Lasten hautausmaa on herättänyt ihastusta niin kriitikoiden kuin maksavan yleisönkin puolesta. Eikä ihme – näin verevää suomirokkia ei olla vähään aikaan kuultu. Lasten hautausmaa ottaa vaikutteita eri suunnista mutta muokkaa niistä selvästi oman näköisensä kokonaisuuden. Bändin soundissa ja sanoituksissa löytyy niin Noitalinna huraata kuin Mana manaakin, mutta väittäisinpä että mukana on myös aimo annos Kollaa kestää -orkesteria. Yksi osa Lasten hautausmaan menestyskonseptia on tietynlainen viattomuus, jollaista tapaa enää aniharvoin. Nyt testissä oleva EP on bändin ensimmäinen tuotos, ja vertailen sitä bändin ensi-cd:n mukana tulleeseen uusintajulkaisuun ko. ep:stä.

Ensimmäinen havainto vertailussa on, että nyt mennään jälleen kerran hyvin lähellä soundillisesti. Eroavaisuutta löytyi lähinnä vinyylin selkeämmässä basson toistossa ja hiukan selkeämmässä yläpäässä – myös taustalaulut kuuluvat vinyylillä hiukan tarkemmin. Erot ovat kuitenkin niin pieniä että pelkästään soundin takia en lähtisi vinyyliversiota hankkimaan. Mutta jos vinyyli viehättää esineenä niin mikäs siinä.