Skotlantilainen Linn nauttii hifiharrastajien piirissä suurta arvostusta. 1970-luvun alussa legendaarisella Sondek LP12-levysoittimella toimintansa aloittanut yritys on sittemmin laajentanut tuotevalikoimaansa lähestulkoon kaikkiin äänentoistoketjun komponentteihin, ja jostain syystä itselleni niistä vieraimmiksi ovat jääneet kaiuttimet.

Viime vuoden puolella julkaistu 360-huippukaiutin oli yksi virstanpylväs Linnin tuotannossa, ja nyt kyseisen kaiuttimen teknisiä yksityiskohtia on tuotu mukaan tuotekatalogin alempaan päähän sijoittuviin kaiuttimiin. Juuri julkaistu, mallinimeä 150 totteleva lattiakaiutin, on tänään kuuntelussa. Hintaa uutuuskaiuttimella on 6875 euroa parilta. 360-mallista tähän kaiuttimeen mukaan on otettu esimerkiksi elementtien sijoitus kaiutinten etuseinän pintaan ilman suojaverkkoja. Diskanttielementtiä on suojaamassa magneettikiinnitteinen Linn-logo.

Kuten totuttua, Linnin kaiuttimien oman jakosuotimen voi haluttaessa ohittaa ja muuttaa aktiiviseksi Exakt-järjestelmäksi. Tämä on myös nyt mahdollista, mikäli etupäässä käytetään Linn Selekt DSM-vahvistinta. Homma hoituu yksinkertaisesti niin, että kaiuttimien omat jakosuotimet ohitetaan, ja Selekt DSM:n sisälle asennetaan tarvittava Exakt digitaalinen jakosuodin. Kätevää mutta helppoa.

Muotoa ja tekniikkaa

Nyt esittelyssä oleva 150-malli edustaa pitkälti samaa, hillittyä muotokieltä kuin aiempikin edeltäjänsä. Kaiutin on muodoltaan solakka, metrin korkuinen ja kaksikymmentäkolme senttimetriä leveä. Syvyyttä löytyy 32 senttiä, painoa on kertynyt kaksikymmentäyksi kiloa per kaiutin. Ulkonäköasiat ovat kunnossa, tämä ei onnistu millään tavalla ärsyttämään saati tuottamaan sitä pelättyä hellasäröä.

Toimintaperiaatteeltaan kaiutin on kolmitie, ja bassorefleksi. Kaksi refleksiaukkoa on suunnattu lattiaan. Takaa löytyy peräti kolme paria liittimiä, jotka mahdollistavat kolmoisjohdotuksen.

Äänilähde

Äänilähteenä demotilaisuudessa käytetään juuri uudistunutta Linn Selekt DSM Classic streamer/dac/vahvistin-laitetta. Tämä yhteen koteloon sijoitettu kokonaisuus on saanut muun muassa entistä tukevamman kotelon sekä uuden emolevyn (mikäli tällainen sanahirviö on hifimaailmassa sallittu). Sisäänsä nyt käytössä oleva DSM on saanut vahvistinkortin sekä Organik-DACin.

Kuuntelukokemuksia

Hifimestan kuunteluhuone on tänään kovassa käytössä, nimittäin kuunteluvuoroa odottavia on jo kahden aikaan iltapäivällä myymälätilassa ruuhkaksi asti. Väki ei myöskään vaihdu kuuntelupuolelta kovin vauhdikkaasti, tämä on tietysti hyvä merkki, kun porukka jää mielellään pidemmäksi aikaa kuuntelemaan musiikkia.

Kuuntelussa on musiikkia kohtuullisen monipuolisesti, tästä kiitos tilaisuuden järjestäjille. Musiikki toistetaan Qobuzista, kuuntelussa on oman paikallaoloni aikana muun muassa Bob Dylania, Ane Brunia sekä AC/DC:tä. Näytteillä käy nopeasti selväksi, että tämän kaiuttimen kautta musiikkia on varsin miellyttävä kuunnella. Linnin kaiuttimia on joskus luonnehdittu vaikkapa hieman liian kliinisiksi, nyt tuota piirrettä ei ole havaittavissa, vaan 150 tuo musiikin mukavasti esille.

Soundi on selkeä, avoin sekä yllättävän bassorikas; alakertaa piisaa reippaasti, välillä käy mielessä että onko runsas basso ehkä aavistuksen pyöreä? Osansa bassopuoleen tekee varmastikin myös kuunteluhuone. Nämä kaiuttimet kannattaa luonnollisesti testata omassa kuuntelutilassa, mikäli kiinnostusta herää riittävästi.

Oli miten oli, aika vierähtää nopeasti, sillä näitä kaiuttimia on tosiaan miellyttävä kuunnella eikä kuunteluväsymystä aiheudu. Minkäänlaista ylimääräistä kireyttä tai kliinisyyttä ei ole havaittavissa.

Kaiuttimet tuntuvat olevan myös varsin yleispätevät, sillä eri musiikkityylit toistuvat neutraalisti, eikä mikään erityisesti pomppaa esiin muusta materiaalista. Tämä positiivinen ominaisuus tuntuu olevan eri Linn-tuotteille tunnuksenomainen ominaisuus.

Loppusanat

Olen tyytyväinen, että kävin jälleen sivistämässä itseäni mielenkiintoisen musiikkilaitteiston, sekä musiikin parissa. Aina oppii uutta, ja jonkinlainen sointijälkikin jää pääkoppaan kummittelemaan tulevia kuuntelusessioita ajatellen. Linn 150 on harkinnan arvoinen kaiutin hintaluokassaan; se ei erityisemmin pomppaa esiin ulkoisesti tai äänentoistollisesti, vaan hoitaa tehtävänsä neutraalisti sekä miellyttävästi. Ja tätähän sitä usein äänentoistolaitteelta juuri haetaan.

hifimesta

Jätä kommentti

Trending