Alkuperäinen LP: Euros Records SIN 1009
Uusintapainos LP: Svart Records SVR297
Striimaus: Qobuz cd-laatu
Viime vuosina vinyyliharrastajat ovat saaneet nauttia valtavasta määrästä uusintapainoksia, välillä hyvinkin epätodennäköisistäkin levyistä.
Kauko Röyhkän uran alkupäähän, varsinaiseen kultakauteen osuva Onnenpäivä on musiikillisesti loistava levy aivan kaikilla mittareilla. Levy on äänitetty vuonna 1983 Millbrook -studiolla, äänittäjänä on toiminut Juha Heininen. Äänityksessä käytettiin 16-kanavaista mikseriä. Röyhkän biisit ja sanoitukset ovat aivan erinomaisia, eikä ole bändissäkään valittamista, vaan esimerkiksi kitarassa on mukana legendaarinen Riku Mattila. Biisien parhaimmistosta voidaan mainita vaikkapa Kanavaan hukkunut, Nivelet sekä aivan upea Onnenpäivä.
Soundillisesti Onnenpäivä on melkoisen onnistunut. Levyn äänimaailma on ilmava, tarkkuudesta kuitenkaan tinkimättä. Riku Mattilan akustiset kitarat kuulostavat välillä aivan referenssikamalta, ja bassoakin on juuri sopivasti, välillä jopa wow-efekti nousee ilmaan. Rummut on äänitetty mainiosti, ja esimerkiksi virvelin soundi on useassa biisissä erilainen, mutta yleensä mainio. Rytmiryhmän peltien taso voisi kylläkin olla aivan hitusen korkeammalla.
Kaikki Onnenpäivän biisit eivät ole soundien puolesta onnistuneet yhtä hyvin, mutta vaikkapa Nivelet kuulostaa upealta, kuten myös nimibiisi Onnenpäivä. Näin ainakin alkuperäisellä painoksella.
Svart Recordsin uusintapainos on hienoilla gatefold-kansilla varustettu versio, jossa on myös Röyhkän kirjoittama teksti liittyen levyn tekemiseen. Mielenkiintoista on vaikkapa nimenomaan se, että Röyhkä itse vaikutti paljon levyn soundeihin ja siihen miltä lopputulos kuulostaa.
On harmillista, että Svartin painos ei ole äänenlaadullisesti lähelläkään alkuperäisen painoksen erinomaisia soundeja. Poissa on suuri osa originaalin ilmavuudesta, selkeydestä, dynamiikasta ja basson pehmeästä mehevyydestä. Virvelisoundi ei iske ollenkaan kuten vuoden -83 versiolla. Ei tämä uusintakaan huono ole, mutta alkuperäinen voittaa useammankin kaulan mitalla.
Mutta koska ollaan jo päästy hyvään alkuun, laitetaanpa vielä striimausversio soimaan, Qobuzista löytyy levystä CD-tasoinen versio.
Onnenpäivän alku kuulostaa suorastaan loistavalta. Basso on voimakas, tarkka ja muutenkin soundaa hienolta. Mutta valitettavasti, kun biisi etenee ja kaikki soittimet sekä Röyhkän laulu tulevat mukaan, illuusio romahtaa kuin Wärtsilän osake. Lopputulos on aivan liian kirkas ja räikeä, isommalla äänenvoimakkuudella musiikki kirskuu korvissa ja Röyhkän ääni yrittää kuulua jossain rytmiryhmän seassa. Ei, ei, ei.
Äsken kertomani koskee koko muutakin levyä striimattuna. Liiallinen kirkkaus ja diskantti pilaavat hyvän pohjan täysin, ja useissa biiseissä akustinen kitara raapii korvien rumpukalvoja kuin haarukalla ikään.
Paremmuusjärjestys menee selvin askelin seuraavasti:
-Alkuperäinen vinyyli
-Svartin uusintapainos vinyylillä
-Qobuz
Diabolus in HiFi 