Diabolus in HiFi

Linn Sondek LP 12 -levysoitin on yksi legendaarisimmista vinyylinkyntäjistä. Peruskonseptihan on peräisin jo 70-luvulta, mutta käytännössä kaikki komponentit ovat matkan varrella päivittyneet. Hauska yksityiskohta on kuitenkin se, että vaikkapa tuolta edellä mainitulta vuosikymmeneltä peräisin olevan Sondekin voi päivittää nykyiseen kokoonpanoon.

Taannoisessa Hifimestan järjestämässä Linn -illassa paikalla oli suoraan Linnin päämajasta apostoli Gordon Inch, joka esitteli kahta LP 12 -versiota: Majik ja Akurate (Akurate on nykynimeltään Selekt). Musiikinkuuntelun ja soitinten vertailun lomassa esitin hänelle klassisen kysymyksen: mikä osa minun kannattaisi seuraavaksi päivittää soittimessani? 

Noin kymmenen vuotta sitten hankin edullisimman Majik -mallin, jota olen sittemmin päivittänyt muun muassa Radikal -virtalähteellä, Akito -äänivarrella sekä Karousel -laakerilla. Rasiana tuolloin oli perusmalli Adikt, ja perusmallin sisärunko. Oletukseni oli, että Gordon suosittelisi minulle joko äänirasian tai äänivarren päivittämistä. Yllätyksekseni herra suositteli ehdottomasti sisärungon päivittämistä. 

Toisaalta se oli hyvinkin looginen ratkaisu, sillä Linn -filosofia lähtee aina “source first” -ajattelusta. Ja kun pohjalta lähdetään, niin laakerin jälkeen seuraava päivitettävä komponentti on sisärunko. En kuitenkaan tarttunut tähän neuvoon, vaan seuraava hankintani oli hitusen käytetty Krystal -äänirasia. Tällä kokoonpanolla sitten ajelin noin vuoden verran, kunnes sisärungon vaihtaminen alkoi tuntua mielenkiintoiselta mahdollisuudelta parantaa ääänenlaatua entisestään. Tämä päivitys ei ole niin jäätävän hintainen kuin suurin osa muista, niin ajattelin että meni sitten syteen tai saveen, niin kokeillaan.

Otin yhteyttä Hifimestan Ari Laineeseen, jolla aika usein on jostain syystä varastossa juuri se osa tai laite, minkä haluan hankkia. Ja näin kävi jälleen kerran, takahuoneesta löytyi korkkaamaton Kore -laatikko. Sovimme päivityksen ajankohdan, ja erinomaisen mukava yllätys oli se, että Ari kutsui minut paikan päälle katsomaan kuinka asennus suoritetaan. 

Hiukan taustaa Linn Sondek LP12 -levysoittimesta

LP12:n päivitettävyys on tavallaan sekä lahja että kirous: kohtuullisella rahasummalla pääsee kiinni perusversioon, mutta erilaiset päivitykset alkavatkin sitten jo kustantaa enemmän. Ja ainahan se on mielessä, että saisiko vielä hiukan lisää musiikkia sieltä vinyylin urasta vaihtamalla jonkin komponentin.

Nykyään Sondekista myydään kolmea valmista kokoonpanoa, listaan ne tässä alimmasta mallista ylimpään: Majik, Selekt ja Klimax. Mallien väliset hintaharppaukset ovat melkoisen kovat, edullisimpaan pääsee kiinni noin 4500 euron kustannuksella, keskimmäinen vie vajaat 14 000 euroa, kun taas malliston ylin kustantaa jo yli 30 000 euroa. On toki myös mahdolllista hankkia soittimensa juuri niillä komponenteilla varustettuna kuin haluaa.

Suurimmasta osasta levysoittimen komponentteja on myös kolme tasoa. Esimerkiksi nyt jutun aiheena olevasta sisärungosta löytyy Majikin perusrunko, seuraava taso on nimeltään Kore, ja lippulaivan nimi on Keel.

Majikissa käytetty sisärunko koostuu kahdesta osasta: alumiinisesta runko-osasta, ja siihen kolmella ruuvilla kiinnitetystä MDF-levyä olevasta varsilaudasta. Yhtä tasoa ylempänä oleva Kore sisältää ymmärtääkseni saman perusrungon, mutta nyt varsilauta on koneistettua alumiinia, joka on kiinnitetty sisärunkoon erikoisliimalla. Kore kustantaa hitusen päälle tuhat euroa, Linnin hinnastossa sitä voisi kutsua maltilliseksi; esimerkiksi huippuversio Keel tyhjentää pankkitiliä noin 4000 euroa. Se onkin sitten tosin yhdestä alumiiniblokista koneistamalla tehty, joten hinta on sen mukainen.

Kun miettii perusversion sisärungon ja Koren teknisiä eroja ja niiden mahdollista vaikutusta äänenlaatuun, tulee useampikin asia mieleen. Ensinnäkin MDF -varsilauta vaihtuu alumiiniseen blokkiin, sisärunko ja varsilauta ovat nyt kunnolla kiinni toisissaan, ruuveja ei käytetä. Lisäksi äänivarren kaulus on myös alumiinia, joten se saa kunnon kiinnityksen alumiiniseen varsilautaan. Perinteinen koputustesti MDF-varsilautaan vs. alumiiniseen varsilautaan tuottaa varsin erilaisen lopputuloksen.

Sisärungon vaihtaminen

Sisärungon vaihtaminen LP 12 -soittimeen tarkoittaa käytännössä koko levysoittimen purkamista. Ainoastaan kansilevyyn ei kosketa. Kyytiä saavat jouset, kumipuslat, sisärunko, äänivarsi, johdot ynnä muut. Tästä voi jo päätellä, että työ kannattaa antaa ammattilaisen tehtäväksi. Jouset ja kumipuslat täytyy virittää oikein, jotta levylautasen “pomppu” saadaan suoraan. Täytyy myös muistaa huomioida, että jokainen johto, kiinnitin ja ruuvi menevät oikeille paikoilleen, muuten ne jäävät helposti vääntämään jousitettua hässäkkää vinoon.

Ari aloitti työn kiinnittämällä soittimen juuri LP12:lle tehtyyn asennusjigiin, ilman sitä on käytännössä mahdoton tehdä soittimeen mitään muita muutoksia kuin äänirasian tai vetohihnan vaihto. Seuraavaksi Ari jatkoi pohjan poistamisella sekä sisärungon ja lähestulkoon kaikkien muidenkin osien purkamisella.

Osien purkamisen jälkeen esiin otettiin uusi sisärunko, joka laitettiin alustavasti paikalleen. Sen jälkeen kiinniteltiin muita osia, ja kun laitos alkoi olla suunnilleen kasassa äänivarsineen, alkoi “pompun” säätö säätämällä jousia ja kumipuslia. Siihen operaatioon kului jonkin verran aikaa, on tärkeää että levylautanen näpäytyksen jälkeen liikkuu vain ylös ja alas, sivusuuntainen liike ei käy. 

Asennusoperaatioon säätöineen kului reilut kaksi tuntia. Eli ei mikään ihan lyhykäinen operaatio. 

Kuuntelukokemuksia

Ensimmäisenä testinä laitan soimaan Eppu Normaalin erinomaisen Valkoinen kupla -albumin. Levyn A-puolen monessa biisissä on paljon päällekkäisiä kitararaitoja, akustisia sekä sähköisiä. Huomaan välittömästi, että soundi on nyt muuttunut edukseen aiemmasta. Resoluutiota on selkeästi aiempaa enemmän sekä kitaroissa, että rumpusetin pelleissä. Musiikki sekä Martti Syrjän laulu tulevat nyt aiempaa enemmän ulos kaiuttimista. Nämä molemmat asiat tekevät musiikinkuuntelusta aiempaa miellyttävämpää, positiivinen asia on myös se, että lisääntynyt resoluutio ei ole “keskittymistä vaativa”, vaan asiat tulevat aiempaa selkeämmin letkeällä ja miellyttävällä tavalla.

Aiempaa parempi resoluutio tuo varsinkin yläpäässä kuultaviin asioita, joita ei välttämättä aiemmin kuulunut – marakasseja, lautanen siellä, toinen täällä, ja niin edelleen.

Laitan seuraavaksi soimaan melkoisen vaativan levyn. Mana Manan Murheen laakso -albumi sisältää hurjan määrän päällekkäisiä sähkökitararaitoja, eikä tuloksena valitettavasti ole briljantti äänenlaatu. Murheen laakson soundi on tumma, päällekkäisiä kitararaitoja on hiukan vaikea erottaa toisistaan, ja soundi on muutenkin hieman tumppu. Nyt levyn lukemattomat kitararaidat ovat aiempaa helpommin kuultavissa, levy ei kuulosta niin tumpulta kuin aiemmin, ja jokaisesta biisistä löytyy uusia juttuja, joita ei ennen kuullut tai huomannut. Mainiota.

Lukuisten muidenkin albumien kuuntelun jälkeen tulos on edelleen sama, levyllä kuin levyllä: reippaasti parantunut resoluutio sekä lisää kolmiulotteisuutta. 

Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, kohtuullisella sijoituksella kuuntelukokemus parani huomattavasti. Tietysti jää harmittamaan vain se, että miksi en tehnyt tätä jo aiemmin. 

Kore on upgrade, jota suosittelen jokaiselle Linn -levysoittimen omistajalle, joka käyttää vielä vakiona tulevaa edullisinta sisärunkoa.