Turun Logomossa sijaitseva Kaupallisen Erkin showroom on totutusti laadukkaan äänentoiston ja hyvän musiikin mekka. Muutaman kerran vuodessa pidettäville demopäiville kannattaa tulla kauempaakin, luvassa on aina hyvää tarjoilua, mukavaa seuraa, hyvää musiikkia sekä ehtoinen isäntä.

Ja niin, toki täytyy mainita myös laadukkaat äänentoistolaitteistot. Tällä kertaa jännitystä on entistäkin enemmän ilmassa, sillä luvassa on nopeasti positiivista mainetta niittäneen uuden kotimaisen toimijan, Boijs audion, uusin kaiutinlanseeraus. Vaatimattomasti 100 000 € kustantavat Immersion -kaiuttimet.

Tilaisuus on alkanut jo yhdeltä lauantaina, mutta valitettavasti pääsen paikalle vasta kolmen aikaan muista kiireistä johtuen. Ensimmäinen kierros Immersionien kanssa on jo tehty, kuten myös jo useampaan kertaan kuultujen Avantgarde Trio -torvikaiutinsetin kanssa. Kun astun ovesta sisään, Avantgarden erinomainen Duo -setti on soimassa. Äänilähteenä toimii tuttuun tapaan mahtava Clearaudio Master Innovation -levysoitin. Setin soinnista olen raportoinut jo aiemminkin, nyt vahvistinpuolella on tapahtunut muutoksia, muuten laitteisto taitaa olla entisellään.

Sointi on edelleen mainio, vähintäänkin erinomainen. Avoin, suuri, tarkka, kirkas, tymäkkä; tämä setti ei petä millään musiikilla. Jos et ole tätä kombinaatiota vielä kuullut, on syytä matkustaa Logomoon tarkistamaan tilanne.

Duojen jälkeen soitetaan Boijs Audion pienempiä, mutta silti mainioita pömpeleitä. En kirjoita näistä tällä kertaa enempää, sillä voitte lukea näistä sivustoni muista jutuista. Nyt on tarkoitus keskittyä varsinaiseen juhlakaluun, Boijs Immersion -kaiutinpariin.

boijs audio half three three five eight immersion musiikkia korville
Pienemmät Boijs-mallit yhteiskuvassa

Boijs Immersion

Immersion on huippukaiutin, joka on Boijs Audion tuotevalikoimassa aivan omilla luvuillaan. Hintaa on tosiaan se 100 000 € kaiutinparilta sekä bassotorneilta, painoa 70 kg per kaiutin, mitat kohtalaisen massiiviset 1920x500x450 cm. Toimintaperiaate on 3-tie dipolikardioidi, keskiääni/diskantti on toteutettu koaksiaalielementillä. Taajuusvaste on 20-20 000 Hz, bassoelementtejä on neljä kappaletta per kaiutin. Kaikki kaiutinelementit ovat tätä mallia varten kustomoituja.

boijs audio half three three five eight immersion musiikkia korville
Electrocompaniet-setti sekä Immersion

Ensinäkemältä Immersion herättää ulkonäöllään huomiota; ei vain kookkautensa takia, vaan myös rakenteensa. Neljän dipolibasson keskellä on pyöreän ”reiän” keskellä omassa putkessaan 7″ koaksiaalielementti, ja koko komeus on maalattu tummanharmaalla. Ostajan kerrotaan saavan valita haluamansa värisävyn.

boijs audio half three three five eight immersion musiikkia korville
Koaksiaalielementti edestä

Kaiuttimien takana lattialla ovat jakosuotimet omissa, suurissa koteloissaan. Komponenttien kerrotaan olevan erittäin laadukkaita. Ikäänkuin tässä ei olisi tarpeeksi, tiedotetaan vielä, että nyt kuultavissa olevat kaiutinparin lisäksi ostaja saa kaksi bassotornia; isoja tolppia on lopputoimituksessa siis peräti neljä kappaletta!

Kun muut Boijs-mallit on kuunneltu, on aika laittaa Immersionit tulille. Taustalla äänen toimittaa hyväksi havaittu Electrocompaniet -setti, joka kootuu julmetun isoista monopäätteistä sekä striimerin ja etuvahvistimen tehtävät hoitavasta laitteesta (musiikki toistetaan paikalliselta levyltä). Kuuntelu lähtee liikenteeseen Pink Floydin Final Cut -albumin kappaleella. Tämä onkin mitä mainiointa demomusiikkia Immersioneille; ensifiiliksinä pintaan nousevat käsinkosketeltavan elävä laulu, mehevä basso, mainio äänikuva sekä tarkasti kuultavat ja kiertävät erilaiset efektit. Kaikista parasta tässä kappaleessa on aivan loistava pianosoundi, en ole moista ihan vähään aikaan (jos koskaan) todistanut. Sointia leimaa jotenkin erityinen helppous; sekä kaiuttimet että kuuntelijat voivat olla pinnistelemättä, ja nauttia musiikista. En tosin väitä että kaiuttimet olisivat tiedostavia olentoja, vaikka nyt hieman tuntuukin siltä.

Seuraavaksi soi Led Zeppelin. Nyt homma ei toimi aivan kympillä, kitarat eivät erotu edukseen ja sointi on hieman nasaalia. Kyse on varmasti ainakin osittain siitä, että olen hyvin harvoin törmännyt toimivaan Zeppelin-toistoon ainakaan näin digitaalisesti.

Francis Ford Coppolan Bram Stoker’s Dracula -leffan soundtrackilta poimittu kappale Vampire Hunters on biisi, jota en ole aiemmin kuullut demokäytössä. Kyseessä on hieno kappale, ja sounditkin ovat mainiot. Immersioneilla kappale soi massiivisesti, yksityiskohtia unohtamatta. Basso jytisee auktoriteetilla, dynamiikkaa riittää. Kappaleen odottava tunnelma siirtyy biteiltä kuuntelutilaan suorastaan immersiivisesti.

Kuten usein muulloinkin, päivä lopetetaan Porilaisten marssiin. Vasket soivat upeasti, ja lopun isorummussa ei ole havaittavissa minkäänlaista kompressiota, vaan rummut mäjähtävät melkoisella dynamiikalla, ja basson jytinä kuuluu varmasti kauas ulos. Näinköhän ikkunasta jonkun heittäytyvän katuun suojautuakseen tykkitulelta? Jään vielä miettimään, miten se basso mahtaakaan jyrähtää kaikkien neljän kaiutintolpan kanssa.

Haastattelu: Eetu / Boijs Audio

Koskapa Boijsin ”pojat” sattuvat olemaan paikalla, päätän hieman jututtaa heitä uuteen kaiuttimeen liittyen. Saan haastateltavakseni Eetun, joka on tehnyt suurimman suunnittelu-urakan Immersioneiden kanssa.

On selvää, että kun tehdään 100 K€ hintainen lippulaivamalli, suunnittelutyö kestää melkoisen pitkään.

-Immersion-kaiuttimen suunnittelu lähti liikkeelle aika kauan sitten, olisiko vuodesta 2015. Kävimme DIY-messuilla Hyvinkäällä, ja siellä oli huone missä ei toiminut yhtään mikään. Tuli ajatus, että pitää tehdä “immuuni” kaiutin, joka toimii tilassa kuin tilassa. Kyseessä on siis noin kymmenen vuoden työn tulos. Tuona aikana on tehty paljon esimerkiksi simulaatioita, mietitty minkälaisen suuntakuvion huone ehkä vaatii ja niin edelleen.

Suomalaiset kodit ovat tunnettuja siitä, että kuunteluhuoneet eivät ole mitenkään välttämättä kovin suuria. Käykin mielessä, miten tällainen kookas kaiutin soveltuu suomalaiseen asuinympäristöön.

-Meidän kuunteluhuoneemme ei ole kovin suuri, sen koko on ehkä 25-30 neliömetriä, ja jo siellä nämä kaiuttimet toimivat oikein hienosti. 

Immersion-kaiuttimien kohdalla huomio kiinnittyy nopeasti erikoiseen koteloratkaisuun, sekä keskellä olevaan koaksiaalielementtiin. Nämä ratkaisut eivät ole tietenkään tulleet sattumalta.

-Basso-osa on avoin, eli dipoli. Se kumoaa sivuille, sekä ylös- ja alaspäin suuntautuvia ääniä. Se ottaa hyödyllistä vahvistusta lattiasta, ja sijoitettuna tietyllä tavalla huoneeseen saa vähän myös buustia. Säätövaraa on enemmän kuin tavallisella kaiuttimella siinä, mihin kohtaan ja miten suunnattuna sen laittaa paikalleen. Keskialue ja diskantti on kardioidilla, taaksepäin ääni vaimenee noin 20 desibeliä. Kun tavallisessa huoneessa kaiuttimet suunnataan vähän kuuntelijan ohi, niin pystyy aika vapaasti liikkumaan sohvalla, ja äänikuva pysyy kuitenkin kasassa.

-Runko on tehty koivuvanerista, se on 6,3 cm paksu. Hintaan kuuluu asiakkaan huoneeseen räätälöity subbariosa. Ilman subbariosaa kaiuttimen toisto menee sopivassa huoneessa noin 20 hertsin kohdalle.

Kun katsoo kaiuttimien taakse, on mielenkiintoista nähdä kookkaat, erikseen koteloidut jakosuotimet. Eetu kertoo niistä lisää.

-Tarkoituksena on käyttää mahdollisimman laadukkaita komponentteja, ja kun hyvät komponentit ovat suuria, niin jakosuotimet eivät enää mahtuneet kaiuttimien sisälle. Siksipä käytössä ovat ulkoiset kotelot. Ainoastaan bassoille on käytössä toroidiset eli sydämelliset kelat, pienen resistanssin takia. Muuten käytössä on ainoastaan ilmasydämisiä keloja, sekä erittäin laadukkaita kondensaattoreita. Bassollakin käytössä olevat isot kondensaattorit ovat muovisia, mikä on aika harvinaista.

Kaiuttimien elementeissäkään ei olla tyydytty tavanomaisimpaan, vaan on pyritty saamaan aikaan mahdollisimman hyvä lopputulos.

-Bassot ovat Peerlessiltä, ja koaksiaalielementti on Seasilta. Tosin molempia elementtejä on muokattu meidän toimestamme. Näin saavutettiin vapaaseen ilmaan edullisemmat arvot bassoille, ja keskiäänelle vaste suoristui merkittävästi. Kaiutin on teknisesti kolmitie, akustisesti se on toista astetta. Kaiuttimet ovat suuntakuvioltaan lähes vakiosuuntaavia, pystyakselilta mitattuna voi mitata vaikka 45 asteen kulmasta metrin päästä, ja edelleen vaste on suora. Ääni ainoastaan vaimenee, ja vaste pysyy suorana.

Kiitän Eetua haastattelusta, ja toivotan onnea jatkoon. Immersion-kaiuttimiin on mahdollisuus tutustua seuraavan kerran Järvenpäässä Boijs Audion järjestämässä kuuntelutilaisuudessa 7.9.2024

Jätä kommentti

Trending