkaa äänenlaatunsa puolesta. Positiiviseen suuntaan ollaan menty myös siinä että levyn äänimaailma on nyt aiempaa täydempi ja täyteläisempi. Tällä kertaa levyllä ei ole ainuttakaan filleriraitaa, toisin kuin aikaisemmilla levyillä joilta yleensä löytyy … Jatka artikkeliin CD vs. LP: Lasten Hautausmaa, IV

Slayer: God Hates Us All, CD vs. lp

Slayerilla on jälleen asiaa. God Hates Us All on bändin yhdeksäs albumi, ja se on täynnä raivoisaa vokalisointia sekä raakaa kitarointia, unohtamatta kuitenkaan Bostaphin hyvin fiilikseen sopivaa rumpusuoritusta. Eihän Bostaph toki mikään Lombardo ole edelleenkään, mutta en tätä suoritusta kuitenkaan puolivillaiseksi haukkuisi. En ole tutustunut tätä albumia edeltävään Diabolus in Musica -lättyyn, mutta kova sen pitäisi olla jotta tästä paremmaksi panisi. Itselleni God Hates Us All on myöhempien aikojen Slayerin parhaita vetoja. Kävin myös tutustumassa bändiin livenä levyn kiertueen aikana Helsingin jäähallissa, ja parhaiten keikalta on jäänyt mieleen 9/11 -jälkimainingeissa Arayan heittämä ”God bless America”. Ei mielestäni oikein sovin Slayerin … Jatka artikkeliin Slayer: God Hates Us All, CD vs. lp

Sielun Veljet: L’Amourha CD vs. LP

Sielun Veljet perustettiin aikoinaan, kun Hassisen Koneen rauniot vielä savusivat. Ismo Alangon ja kitaristi Jukka Orman uusi missio oli tehdä musiikkia joka ei ole läheskään niin helposti omaksuttavaa kuin mitä Hassisen Kone oli. Tästä saa hyvän käsityksen bändin debyyttialbumilla joka äänitettiin aikoinaan livenä Ylen mobiilistudiota käyttäen. Sielun Veljien varhaiset biisit tukeutuivat usein junnaaviin riffeihin, huutoon, hikeen ja räkään. Usein meno oli jopa shamanistinen. Suuri yleisö oli ihmeissään tästä totaalisesta muodonmuutoksesta, eivätkä Siekkareiden alkupään levytykset hätyytelleet levymyyntitilastojen kärkipaikkoja. Meininki muuttui kun L’Amourha julkaistiin. Nyt musiikki oli helpommin lähestyttävää, ja levy sisälsi muunmuassa Peltirumpu -hitin jota soitetaan vieläkin radiossa. Ei L’Amourhan sisältö … Jatka artikkeliin Sielun Veljet: L’Amourha CD vs. LP

Queensrÿche: Operation Mindcrime CD vs. LP

Queensrÿchen Operation: Mindcrime on melometallin helmi; albumi johon muita vieläkin verrataan, vaikka sen julkaisusta on kulunut aikaa jo kolmisenkymmentä vuotta. Queensrÿche on myös tavallaan joutunut levyn vangiksi sillä tämä on se mihin myös Queensrÿchen uusia tuotoksia verrataan. Operation: Mindcrimen jälkeen Queensrÿche on julkaissut kaksi hyvää albumia: Empire sekä Promised Land. Tämän jälkeen bändi onkin sitten lasketellut silkkaa alamäkeä, eikä edes Todd La Torren palkkaaminen vuonna 2012 ole auttanut tilannetta. Vaikkakin Todd La Torre on loistava laulaja ja paras mahdollinen henkilö korvaamaan Taten, eivät biisit vaan ole sisältäneet samaa taikaa kuin mitä bändin varhaistuotanto sisältää. Valitettavasti myös juuri äskettäin julkaistu The … Jatka artikkeliin Queensrÿche: Operation Mindcrime CD vs. LP

Mercyful Fate: Don’t Break the Oath CD vs. LP

Mercyful Fate on lempibändejäni. King Diamondin luotsaama ”mersu” on aina saanut nauttia ykkösluokan muusikoista – mukana Don’t Break the Oathilla ovat kitaristit Hank Sherman ja Michael Denner. Luottopari joka todella tietää kuinka kitaraa tulee kurittaa. Levy sisältää muutaman unohtumattoman Mercyful Fate -klassikon, kuten vaikkapa Desecration of Souls, Gypsy ja Come to the Sabbath. King Diamondin laulu on tekijä joka jakaa kuulijakunnan tasan tarkkaan kahtia: joko hänen omituisesta laulutyylistään pitää tai sitten sitä ei voi sietää. Harvemmin on tullut vastaan ihmisiä jotka toteavat sen olevan vain ”ihan ok”. Oman täyttymykseni koin vuonna 1999 Wackenissa, kun Mercyful Fate oli siellä kiertämässä mainion … Jatka artikkeliin Mercyful Fate: Don’t Break the Oath CD vs. LP

Guns’n’Roses: Appetite for Destruction CD vs. LP

Appetite for Destruction on debyyttialbumeiden debyyttialbumi. Salaman lailla iskenyt platta sisältää lähestulkoon pelkkää hittiä, toinen toisensa perään. On vaikea kuvitella mitten Appetite olisi voinut olla parempi – Axl oli täydellinen keulakuva vaaraa uhkuvalle rock-bändille joka tiesi miten tehdä asiat oikein. Vaan kakkoseksi ei jäänyt myöskään Slash jonka kitarasoolot hakevat vieläkin vertaistaan. Vajaat kymmenen vuotta sitten Areenalla nähty Gunnarit ilman Slashia näytti kuinka tärkeä hahmo Slash bändille on – bändi oli tuolloin vain varjo oikeasta itsestään. No, onneksi ”Not in this Lifetime Tour” korvasi tilanteen niille jotka eivät nähneet bändiä kiertueella vuonna 1991. Voin avoimesti myöntää että siitä on aikaa kun … Jatka artikkeliin Guns’n’Roses: Appetite for Destruction CD vs. LP

Guns’n’Roses: Use Your Illusion I & II CD vs. LP

Gunnarit onnistuivat siinä minkä olisi luullut olevan lähestulkoon mahdotonta – loistavan debyyttialbumin jälkeen julkaistu hillitön tuplaharkko löi itsensä suoraan kuulijoiden sydämiin. Tai oikeastaan voidaan puhua jopa neliharkosta sillä molemmat levythän ovat tuplia. Use Your Illusion -levyt olisivat olleet jo yksistäänkin musiikkipiirien ykköspuheenaihe, tuplana julkaisu on jotain jota ei yksinkertaisesti voi sanoin kuvailla. Levyjen biisit vaihtelevat bluesista rokettirollin kautta massiivisiin balladeihin. Kunnianhimolla ei ollut Use Your Illusion -sessioiden aikana rajaa. Osallistuin aikoinaan, vuonna 1991, Use Your Illusion -kiertueelle Helsingin jäähallissa. Helsingin keikka pidettiin ennen kuin levyjä oli edes julkaistu. Monelle muulle bändille kyseessä olisi voinut olla riskialtis veto, mutta Länsirannikon kuninkaille … Jatka artikkeliin Guns’n’Roses: Use Your Illusion I & II CD vs. LP

System of a Down: Mesmerize ja Hypnotize CD vs. LP

Ennen Mesmerize -albumia System of a Downilla oli plakkarissaan jo muutama mainio pieni levy. Eniten lupauksia antoi Toxicity, levy jolla varsinkin nimibiisi kertoi että tästä bändistä tullaan vielä kuulemaan. Ja pysyvä hitti tuosta tulikin, sitä kuulee edelleen jatkuvasti mm. Hard Rock -cafeissa ja biisi saa myös radiosoittoa vaikka ollaan jo menossa Herran vuotta 2019. Levyhän julkaistiin alunperin jo 2001. Mutta varsinainen pommi tuli Mesmerizen myötä. Kukaan ei ollut osannnut arvata millainen täysin suvereeni taidonnäyte olisi kyseessä. Mesmerize heitti bändin suoraan stadionluokkaan. Levy on omituinen kokoelma kerrasta mieleen jääviä riffejä, sekoilua, huutoa, kaikenlaista omituista menoa. Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä, … Jatka artikkeliin System of a Down: Mesmerize ja Hypnotize CD vs. LP

Orne: The Tree of Life CD vs. LP

Orne on turkulaisen multitalentin, Kimi Kärjen, luomus. Runsaasti kansainvälistäkin mainetta niittäneen doom-bändinsä Reverend Bizarren kuoppaamisen jälkeen perustettu Orne julkaisi kaksi levyä, joista the Tree of Life on jälkimmäinen. Orne on jo vuosia sitten kuopattu ja haudattu, eikä jatkoa ole valitettavasti tiedossa. Muistan jutelleeni Kimin kanssa aikoinaan Reverend Bizarren jäähyväiskeikalla, ja silloin Kimi kertoi innoissaan uudesta bändistään jonka nimi tulisi olemaan Orne. Hassua, näin ne vuodet vain vierivät.  Svart Records teki jälleen kerran varsinaisen kulttuuriteon julkaistessaan jo aikaa sitten loppuunmyydyn the Tree of Lifen vinyylillä. Aiemmin omistin tästä levystä vain cd-kopion joten nyt onkin tietysti aika vertailla cd- ja vinyylipainoksia keskenään. … Jatka artikkeliin Orne: The Tree of Life CD vs. LP

Opeth: Damnation CD vs. LP

Opeth aloitti aikoinaan puhdasverisenä death metal -orkesterina. Jo tuolloin innostuin bändin selkeästi omanlaisestansa soundista. Siinä oli jotain uutta, jotain sopivan omaperäistä jotta erottui muista rankemman musiikin raastajista. Pikkuhiljaa bändin sointi sai mukaansa entistä enemmän akustisia sävyjä, ja täydellinen irtiotto aiempaan musiikkiin tapahtui Damnation -levyllä. Vanhempi Opeth -fani oli Damnationin kanssa kuin ällikällä lyöty: missä ovat särökitarat, missä raskas rappaus, missä tukan pyöritys? Jossain muualla, taakse jäänyttä elämää. Nyt sointi on hauraan akustinen, paljas, alaston. Jo levyn ensimmäinen raita, Window Pane, kertoo uudesta levystä kaiken oleellisen. Nyt ei olla lähdetty tekemään samaa vanhaa, eikä myöskään matkimaan muita. On tehty jotain mikä … Jatka artikkeliin Opeth: Damnation CD vs. LP

Metallica: …And justice for all: cd vs. LP vs. remaster LP

And justice for all on Metallican kultakauden paras teos; thrash -huipentuma jota lähelle bändi ei ole sitten viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana päässyt. Justicella kaikki osat ovat loksahtaneet kohdalleen. Levy sisältää 65 minuuttia kuolemattomia riffejä, tasokasta laulua, mainiota kannuttelua sekä bassoraidan jonka miksauksesta debatoidaan vielä tänäkin päivänä. Justicen soundipolitiikasta on keskusteltu paljon, varsinkin tuosta bassoraidan miksauksesta. Väitetään että Jason Newstedtin bassoa ei kuulu lainkaan, mikä on osittain pötypuhetta. Hyvillä stereoilla basson kyllä erottaa, se kuuluu siellä kitaran alla.  And justice for allin biisit ovat mestariluokkaa; fillereitä ei ole, ja levyltä löytyy esimerkiksi sellaisia Metallica-kaanoniin jääneitä raitoja kuin One ja Harvester of … Jatka artikkeliin Metallica: …And justice for all: cd vs. LP vs. remaster LP

Viikate: Vuoden synkin juhla CD vs. LP

Taas kerran on joulun aika, ja joululaulut raikuvat niin radioissa kuin kaupoissakin. Tekopirteät humpat, popit ja iskelmät ovat ikiaikaisia dinosauruksia, mörköjä kaapeissa jotka nostetaan esille aina joulun alla. Joulun tunnelmaa tuomassa on kuitenkin myös muutama muu, hieman erilainen jouluperinne: Raskasta joulua tuo oman versionsa tunnetuista joululauluista, Hevinkelium esiintyy jälleen kerran Turussa jouluaaton kulmilla ja Viikatteen joululevyn voi laittaa levylautaselle aina kun siltä tuntuu. Vuoden synkin juhla on edelleen, noin 17 vuotta julkaisunsa jälkeen, täysin relevantti albumi. Varsin omituista levyn julkaisun aikaan oli muun muassa se että levy oli vasta toinen Viikatteen pitkäsoitto. Harvempi bändi julkaisee jo tässä vaiheessa joululevyn, jos … Jatka artikkeliin Viikate: Vuoden synkin juhla CD vs. LP

Tom Waits: Blood Money CD vs. LP

Kenelläpä kävisi mielessä että Tom Waitsin ensimmäisestä levystä on kulunut aikaa jo 45 vuotta. Näin se vain on, Closing Time -albumi julkaistiin jo armon vuonna 1973. Vuoden kuluttua Waits täyttää jo 70 vuotta. Waitsin ura on kunnioitettava ei vain pituutensa, vaan myös laadukkuutensa puolesta. Albumit ovat olleet pääosin laadukkaita, tosin joitain harha-askeleitakin on tullut otettua. Waitsin ääni on täysin omanlaisensa ja välittömästi tunnistettavissa – kukapa ei tunnistaisi laulajaa vaikkapa heti Waltzing Matildan ensi sanoista lähtien. Blood Money näyttää meille entistä kyynisemmän ja synkemmän Tom Waitsin. Levyltä löytyy varsin synkkiä biisejä kuten vaikkapa levyn avaava Misery is the River of the … Jatka artikkeliin Tom Waits: Blood Money CD vs. LP

Type O Negative: Bloody Kisses CD vs. LP

Type O Negative hyppäsi aikoinaan 90-luvulla kuuluisuuteen täysosumansa, Bloody Kissesin kanssa. Kyseessä on levy jossa kaikki osaset loksahtivat kohdalleen, aiempien levytysten lupaukset lunastettiin täydessä mitassa eikä arvailuille jätetty varaa. Bändi hyppäsi hetkessä klubeilla seikkailleesta sekopäisestä goottibändistä areenatasolle. Christian Woman -biisi sai myös hyvin soittoaikaa MTV:llä, tosin sen kompromentoivat sanat jouduttiin muuttamaan – muuten ei asiaa tv:hen olisi ollut. Biisin tehokkuutta kuvaa se että olen kyseisen videon nähnyt viimeksi yli 20 vuotta sitten, mutta muistan edelleen ulkoa muunnellut sanoitukset, kuten tietysti alkuperäisetkin. Harmillista kyllä, Bloody Kissesin magiaa ei Type O Negative ole sittemmin onnistunut toistamaan. Hyviä irtobiisejä on julkaistu siellä täällä, … Jatka artikkeliin Type O Negative: Bloody Kisses CD vs. LP