Liki täydellisen Rust in Peace -albumin jälkeen Megadethilla oli kova paikka: miten toistaa uudella albumilla aiempi huikea onnistuminen? Onneksi Countdown to Extinctionilla soittaa vielä sama dream team kuin Rust in Peacella, joten soittajamateriaalista ei homma ole kiinni. Ja melkoisen hyvä lopputulos olikin; uudelta levyltä löytyy mm. superhitti Symphony of Destruction, eivätkä muutkaan raidat joudu häpeämään olemassaoloaan. Mustaine vei Megadethia uutukaisella montakin piirua kaupallisemman soundin suuntaan, eikä varmaankaan kadu sillä todennäköisesti kymmentä menetettyä vanhaa fania kohden sai sata uutta. 

CD- ja LP-painokset minulla ovat molemmat Capitol Records 1992.

Tällä kertaa vinyyli ja laserlevy ovat soundillisesti lähellä toisiaan. Suurin eroavaisuus löytyy lautasista jotka ovat cd:llä aavistuksen verran ”oikeamman”kuuloisia. Muilta osin mentäisiin jo hiusten halkomisen suuntaan.