Jokaisella hifiharrastajalla on varmasti oma näkemyksensä siitä, millainen on hyvä testibiisi. Itse lähden siitä, että ensiksikin lähtökohta on musiikki; biisin täytyy olla sellainen, jota kuuntelee mielellään. Pelkät efektit ja pallojen kopsuttelut eivät ainakaan itseäni innosta – tasapaksusta tehotuotetusta popista puhumattakaan.

Mielenkiintoa on hyvä pitää yllä. On positiivista, mikäli kappaleessa on jonkinlainen kehityskaari, draamaa tai yllätyksiä. Tämä ei ole mikään ehdoton vaatimus, mutta pitää varsinkin messutilanteessa yleisön varpaillaan (vaikka se tuolissa istuisikin). Omassa listassani on useampikin otos, joista ei todellakaan tiedä mitä jatkossa seuraa. Hyvässä tai pahassa.

On tietysti huomattavasti helpompaa tehdä biisilista omaan käyttöön, kuin vaikkapa messudemoon tai firman kuunteluhuoneeseen. Tällöin täytyy väkisinkin tehdä kompromisseja, ettei käy niin että huone tyhjenee yhdellä kappaleella. Tosin historiasta muistetaan esittelijöitä, joilla tämä on ollut hyvin tarkoituksellistakin.

Testikappaleen on mielestäni hyvä haastaa laitteistoa jollakin tavalla, olipa kyse sitten vaikkapa resoluutiosta, äänikuvan välittymisestä taikka dynamiikasta. Hankaluutena esimerkiksi messuilla on tietysti se, että tilat ovat usein akustisesti vaikeita, ja liian hankalalla musiikilla ei saada annettua kuvaa siitä mihin laitteisto oikeasti kykenee.

Vaihtelu musiikkimateriaalissa on mielestäni myös hyväksi – tuntikaupalla soitettava hissutteleva jazz ei ainakaan minua innosta. Ja tietysti monipuolinen musiikki antaa myös paremmin kuvan soinnista.

Entäpä sitten soitettavien kappaleiden tekninen äänenlaatu? Sen on tietysti hyvä olla kohdallaan, mielestäni kuitenkaan pelkästään referenssilaatuista materiaalia ei tarvitse soittaa. Hieman heikommankin äänitteen kanssa saadaan kyllä selväksi laitteiston ominaisuuksia, ja usein juuri näin saadaan erotettua jyvät akanoista – miten laitteisto osaa kaivaa äänitteestä esiin sen olennaisen?

Julkaisen nyt oman, ensimmäisen julkisen testibiisilistani. Kappaleita siitä löytyy moneen makuun, enkä väitä että juuri nämä kaikki olisivat sitä parasta testimateriaalia. Mutta sukeltakaa ennakkoluulottomasti sekaan, ja hyödyntäkää sitä minkä koette hyödyntämisen arvoiseksi. Lisään kappaleita listaan myös jatkossa, joten kannattaa aina silloin tällöin käydä kurkkaamassa josko päivityksiä on tullut.

Diabolus in Hifi virallinen testibiisilista: https://open.qobuz.com/playlist/24817710

Jätä kommentti

Trending