Diabolus in HiFi

En ole ollut liiemmin tekemisissä elektroniputkia hyödyntävien hifilaitteiden kanssa. Omissa laitteissani kokemukset rajoittuvat Anthem Pre 1 -putkitoimiseen etuvahvistimeen, sekä lisäksi edelleen käytössäni olevaan Consonance reference CD 2.2 -soittimeen, jossa hyödynnetään yhtä Sovtekin putkea.

Anthemin etunen ei ollut mielestäni ihan napakymppi, ääni oli sinänsä ok, mutta siitä puuttui jonkin verran tarkkuutta, ja se myös hiukan kohisi. CD-soittimeen taas olen täysin tyytyväinen, pidän sitä edelleen täysin asiallisena pelinä.

Kun Turkulaisesta Hifistudiosta tarjottiin minulle mahdollista ottaa kokeiluun legendaarista mainetta nauttivan Lebenin putkitoiminen integroitu vahvistin, en epäröinyt hetkeäkään, vaan tartuin tilaisuuteen.

Lebenin takana on herra nimeltä Taku Hyodo, joka työskenteli aikoinaan Luxmanilta, mutta päätti perustaa ensimmäisen oman putkivahvistimien valmistukseen keskittyvän yrityksensä vuonna 1979. Ensimmäinen Leben-merkillä julkaistu laite näki päivänvalon vuonna 1992. Nykyään Lebenin mallistosta löytyy liuta integroituja vahvistimia sekä päätteitä, ja onpa listalla yksi RIAA-korjainkin levysoitinharrastajille.

Lebenin laitteet ovat maailmalla korkeasti arvostettuja, ja mielenkiintoista on myös se, että ihan palkkatöitä tekevälläkin on mahdollista päästä käsiksi Lebenin tuotteisiin; niiden hinnoittelu on maltillista. Esimerkiksi nyt testissä oleva integroitu vahvistin tuottaa käytetyistä putkista riippuen joko 28 tai 32 wattia kanavaa kohden, ja sen suositushinta Suomessa on 6990 €.

Leben CS-600X sisältää monia mielenkiintoisia ominaisuuksia. Perustaltaan se on täysin tavallinen integroitu vahvistin, josta löytyvät kaikki perinteisen vahvistimen ominaisuudet. Putkiharrastajalle tämä laite avaa monia ovia, sillä siinä voidaan käyttää esimerkiksi joko  6L6GC tai 6CA7 (EL34) -putkia; edellisillä tehoa löytyy 32 wattia per kanava, jälkimmäisillä 28 wattia / kanava. Vakiona laitteessa tulevat putket ovat mallia 6L6GC. Käytettävien putkien tyyppi valitaan laitteen sisältä kytkimeltä, ja etupaneelissa oleva led näyttää valitun kytkennän. Itseasiassa kytkin säätä putkien anodivirran jännitettä, se on joko 410 tai 450 volttia; tämä antaa mahdollisuuden myös muiden putkityyppien kokeiluun.

Laitteen taajuusvaste yltää tasaisena aina sataan kilohertsiin saakka. Putkivahvistimelle sopivasti Leben on valmistettu todelliseen old school -malliin käyttämättä piirilevyjä, komponentit ovat suorajohdotettuja.

Lebenin integroidun laatutuntuma on erinomainen, kullanvärinen etupaneeli sekä jalopuukyljet henkivät arvokkuutta meneestä maailmasta, kytkinten tuntuma on laadukas, ja painoakin tälle maltillisen kokoiselle laitteelle on kertynyt kokonaista 23 kiloa. Vanhaa maailmaa henkii myös nauhoituksesta innostuneille tarjottu tape loop, joka mahdollistaa tallennuksen monitoroinnin. Joitakin voi harmittaa äänenvoimakkuuden kaukosäädön puute, itselleni se ei ole ongelma. Hieman poikkeuksellisesti etupaneelista löytyy kytkin bassopään voimistamiseen joko kolmen tai viiden desibelin voimakkuudella. Kytkin löytyy myös ”turhien” kytkinten ohittamiseen.

Takapaneelista löytyvät hiukan arkiset, kullatut rca-liitännät (kuusi paria linjasisääntuloja), sekä laadukkaat WBT:n kaiutinliitännät. Yksi mielenkiintoinen namiska takataulussa on kytkin, jolla voi sovittaa vahvistinta kaiutinten impedanssiin. Tarjolla on vaihtoehdot 4, 6, 8 ja 16 -ohmille. Käytännössä tämä kytkin ottaa käyttöön eri käämityksiä laitteen muuntajista. Mikäli kaiuttimet ovat vaikkapa 8-ohmiset, mikään pakko ei ole käyttää kahdeksan ohmin pykälää, vaan muitakin vaihtoehtoja voi kokeilla. Kaiken lisäksi tätä laitetta voi käyttää halutessaan myös pelkkänä päätteenä.

Kuten tuli jo todettua, ulkoasultaan Leben vastaa hieman vanhakantaista, laadukkaan oloista laitetta jonka tyylistä voisi uskoa vaikkapa saksalaisten pitävän. Ja kyllä se sopii vallan hyvin suomalaiseenkin ympäristöön.

Koskapa kyse on putkitoimisesta laitteesta, päätän lähteä liikenteeseen vanhan liiton meiningillä, ja jätän striimauksen sekä subbarit pois kuviosta. Kuuntelulähteinä toimivat levysoitin (Linn LP 12 melkoisesti upgradettuna), sekä jo mainittu Consonancen CD-soitin. Hiukan harmillista on se, että laitteessa ei ole levysoitinliitäntää, vaan joudun käyttämään omaa RIAA-korjaintani.

Kuuntelukokemuksia

Kytken laitteen kiinni Lebenin takapaneeliin, ja laitan laitteen käyntiin. Noin parinkymmenen sekunnin odotuksen jälkeen rele kytkee homman toimimaan, annan laitteen kuitenkin lämmetä vielä hiukan aikaa. Sitten laitan pyörimään ensimmäisen CD-levyn. Islantilaisen Isafjørdin Hjartastjaki-albumi, jonka taustalla ovat Addi Tryggvason (Sólstafir) ja Ragnar Zolberg (Sign/ex- Pain of Salvation), sisältää hienoa musiikkia. Kappaleet ovat hidastempoista, mutta tunnelmallista musiikkia varsin hyvin äänitettynä. Molemmat tekijämiehet toimivat myös vokaaleissa.

Ensimmäisessä kappaleessa Lebenin soundissa nousee heti ilmoille läsnäolon tunne, ja rumpujen tullessa mukaan, niiden sointi on uskomattoman iso sekä aito. Äänikuvassa on ilmaa, hyvällä tavalla tavatonta tarkkuutta sekä dynamiikkaa. Rumpusetin tomit kuulostavat isoilta, oikean kokoisilta. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Kakkosbiisissä tunne siitä että Leben on nyt asian ytimessä, osuu oikeaan. Vokaaleissa on huikeasti tunnelmaa sekä henkilökohtaisuutta, äänikuva sekä musiikillinen kokonaisuus on jälleen täysin hanskassa. Peltien soundi on helmeilevää, aitoa, kaunista metallia. Yläpäässä on tilaa, selkeyttä ja rauhaa. Äänimaailman kerroksellisuus toistuu upeasti, mukana on asioita joita en ole aiemmin huomannut.

Kun Koko Isafjørdin levy on nautittu, päätän lähteä kokeilemaan jotain aivan muuta. Kuinka toimii Madonna? Laitan CD-soittimeni kitaan The Immaculate Collection -levyn, jonka avaajana toimii klassikkobiisi Holiday. Nyt ollaan aivan eri tunnelmissa kuin aiemman levyn aikana. Biisin alussa on reippaasti diskanttipuolta, ja Lebenin toisto on aivan upeaa; yläpää toistuu uskomattomalla selkeydellä sekä kirkkaudella, mielettömän hieno suoritus. Muutenkin kappale toistuu hienosti, bassoss riittää voimaa, ja selkeys on käsin kosketeltavaa.

Soitan CD-soittimeni kautta vielä monenlaista musiikkia, ja tuntuu siltä että sen sekä Lebenin kanssa on jonkinlaista positiivista synergiaa. Toisto on niin uskomattoman hienoa, että voi vain ihmetellä. Tosin siirryttäessä raskaamman musiikin pariin käy selväksi, että putkari ja Benediction eivät pariudu kovin hyvin; tuplabassarin rytinä ja särökitarat ovat enemmänkin muiden vahvistinten heiniä. Tässä vaiheessa päätän kokeilla laitteen takaa löytyvää säädintä jolle on eri asentoja kaiuttimien ohmimäärän mukaan, laitteen sisällä tämä vaihtaa käytettäviä muuntajien käämityksiä. Käy ilmi, että kuuden ohmin asetus toimii hevimusiikilla paremmin kuin kahdeksan ohmin asetus, bassopää on jossain määrin parempi.

Kuitenkin täysin poikkeuksetta kaikki rauhallisempi materiaali soi kuin toisesta maailmasta. Olen myyty mies.

Täytyy vielä mainita, että Leben on ollut tähän asti, käytettäessä CD-soitinta äänilähteenä, toiminnassaan täysin häiriötön; sihinää tai hurinaa ei ole kuulunut.

Otan viimein LP-soittimeni käyttöön, ja lähden liikenteeseen Ane Brunin loistavalla Portrayals-coverlevyllä. Tällä levyllä esitetyt cover-biisit ovat suurimmaksi osaksi erinomaisen hienoja, täysin alkuperäisestä esityksestä poikkeavia versioita. Täysin odotetusti Anen herkkä sekä kaunis ääni toimii Lebenin kanssa upeasti, kokonaisuus on aivan tavattoman hienoa kuultavaa. Kuin varkain tulee kuunneltua koko levy. Kuten Isafjørdin levylläkin, myös tällä albumilla paljastuu musiikista uusia kerroksia ja harmonioita joita en ole aiemmin huomannut, tai kiinnittänyt niihin huomiota. On vaikea ymmärtää, mikä tämän saa aikaan.

En vielä täysin luovuta raskaamman musiikin suhteen, vaan kokeilen vielä vinyyliversiota Black Sabbathin loistavasta Dio-ajan albumista Mob Rules. Kappaleeksi valitsen erinomaisen Sign of the Southern Cross -biisin. Tämä kappale on jylhän raskas, ja erinomaisesti äänitetty. Bassarin kuuluu jysähtää kunnolla, siinä pitää olla juuri sopiva soundi. Tällä kertaa Leben suoriutuu paremmin kuin Benedictionin death metal -rutistuksen kanssa, ja lopputulos on kohtuullisen kuunneltava, mutta särökitarat eivät aivan onnistu; basso on kylläkin kelvollinen.

Seuraavaksi laitan levylautaselle italialaisen viulistivelho Salvatore Accardon Diabolus in Musica -levyn, jolla hän tulkitsee Paganinia. Nyt varsinkin Accardon viulu soi elämänmakuisesti, hienosti ja tarkasti. Triangeli kilahtaa kauniisti, ja orkesterikin soi kuten pitää. Tässä pitää kuitenkin muistaa, että vajaa 30 wattia ei riitä ihan kaikkeen mahdolliseen, ja ehkä jotain jää uupumaan sinfoniaorkesterin soinnin voimasta.

Neil Youngin Rust Never Sleeps -albumin A-puoli on Lebenin kanssa elämys. Aivan kaikki on kohdallaan, teräskielisten kitaroiden kutomat verkot ovat kauniin monimuotoisia, Neilin vokaalit eläviä. Juuri tämän paremmalta Rust Never Sleeps -albumi toi tuskin minun tilassani kuulostaa.

Yhteenveto

Käsitykseni putkivahvistimien luonteesta, soundista sekä käytöstä on nyt jotain aivan muuta kuin aiemmin. Ymmärrän nyt, että ainakin Lebenin tapauksessa äänenlaatu on sopivien äänitteiden kanssa huikea, aivan erilainen kuin mihin olen tottunut. Soundin kauneus on käsin kosketeltavaa, parhaimmillaan suorastaan maalauksellista. Varsinkin diskantti on aivan upea. Tämä vahvistin kuljettaa herkän musiikin tunteita sekä vivahteita uskomattoman kauniisti, ja soundi on tarkka, olematta kuitenkaan alleviivaava. Dynamiikkaa löytyy erinomaisen elävästi, joskin tosiaan rankimmat rytyytykset jäävät jo hieman paitsioon pienehkön tehon takia. Tehon määrä on tietysti suhteellista, kyllähän joillekin putkimaailmassa noin 30 wattia on huikea määrä.

Mikäli olisin itse tilanteessa, jossa voisin hankkia vahvistimen ihan fiilistelymusiikkia varten, veikkaan että se laite olisi tässä. On vaikea keksiä, mitä Lebenistä puuttuisi moiseen tarpeeseen. Lebenin kanssa musiikin kuunteleminen on pakotonta, rauhallista nautintoa josta ei halua päästää irti.