Sentenced oli maailmankuulu suomalainen heavy-orkesteri jonka rokkaavat, melodiset kappaleet puhuttelevat yhä. The cold white light -albumi tallensi Sentencedin uransa musiikillisen huipun aikana, levyltä ei löydy ainoatakaan täytebiisiä, vaan hittiä tulee biisi toisensa jälkeen. Jos levyltä halutaan nostaa joku kappale toisten yläpuolelle, on se omalla kohdallani kitkerän katkera ja melodinen No one there. Kyseisellä raidalla muutenkin erinomainen vokalisti Ville Laihiala ylittää itsensä ja Sami Lopakan sanoitukset jäävät työskentelemään alitajuntaan vielä pitkän aikaa biisin päättymisen jälkeen.

En jaksa muistaa julkaistiinko levyä vinyylinä julkaisuvuonna 2002, mutta ainakin nyt tilanne on korjattu Century Median toimesta. Komeissa gatefold -kansissa julkaistu 180 grammainen lätty on vakuuttava ilmestys, eli ainakin ulkokuori on kunnossa. Mutta miten sitten äänenlaatu, verrattuna laserlevyyn?

Laitan vinyylin ja cd:n soimaan yhtä aikaa joten levyjen äänenlaadun vertailu on helppoa ja nopeaa. Ensimmäiseksi kiinnitän huomioni matalien taajuuksien toistoon; vinyylillä bassoa on helpompi seurata, ja ulottuvuuttakin tuntuu olevan hieman hopeakiekkoa enemmän. Kitarat ovat vinyylillä selkeämmät ja Laihialan vokaalit ovat helpommin lähestyttävät ja ne tuntuvat olevan enemmän läsnä. Kaikenkaikkiaan vinyyliversiota on miellyttävämpi kuunnella kuin cd-levyä joten tällä kertaa voitto menee lp-levylle. Erot eivät ole tajuntaa räjäyttävän suuria, mutta kuitenkin riittävän selkeitä jotta yo. johtopäätökset voi tehdä.