Hifiharrastusta voi olla vaikea mieltää kovin yhteisöllikseksi harrastukseksi. Väittäisinpä kuitenkin, että parhaimmillaan se on juuri sitä – yhteisöllistä harrastamista erilaisten henkilöiden kesken, joita kiinnostavat yhteiset asiat eli esimerkiksi laadukas äänentoisto sekä musiikki.

Turun Logomosta löytyy Erkki Innolan Musiikkia korville-showroom, jossa Erkillä on ollut tapana pitää useamman kerran vuodessa pienimuotoinen messutilaisuus. Tarjolla on aina erittäin laadukasta äänentoistoa, ja tilaisuudessa ykkösasemassa on musiikki. Tapahtuman ympärille on muodostunut tosiaan jo pientä yhteisöllisyyttä niin sanottujen kantapeikkojen kohdalla, joiden lisäksi tilaisuuksissa vierailee onneksi myös harvinaisempiakin vieraita – usein kauempaakin saakka.

musiikkia korville erkki innola

Isännällä on tapana loihtia paikalle maittavat ja laadukkaat tarjoilut, joten puitteet ovat niiltäkin osin kunnossa. Pääosassa ovat tietysti itse äänentoistolaitteet, joista on rakennettu kolme settiä. Ja, tietenkin Erkin nasevat musiikkiknopit ja pienet luennot ovat aina kohdallaan.

Tällä kertaa sateiseen Turkuun on saapunut juuri sopivasti vieraita, jotta keskustelua asiasta ja asian vierestä saadaan aikaiseksi, mutta ei liikaa joten jokainen pääsee kuuntelemaan myös spotista sulosäveliä.

Nyt kuunneltavissa on kolme settiä, lähdemme liikenteeseen jo aiemminkin koetulla järjestelmällä jonka näyttävimmät osaset ovat Avantgarden Duo GT-kaiuttimet sekä Clearaudion huikea Master innovation-levysoitin. Elektroniikka koostuu Silent angelin streamer/dacista, Lab 12-RIAA:sta sekä Koran etusesta. Tavalleen uskollisesti Erkki ei ole pihistellyt virtapuolesta, vaan sieltä löytyy ns. parempaa Furutechia. Nyt virranjaon hoitaa Furutechin toiseksi kallein passiivinen jakoblokki, joka sisältää tietysti NCF-taikahiekkaa sekä monenlaisia teknisiä knoppeja ja hienouksia. 

Suurimmat uudistukset tässä setissä aiempaan verrattuna liittyvät levysoittimeen. Nyt äänivarreksi on vaihtunut Clearaudion oma TT2-varsi, joka on varsin monimutkaiselta näyttävä tangentiaaliratkaisu, ja tuo ensimmäiseksi mieleen pienen sorvin. Äänirasiana käytössä on Micro-Benz LPS. 

Kuuntelemme ensimmäiset musiikkinäytteet luonnollisesti vinyyliltä. Kuten totuttua, soundi on kirkas, avoin, ja myös matalan basson laatu on kohdallaan. Erkki itse kommentoi asiaa hyvin sanomalla, että äänikuvaa ei varsinaisesti ole, ääni vain tulee “jostakin”. Kyllä vain. Tähän on osansa tietysti myös kaiuttimien konstruktiolla, alapään hoitavat perinteiset elementit ja korkeammat taajuudet toistuvat kahdella elementillä joiden edessä on torvet. Näissä kaiuttimissa on monenlaisia hienouksia, parhaiten niihin voi tutustua suoraan niiden saksalaisen valmistajan sivuilta. Mainitaan kuitenkin vielä se, että tässä setissä ei erillisiä päätevahvistima tarvita, sillä kaiuttimet ovat aktiiviset eli ne on varustettu omilla vahvistimillaan.

avantgarde duo gt torvikaiutin

Tällä kertaa messuyleisö alkaa debatoimaan siitä, missä kohtaa soundi on paras. Spottiin asennettu nojatuoli on minun ja muutaman muunkin mielestä hieman ongelmallinen yläpään suhteen, mutta reilut puoli metriä taaempana ja hiukan korkeamman jakkaran kanssa homma natsaa hyvin kohdalleen. No, makuasioitahan nämä ovat. Selvää on kuitenkin se, että ainakin tässä tilassa on merkitystä sillä missä kohdassa musiikkia kuuntelee.

Kuuntelemme musiikkia myös diginä, molemmilta äänilähteiltä saadaan mainioita tuloksia. Nyt täytyy ottaa huomioon että kyseessä on tietysti Erkin mittapuulla budjettisetti, kun kaiuttimillakin on hintaa “vain” noin 60 000 euroa. Kokonaisuus kylläkin kustantaa jo hyvän matkaa kuusinumeroisen summan.

Minimalistisempi mutta massiivisempi setti – Avantgarde trio ynnä oheislaitteet

Avantgarden Trio -torvikaiuttimet on myös koettu jo aiemmilla messukäynneillä. Massiiviset torvikaiuttimet koostuvat tolpista joissa on kolme elementtiä, lisäksi kaiuttimien keskellä lattialla nököttää kaksi valtaisaa subwooferia – nekin ovat torvikuormitteiset. Näiden kaiuttimien ulkoista vaikuttavuutta on vaikea sanoin kuvailla – onneksi otin niistä myös kuvia.

avantgarde trio linn klimax melco

Kuten Duot, nämäkin kaiuttimet ovat varustettu omilla iTron-vahvistimillaan. Tällä kokoonpanolla sekä aktiivivarustuksella kaiutinten hinta on noin 250 000 euroa.

“Oheislaitteina” setissä ovat Melcon kovalevysoitin, Linnin Klimax-striimer/DAC sekä AVM:n etuvahvistin. Hyvätasoista settiä nämäkin.

Ennen kuuntelusession alkamista Erkki varoitteli, että hänen mielestään ääni olisi aavistuksen liian tumma. Ensimmäisen kappaleen kajahtaessa ilmoille kuunteluraati ei kylläkään tällaista huomannut, vaan soundi oli hyvin kohdallaan. Ehkäpä Duo-setin nojatuolipaikalla havaittu kirkkaus oli vaikuttanut isännän kokemukseen?

Omasta mielestäni Trio-setti soi nyt ehkä paremmin kuin koskaan. Musiikkia oli erittäin helppo kuunnella, ääni oli kokonaisvaltainen kokemus. Molempia torvikaiutinsettejä yhdistää valtaisa nopeus sekä dynamiikka, ja toiston erinomainen helppous. Mikään ei kiristä, jo kitarankielien näppäilyssä on aistittavissa huikea dynamiikka ja vaihteluvoima. Trio-setti on myös anteeksiantavampi kuuntelupaikan suhteen – tähän voi olla oma merkityksensä myös tilalla. 

Yhteenveto

En valitettavasti ehtinyt kuuntelemaan Magnepanin kaiuttimilla ja Electrocompanietin elektroniikalla varustettua settiä, sillä muut asiat jo kutsuivat. Olen tämän järjestelmän kylläkin kuullut aiemmin, hyvin kokemuksin – ja positiivisia kommentteja tuli Hifiharrastajien keskustelualueella muilta tilaisuuteen osallistujilta.

On aina erinomaisen mukavaa tavata muita harrastajia, asialleen omistautunutta kauppiasta sekä tietysti kuunnella musiikkia huippulaitteistoilla. Kiitokset jälleen kerran kaikille, ja nähdään seuraavalla kerralla!

Jätä kommentti

Trending