Aina silloin tällöin joulun lähestymisen tietää lumisista maisemista. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ole – maa on musta kuin LP-levy.
Vaan yksi varma merkki tulevasta juhla-ajasta on Hifimestan demopäivä, joka järjestetään joka vuosi näin joulun alla.
Tällä kertaa demopäivän aiheena on skotlantilaisen Linn-valmistajan edullisemman pään laitteisto; Majik DSM 5-monitoimilaite sekä Majik 150-lattiakaiuttimet. Tosin mukana on myös hiukan hintavamman pään LP-soitin, Selekt-sarjaa edustava Sondek LP12. Musiikkia voidaan siis kuunnella sekä vinyyliltä että striimattuna häviöttömän Qobuz-palvelun kautta.

Linnin tuotekategoriassa on kolme sarjaa, alkaen edullisimmasta Majik-sarjasta, jatkuen Selekt-mallien kautta aina kovinta kärkeä edustaviin Klimax-tuotteisiin.
DSM 5: Striimausta ja paljon muuta
Demossa oleva DSM 5 tekee suunnilleen kaikkea, mitä modernilta monitoimikoneelta voi toivoa. Se on verkkostriimeri, DAC, etuvahvistin, RIAA-korjain, päätevahvistin, kuulokevahvistin ja kaiken lisäksi siitä löytyy myös Space optimisation-huonekorjain, joka toimii käytännössä myös parametrisena taajuuskorjaimena.
Nykyinen DSM 5 on julkaistu tämän vuoden huhtikuussa, joten kyseessä on laitteen suhteellisen tuore inkarnaatio. Ilahduttavasti markkinoita on kuunneltu, ja suunnilleen kaikki aiemmin puuttuvat ominaisuudet on nyt lisätty, ja joitain on parannettu. RIAA-korjain toimii nyt sekä MM- että MC-äänirasioiden kanssa, subwooferille löytyy ulostulo, etupaneelissa on kuulokeliitäntä ja kaiutinliitännät ovat aiempaa tukevammat.

Laitteessa on myös hyvin tärkeänä ominaisuutena HDMI eARC-liitin, sekä lisäksi spdif sisään- ja ulostulo ja USB-liitin. Laitteen 2×100-wattinen päätevahvistin on luonnollisesti D-luokkaa, ottaen huomioon esimerkiksi pienen koon. Ulkoisesti DSM 5 jatkaa samaa tyylikästä linjaa aiempien mallien kanssa, ja etureunassa laitteen päällä oleva tyylikäs säätökiekko tuo mukanaan pientä luksuksen tuntua. Hintaa DSM 5:llä on 5375 euroa, eli edullisimman pään tuotteiden kanssa ei olla kilpailemassa, mutta toisaalta tähän hintaan saa sitten laadukkaan, Skotlannissa valmistetun tuotteen joka sisältää kaiken tarvittavan musiikin toistamiseen kaiuttimia lukuunottamatta.
DSM:n verkkostriimeristä löytyvät luonnollisesti kaikki tärkeimmät palvelut; TIDAL, Qobuz, Spotify Connect, Deezer, AirPlay 2, Roon Ready, airable, TuneIn, Calm Radio ovat kaikki tuettuja. Digipuolta voidaan soitella 24-bittiseen 384 kHz-tasoon saakka.
Kaiuttimetkin tarvitaan: Majik 150
Majik 150 on myös hiljattain julkaistu, uusi Linn-kaiutin. Linn ei ole historiallisesti ollut kovin korkealla kaiutinten kärkikahinoissa, mutta pari vuotta sitten julkaistu 360-huippukaiutin muutti pelin. Insinööreille annettiin täysin vapaat kädet suunnitella paras mahdollinen kaiutin, ja näistä kokemuksista on ammennettu uutta osaamista alemman pään kaiuttimiin. Esimerkiksi Majik 150-kaiuttimen elementit on asennettu hieman ulos kaiuttimen etulevystä, jolloin niin sanottu sweet spot on saatu laajemmaksi.



Teknisesti kaiutin on passiivinen kolmitiebassorefleksi, jonka refleksiaukko on suunnattu lattiaan. Ulkoasultaan se on konservatiivinen, laadukkaan oloinen toteutus – tätä voi tietysti odottaakin 6875 euroa kustantavalta kaiutinparilta. Kaiutin on haluttaessa kolmoisjohdotettavissa, mutta varsinainen juju onkin siinä että sen voi päivittää aktiiviseksi. Tuolloin jokaiselle elementille on oma vahvistimensa – aikamoinen setti, ja tätä olisikin hyvin mielenkiintoista päästä kuuntelemaan.
It’s all about the music
Päivän isäntinä toimivat Hifimestan oma Ari Laine, ja kerran Linnistä on kyse, paikalla on myös Linn-edustaja Björn Eriksson. Lauantaina hiukan puolen päivän jälkeen tupa alkaa mukavasti täyttyä, ja glögimukeja täytellään.
Björn aloittaa musiikin soittamisen DSM:n kautta, ensimmäisenä kappaleena on The The-orkesterin Some day I’ll drink my coffee by the grave of William Blake. Erinomaisen miellyttävä biisi soi rauhallisesti, lämpimästi – voisi sanoa musikaalisesti. Musiikki virtaa hienosti, eikä oikein tee mieli alkaa ylianalysoimaan toistoa. Tämä kai on sitä kuuntelemisen helppoutta.
Space optimisation on ollut mukana Linnin etuvahvistimissa jo yli vuosikymmenen ajan. Perinteisistä huonekorjauksista se poikkeaa eniten ehkä niin, että mittamikrofonia ei käytetä, vaan vahvistimelle voidaan syöttää tajuton määrä parametreja koskien tilaa jossa musiikkia soitetaan.
Näitä parametreja ovat esimerkiksi huoneen mitat, eri pintojen materiaalit, kaiuttimien etäisyydet eri pinnoista, ja onpa Linn myös mitannut aika liudan markkinoilta löytyviä eri mahdollisuuksia. Jopa huoneen lämpötila ja kosteus voidaan ilmoittaa ohjelmalle. Näistä sitten ohjelmisto laskee parametreja, ja korjaa toistoa digitaalisesti. Mukana on myös mahdollisuus vaikuttaa korjauksiin manuaalisesti, ja mukana on myös parametrinen taajuuskorjain.
Paikalla oleva yleisö on tietysti kiinnostunut siitä, miten Space optimisation käytännössä vaikuttaa toistoon. Demokappaleena käytetään “bassolaulaja” Geoff Castelluccin versiota Sound of Silence-kappaleesta. Ensin kappale soitetaan Space optimisation päällä – hyvältä kuulostaa. Seuraavaksi korjaus kytketään pois päältä, ja vaikutus on melkoinen. Nyt laulun matalimmat osuudet kuulostavat paksulta puurolta, ja taustalla matalat syntetisaattorisoundit saavat huoneessa aikaan resonansseja. Veikkaanpa että kenelläkään ei käy mielessä, että Space optimisation ei tässä yhteydessä toimisi – niin valtava ero on huonekorjauksen hyödyksi. Mitään tärkeää ei jää pois, mutta itse esitys tulee esille kuten pitää.

Musiikki jatkuu rokimmalla meiningillä, nyt toistettava raita on Electric Boysin Head Honcho. Nyt en ole täysin vakuuttunut homman toimivuudesta, toisaalta itse biisikään ei kuulu millään tavalla suosikkeihini. Kuuntelen kappaletta myöhemmin myös kotonani, jossa raskaampi musiikki toimii yleensä varsin hyvin. Vaan eipä biisi täälläkään positiivisia väreitä oikein herätä. Eli hieman vajavaista suorittusta on vaikea laittaa demolaitteiston syyksi.
Päivitettävyys
Linnin vahvuus on aina ollut se, että kerran julkaistuja tuotteita voidaan myöhemmin rahapussin niin salliessa päivittää paremmilla komponenteilla. Ja nykypäivän kyseen ollessa myös tietysti softapäivityksillä – esimerkiksi kymmenen vuotta vanhoihin DSM-laitteisiin saa vieläkin Space optimisation-päivityksiä. Softapäivitykset ovat ilmaisia.
Majik-sarjan DSM:n päivitys esimerkiksi paremman DAC-moduulin kanssa ei ole mahdollista, mutta Selekt-mallista eteenpäin tuokin temppu onnistuu.
Yhteenveto
Suuret kiitokset jälleen kerran Hifimestan väelle, ja aktiivisille kanssaharrastajille. Tilaisuuden teemana oli järjellisen hintainen musiikintoistokokoonpano, jonka saadakseen ei tarvitse myydä anoppia ja syntymätöntä lastaan. Ja tällainen setti toden totta kuultiin, ja kuten jo aiemmin totesin, päällimmäisenä oli fiilis miellyttävästä kuuntelusetistä jonka kautta musiikki soljuu lämpimästi ja rauhallisesti. Toki pätäkkää lisäämällä on taas mahdollista päästä korkeammalle musiikintoiston tasolle, mutta tästä on hyvä aloittaa varsin kohtuullisella sijoituksella.








Jätä kommentti