Diabolus in HiFi

Japanilainen Furutech on tullut hifimaailmassa tutuksi tinkimättömien signaali- ja virtakaapelien valmistajana. Ja löytyypä tuotevalikoimasta paljon muutakin, aina kaapelinnostimia sekä seinäpistokkeita myöten – unohtamatta myöskään vinyylimaailman tarvikkeita.

Kun Musiikkia korville -liikkeen Erkki Innola tarjosi minulle mahdollisuutta ottaa kokeiluun Furutechin kalliimman pään kaiutinkaapelit, otin kiitollisuudella mahdollisuuden vastaan. Kovin usein ei tule tilaisuutta päästä testaamaan kaapeleita, jotka edustavat sitä kovinta kärkeä.

Koodinimellä DSS-4.1 varustettu kaapeli on Furutechin kallein kaiutinkaapeli, jota myydään “kelalla”. Tätä on siis mahdollisuus ostaa haluamansa pituiset pätkät, ja tehdä niistä haluamansa tyyppiset ratkaisut. Ehkä fiksuin ratkaisu on kuitenkin ostaa ne maahantuojan tai jonkin muun osaavan tekijän valmiiksi kasaamina, sopiviksi katsotuilla liittimillä sekä splittereillä varustettuna.

Erkiltä saamani kaapelit on varustettu parhaimmilla splittereillä (~400 € per kaapelipari), ja kaapelit on vahvistimen päästä terminoitu haarukoilla, kaiuttimien päästä taas banaaniliittimillä (kaikki liittimet yhteensä noin 1000 €). Kaapelin hinta taas on noin 500 euroa metriltä. Hakiessani kaapelit, laitoin autoni takapenkille kokonaisuudessaan  noin neljän tuhannen euron edestä signaalinsiirtoon tarkoitettua hilpettä. Aika veikeää.

Kaapeli itsessään on jonkinlainen monsteri, jos tällaista karua ilmaisua saa käyttää. Läpimittaa pyöreällä, sekä positiivisen että negatiivisen signaalin kuljettavalla kaapelilla on noin kaksi senttimetriä. Kaapeli sisältää hyvin monenlaista eristekerrosta, ja se on varsin jäykkä. Kohtalaisen tarkat tekniset tiedot löytyvät tämän kaapelin omalta nettisivulta, siellä on myös ohjevideo DIY-ihmisille.

Kaapelin uloin pinta on nylonsukkaa, jonka tyylikkyydestä voidaan olla aina monta mieltä. Kaapelien päihin on asennettu jo aiemmin mainitut splitterit, joiden tarkoituksena on päättää paksu kaapelikonstruktio, ja näin ulos saadaan kaiuttimen molempiin napoihin sopivat kaapelit joiden päihin laitetaan tietysti liittimet. Tuloksena on teknisessä mielessä vakuuttavan oloinen ratkaisu, joskin sen kyllä huomaa että nämä eivät ole valmis tehdastekoinen tuotos – kotikutoisuutta on ilmassa kuten tietysti pitääkin. En uskalla edes kuvitella, millainen hintalappu olisi viimeistellymmällä tehdasversiolla.

Testihommiin

Laitteistossani on nykyään vahvistimena McIntosh 352-hybridivahvistin, johon kytken kaapelien haarukkapäät. En ole koskaan ollut suuri haarukkaliittimien ystävä, mutta näillä mennään. Onneksi kaiuttimien päässä on banaaniliittimet.

Sekä haarukat että banaanit ovat raskaat ja mekaanisesti laadukkaat, moitteen sijaa ei ole. Kaiuttimiin ei ole tarjolla virallisia jumpperikapeleita, sain kuitenkin Erkiltä tästä kaapelista tehdyt lyhyet pätkät käyttöön, ja saan ne juuri ja juuri kytkettyä kaiuttimien liittimiin.

Aiemmin olen kuunnellut musiikkia käyttäen Tellurium Q:n Black Diamond -kaapeleita, useamman viikon ajan. Onkin jännittävää päästä kokemaan millaisia eroja – jos mitään – kuulen Furutechin kanssa.

Lähden liikenteeseen Petra Magonin erinomaisella livetulkinnalla kaikille tutusta Fever-kappaleesta. Heti ensimmäiseksi täytyy sanoa, että kyllä niitä eroja kaiutinkaapeleissa on. Tai sitten itsesuggestio on aika kovaa luokkaa. Nyt kontrabasso on aiempaa totuttua ympäripyöreämpi, mutta toisaalta se kulkee hienosti – ota tästä sitten selvää. Sävyjä riittää. Yleisön taputuksista käy ilmi, että tarkkuutta on aiempaa enemmän: nyt yksityiskohtia on enemmän, samoin hiukan tilavaikutelmaa. Huima resoluutio tulee ilmi myös akustisen kitaran sekä huuliharpun kanssa, tosin sävy on jopa hieman korviinkäyvä.

Jerry Garcian Shady Grove on mainio akustisten kitaroiden vetämä biisi. Varsinkin nyt on havaittavissa hillitön tarkkuus, jolla Furutech läpivalaisee musiikin. Kitaroiden kielet melkein näkyvät edessäni; huimaa! Teräskielissä on varsin pinkeä soundi.

VNV Nationin ja Babelsbergin sinfoniaorkesterin hieno yhteistyö Further-kappaleella on todella hienoa kuunneltavaa. Orkesterin jousista löytyy uusia juttuja, eikä nyt ole ongelmia turhan kireyden kanssa.

Perinteinen metallimusiikkikoitos täytyy toki myös tehdä. Tällä kertaa valitsen kappaleeksi ruotsalaisen legendaarisen melodeath-orkesteri Hypocrisyn. Let the Knife Do the Talking hoituu vaihtelevalla menestyksellä, särökitarat eivät oikein ole Furutechin heiniä, basso ja rummut kylläkin.

Zbigniew Preisnerin upea urku- ja kuoroteos Kyrie Eleison (tämä on siis täysin hänen omanlaisensa versio) toistuu hienosti. Kirkon tilantuntu on käsin kosketeltava, ja alun tumma urkusoundi puhuttelee.

Yhteenveto

Musiikintoistojärjestelmä on aina osiensa summa, ja erilaisiin järjestelmiin sopivat erilaiset komponentit. Voi myös olla, että joku komponentti toimii paremmin tietynlaisen musiikin kanssa tietynlaisessa järjestelmässä. Muuttujia on monia.

Varsinkin kalliimmat kaiutinkaapelit kannattaa koekuunnella kotona ennen ostopäätöstä – näin pääsee selville, miten ne siellä pääpaikalla toimivat. Ei ole paljon järkeä ostaa useamman tuhannen euron hintaisia kaapeleita ilman kuuntelutestiä.

Minun ympäristössäni Furutechin soundi on hyvin mielenkiintoinen: äärimmäisen tarkka ja paljastava, mutta samalla ehkä hieman liiankin terävä – vaarana on kuunteluväsymyksen iskeminen. Parhaiten täällä Furutechin kanssa toimii klassinen musiikki, jonka kanssa kuuntelusessiot venähtävät usein pitkiksikin. Metallimusiikin kanssa lopputulos on turhankin raaka. 

Mikäli olet hankkimassa kaiutinkaapeleita, ja yläpäästä löytyvä hintalappu ei täysin hirvitä, kannattaa Furutechit ilman muuta ottaa testiin ja kokeilla miten ne siellä omassa ympäristössä toimivat.