Rupisia riimejä karmeita tarinoita avasi Eppu Normaalin kolmen kovan levyn putken: kahden seuraavan vuoden aikana julkaistiin vielä Kahdeksas ihme sekä Valkoinen kupla. Levyn biisimateriaali on varsin mainiota; varsinaisia floppeja ei juuri ole, ja mukana on klassikkobiisejä kuten Taivaassa perseet tervataan sekä Pimeyden tango. 

Rupisia riimejä edustaa mielestäni yhtä parassoundisinta levyä suomirockin historiassa: tanakka ja selkeä basso, mainiosti erottuvat kitarat ja erinomaiset rumpusoundit. Ainut hivenen negatiivinen puoli soundeissa on bassorummun hieman omituinen muovinen sävy. 

Kuten edellä mainitusta käy selväksi, uskallan suositella tätä levyä kenelle tahansa suomirockin ystävälle, niin sisällön kuin soundienkin puolesta.

Vertaillaanpas sitten cd:n ja lp:n eroavaisuuksia. CD minulla lienee ensimmäistä polvea, lp on taasen vuoden 2011 uudelleenjulkaisu.

Heti ensialkuun Taivaassa perseet tervataan -biisin aikana käy selväksi että nyt ei puhuta mistään pienistä nyanssieroista. Vinyylillä Martti Syrjän laulu iskee iholle, ja yläpää aukeaa ihan eri tavalla kuin laserlevyllä. Myös basso on lp:llä selkeämpi ja irtonaisempi. Kuulostaa ihan siltä kuin cd-version päälle olisi heitetty huopa jos toinenkin. Harvoin pääsee todistamaan näin suurta äänenlaadullista eroa. 

Kuten käy selväksi, suosittelen ehdottomasti vinyyliä.