Moonmadness on Camelin kulta-ajan albumeita. Vuonna 1976 heti erinomaisen The snow goosen jälkeen julkaistu levy sisältää mainiota, eräänlaista ”easy listening -progea”. Kuunnelkaa vaikkapa Song within a song -kappale niin tiedätte mitä tarkoitan. Myös heavy-hippiorkesteri Opeth on kertonut Camelin olevan yksi vaikuttajistaan. Tämän levyn kanssa on mukava rentoutua, ja antaa musiikin viedä mukanaan. 

Mutta mennäänpäs itse asiaan: kuinka LP ja CD -julkaisut vertautuvat keskenään? LP-painoksena minulla on Music on vinyl-julkaisu vuodelta 2013, CD taasen on Decca vuodelta 2002. 

Heti vertailun alussa huomaan että tällä kertaa LP:n ja CD:n ero on huomattava. Siinä missä joskus pitää pinnistellä huomatakseen eroavaisuudet, nyt erot suorastaan puskevat päälle. Vinyyliltä toistettuna musiikki on avointa ja levittyy hienosti ulos kaiuttimien ulkopuolelle. Seurattavuus on helppoa, ja transientit toistuvat nopeina ja voimakkaina – dynamiikka on siis kohdallaan. CD:n toistokaan ei sinällään ole huonoa, mutta se häviää kaikissa edellämainituissa ominaisuuksissa vinyyliverrokille. Myös basson seurattavuus ja irtonaisuus tuovat LP:lle voiton. Eipä tästä tarvitse kirjoitella sen enempää, voitto menee tässä tapauksessa vinyylille.