Sain tilaisuuden haastatella Simex oy:n edustajaa Markus Tomsonia turkulaisen Hifimestan Focal & Naim -demopäivän yhteydessä. Olkaapa hyvät, seuraavassa juttu…
Simex
Simex Oy on perinteikäs suomalainen yritys, joka maahantuo kymmeniä tunnettuja koti- ja autohifimerkkejä. Noin vuosi sitten tapahtui yrityskauppa, jossa puolalainen Horn Distribution osti Simexin. Horn Distribution toimii mm. Focalin, Naimin ja Denonin jakelijana monissa Euroopan maissa. Simex jatkaa itsenäisenä yhtiönä, mutta uusi omistaja on tuonut mukanaan myös uusia mahdollisuuksia; nimittäin nyt Simex edustaa myös Focalia ja Naimia Suomessa.
Focal
Focal on tunnettu sekä kuulokkeistaan että kaiuttimistaan. Kovasti tuulta purjeisiinsa Focal on saanut Utopia-sarjan high end -kaiuttimien myötä, mutta toki listalta löytyy myös edullisempia, laadukkaita kaiuttimia. Tietystä laatuportaasta eteenpäin Focal-kaiuttimien yksi erikoisuus on se, että yhtiö tekee kaiutinpuolella itse suunnilleen kaiken, jakosuotimen komponentteja lukuunottamatta. Utopia-sarja on ulkoasultaan hyvin erikoinen, ja samoja muotoja huomaa myös Hifimestan demopäivässä mukana olleessa Sopra No 2 -kaiuttimessa. Muotoilu ei ole tietenkään pelkkää erikoisuuden tavoittelua, vaan se kuuluu äänessä.
-Focalin kaiuttimet ovat varsin herkkiä, ja tästä seuraa hyvin avoin ja pidäkkeetön sointi. Varsinkin kun mennään näihin arvokkaampiin malleihin, joissa on beryllium-diskantti, mukaan tulee jopa paneelikaiuttimista tuttuja äänellisiä hyveitä.
Ominaisuudet ja tekniikka eivät tietenkään tule itsestään, vaan niiden eteen vaaditaan ammattilaisten työpanosta.
-Focalilla työskentelee useita akustiikan professoreja, jotka keskittyvät esimerkiksi ihmiskuulon ymmärtämiseen ja erilaisten materiaalien tutkimukseen. Kun tutkimukset ovat valmiita, niitä lähdetään sitten tuotteistamaan. Työ voi kestää kauankin, esimerkiksi toistaiseksi pisin innovaatiokaari tutkimuksesta valmiiseen tuotteeseen on kestänyt viisitoista vuotta. Arvostan kovasti sitä tutkimustyötä, mikä on näiden tuotteiden taustalla.

Naim
Naim on ainakin omasta mielestäni ollut jossain määrin hifimaailman outolintu. Jos katsotaan useampi vuosi taaksepäin, se on näyttäytynyt melkoisen harmaana, mutta yleisen mielipiteen mukaan laadukkaana äänentoistolaitteiden valmistajana.
-Naimia on aina pidetty melkoisena rytmikoneena. Jo vanhemmissa Naimeissa hyvinä puolina erottui kontrolli ja menevän mukaansatempaava sointi. Uusissa malleissa mukana on aimo annos sävykkyyttä ja kauneutta, perinteistä ”vauhtia ja vaarallisia tilanteita” kuitenkaan unohtamatta.
Nyt kun tilanne on se, että Focalin sekä Naimin omistaa sama yhtiö, niin voisi ajatella että tuotteisiin pyritään luomaan synergiaa.
-Kyllä, siihen suuntaan mennään koko ajan. Jos ajatellaan tilannetta vaikkapa kymmenen vuotta sitten, Naim ja Focal samassa laitteistossa ei omaan makuuni ollut kaikilta osin optimaalinen yhdistelmä. Lopputuloksena saattoi olla kuiva, tarkka, dynaaminen ja ehkä hieman turhankin rouhea soundi. Mutta yhteistyötä on tehty jo pidemmän aikaa, ja siitä syntynyttä synergiaa kuulee hyvin vaikkapa tämän demolaitteiston soinnissa.

Keskustelua Suomen hifimarkkinan tilanteesta ja äänilähteen merkityksestä
Aikoinaan 80-luvulla, kun nuori muutti pois kotoaan, melkeinpä ensimmäinen hankinta oli jonkinlainen stereolaitteisto. Tilanne on nykyään valitettavasti hyvinkin pitkälle toinen, varsin usein äänentoisto hoidetaan vaikkapa bluetooth-kaiuttimen kautta. Markus valottaa, missä tällä hetkellä mennään hifimyynnin kanssa.
-Ilahduttavasti olen huomannut sen, että sitä raskaampaa päätä myydään edelleen kohtuullisesti. Koronan aikana kauppa kaikissa hintaluokissa oli suorastaan vauhdikasta. Korona väistyi, mutta Venäjän järjetön hyökkäyssota Ukrainassa alkoi, niin siitä lähtien ihmiset ovat olleet selvästi varovaisempia investointien suhteen. Kuitenkin hifi kiinnostaa, sillä musiikkia kuunnellaan enemmän kuin koskaan. On sellainen vaihe, että musiikkia kuunnellaan hyvinkin monin tavoin; nappikuulokkeista, bluetooth-kaiuttimista, ja jopa tietokoneen kaiuttimista.
Kun musiikkia kuunnellaan nykyään niin paljon, voisi ajatella että ehkäpä se äänenlaatukin alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa.
-Kyllä, varsinkin vanhempien musiikinystävien olen usein huomannut muistelevan lämmöllä edesmennyttä stereolaitteistoaan ja ihmettelevän sitä, miksi musiikki kuulostaa nykyisin niin lattealta langattomista purkeista tai muovisesta soundbarista kuunneltuna. Hyvä demo palauttaa mieleen, että vanhat hyvän äänentoiston periaatteet eivät ole kadonneet mihinkään. Tärkein tehtävä meillä onkin saada nuorempi yleisö innostumaan laadukkaiden laitteiden mahdollistamasta elämyksestä ja omistamisen ilosta.
Brittiläisillä valmistajilla, joihin Naimkin lukeutuu, on usein erilaisia filosofisia käsityksiä siitä miten saadaan aikaan paras mahdollinen äänentoisto. Jutellaanpa hetki siitä, mikä on Naimin filosofia, ja onko joku äänilähde mitä korostetaan. Nyt käytössä olevassa demosetissä musiikki soitetaan käyttäen Melcon sisäistä kovalevyä, tai Qobuzilla striimaten Naimin striimeriä käyttäen. Tämä striimi vielä kierrätetään Melcon kautta.
-Tämä onkin aihe, jota voisi pohdiskella pitkään. Tuossa reilut parikymmentä vuotta sitten markkinoita valloitti mp3-standardi, jonka myötä äänenlaatu ei ollut kummoinen, mutta sitä pystyi soittamaan melkein millä laitteella tahansa. Nyt, kun laadukasta striimattua musiikkia saadaan vaikka Tidalista tai Qobuzista, moni tuntuu ajattelevan, että äänilähteellä ei ole enää niin paljon merkitystä. Ehkä ostetaan edullinen, jonkin nettisivun mittauksissa hyväksi arvioitu striimeri, kenties kylkeen edullinen ja toiminnoiltaan mahdollisimman monipuolinen DA-muunnin, ja kytketään tämä kombo aktiivikaiuttimiin toivoen lopputuloksen olevan täydellinen. Omien korvien, silmien ja käyttömukavuuden sijasta saatat kuitenkin huomata jonkun muun tehneen valinnat puolestasi, ja kuuntelufiilis on kateissa. Suosittelenkin lämpimästi rakentamaan setin laadukkaan digitaalisen äänilähteen varaan aivan samaan tapaan kuin panostaisit huippuluokan vinyylisoittimeen tai CD-soittimeen.
-Esimerkiksi Melco on ensimmäinen yritys, joka lähti toteuttamaan tietokonevapaata digitaalista musiikkikirjastoa, johon voitaisiin liittää mikä tahansa striimeri tai USB-liitännällä varustettu DA-muunnin, ja saamaan ne kuulostamaan mahdollisimman analogiselta. Tämä ei tarkoita sitä, että ääntä jollain tavalla muokattaisiin analogisen kuuloiseksi. Kyse on siitä, että digitaalinen ympäristö tehdään mahdollisimman puhtaaksi ja häiriövapaaksi esimerkiksi välttämällä nopean prosessorin ja turhien taustaprosessien aiheuttamia häiriöitä.
-Naim on aina ollut source first -ajatuksen puolella, joten näillä merkeillä on hyvinkin samanlainen lähestymistapa hyvään ääneen. Vain huipputason äänilähde mahdollistaa sen jälkeen tulevan vahvistuksen ja kaiuttimien suoriutuvan parhaalla tasollaan.
Hifipiireissä on taisteltu peistä signaalikaapelien sekä virtakaapelien eroista jo pidempään kuin kukaan jaksaa muistaa. Kysäisen vielä Markuksen mielipidettä asiasta.
-En ole se fanaattisin kaapelikaveri, joka kokee tarvetta loputtomiin vängätä asiasta. Jotkut eivät edes halua kokeilla laadukkaampia kaapeleita, ja olkoon niin. Asiallisella kuparikaapeloinnilla saadaan laitteisto suoriutumaan vähintäänkin tasapainoisesti. Halvoissa markettikaapeleissa on kuparin seassa kaiken maailman roskametallia, joten ne kannattaa suoraan sivuuttaa. Sitten kun mennään high end -tason laitteistoihin, joissa resoluutiota riittää, vaatimaton kaapelointi voi saada setin kuulostamaan kireältä, räkäiseltä tai tunkkaiselta. High end -luokassa liikuttaessa olen itse arvostanut esimerkiksi Siltechin ja Crystal Cablen tuotteita. Niissäkin on aiemmin mainittujen merkkien tapaan vankka tutkimustausta takana. Ennen kaikkea laatukaapeloinnin vaikutuksen kuulee esimerkiksi helppoutena, elävyytenä ja ”mustana” taustana, jos laitteisto on paljastava ja sävytoistoltaan kykenevä tuomaan nautinnon väreitä.
Lopuksi vielä vaihdamme Markuksen kanssa pari sanaa tästä harrastuksesta, sekä musiikista. Hänellä onkin tärkeä viesti kaikille harrastajille:
– Nautitaan mahdollisimman paljon musiikkia eri muodoissa. Käydään pienillä ja isoilla livekeikoilla kokemassa autenttista ääntä. Kuunnellaan avoimin mielin, omin korvin ja laitteiden mahdollistaman fiiliksen pohjalta. Jos sattuu olemaan runsaammin seteleitä taskussa, käytetään niitä makeisiin hifilaitteisiin, koska elämä on lyhyt ja musiikkinautinto ääretön!







Jätä kommentti