Helloween on eurooppalaisen powermetal-musiikin isähahmo. 80-luvulla julkaistut Keeper of the Seven Keys -albumit määrittelivät hyvinkin pitkälle sen, mistä tässä genressä on kysymys; nopeat, melodiset kitarat, rumpujen tuplabassaritykitys, ylimaallisen komeat vokaalit. Valitettavasti tätä ekstaasia ei kestänyt kovin kauan, sillä kitaristi/vokalisti Kai Hansen lähti bändistä jo viiden vuoden kuluttua, ja erilaiset jännitteet bändin jäljelle jääneiden jäsenten kesken alkoivat kasvaa. Katastrofaalisen huonojen Pink Bubbles Go Ape sekä Chameleon -albumien jälkeinen tilanne antoi olettaa, että kohta tapahtuu taas jotain. No, Hansenin lähdön jälkeen yksin vokalistin tehtävät hoitanut Kiske lopetti Helloween-pestin vuonna 1993, ja stadionluokan orkesteri kutistui klubikeikkoja tekeväksi vokalisti Andi Deriksen johdolla toimivaksi bändiksi. Satuin itse todistamaan Tavastian keikkaa Master of the Rings -levyn kiertueella, ja olihan se kuitenkin parempi kuin mitä odotin.
Tämän jälkeen oma mielenkiintoni Helloweeniin lopahti, enkä enää juurikaan seurannut bändin tapahtumia. Heräsin talviunesta, kun uutiset Pumpkins United -kiertueesta tulivat julki. Vuoden 2016 lopulla kerrottiin, että Kai Hansen sekä Michael Kiske liittyvät Helloweeniin Pumpkins United -maailmankiertuetta varten. Tässä vaiheessa ei vielä puhuttu mitään uuden albumin julkaisemisesta, enkä elätellyt toiveita asian suhteen. Mutta kuinka ollakaan, vuotta myöhemmin julkaistiin uusi single Pumpkins United, jossa ovat mukana kaikki kolme vokalistia: Andi Deris, Kai Hansen sekä Michael Kiske. Nyt kävi jo mielessä, että ehkä tästä jotain tuleekin.
Asiat etenivät vuosien varrella suotuisasti, ja tuloksena uusi albumi Helloween julkaistiin vuoden 2021 kesäkuussa; mukana kaikki kolme vokalistia. Helloween -albumi on huomattavasti parempi kuin mitä uskalsin toivoa: biisimateriaali on vahvaa, mukana on oikeasti erinomaisen hyvin toimivia kappaleita. Ja tuntuu siltä, että 80-luvusta ei ole kovinkaan paljon aikaa! On aivan mielettömän hienoa kuunnella esimerkiksi Kisken vokaaleja Helloweenissa, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Tämä levy on todellakin tutustumisen arvoinen – vaikka et Helloweenia koskaan olisi kuullutkaan.
Striimin ja vinyylin äänenlaadullisista eroista
Tuntuu siltä, että positiiviset yllätykset LP-levyjen äänenlaadun kohdalla uusissa julkaisuissa ovat harvinaisia. Ja niin se on tälläkin kertaa. Verrattuna Qobuz-striimiin (41 KHz, 24-bit) vinska soi tukkoisesti. LP on nuhainen, vailla dynamiikkaa ja resoluutiota oleva esitys, jota ei mielellään kovin kauan kuuntele. Bassopuolikin on ankea haamu Qobuzin esityksestä. Ei jatkoon, näin vinyylin puolella.
Diabolus in HiFi 
Jätä kommentti