Kenelläpä kävisi mielessä että Tom Waitsin ensimmäisestä levystä on kulunut aikaa jo 45 vuotta. Näin se vain on, Closing Time -albumi julkaistiin jo armon vuonna 1973. Vuoden kuluttua Waits täyttää jo 70 vuotta. Waitsin ura on kunnioitettava ei vain pituutensa, vaan myös laadukkuutensa puolesta. Albumit ovat olleet pääosin laadukkaita, tosin joitain harha-askeleitakin on tullut otettua. Waitsin ääni on täysin omanlaisensa ja välittömästi tunnistettavissa – kukapa ei tunnistaisi laulajaa vaikkapa heti Waltzing Matildan ensi sanoista lähtien.

Blood Money näyttää meille entistä kyynisemmän ja synkemmän Tom Waitsin. Levyltä löytyy varsin synkkiä biisejä kuten vaikkapa levyn avaava Misery is the River of the World tai sitä seuraava Everything Goest to Hell.

Äänenlaadullisesti albumi on hyvä, voisin kuvitella käyttäväni tätä albumia ihan testitarkoituksessakin. Mukana on pianoa, akustista bassoa, lyömäsoittimia ynnä muuta sekä kaiken päällä Waitsin rosoinen, elämää nähnyt ääni.

Mutta entäs sitten jo perinteiseksi muodostunut cd vs. lp -kamppailu? Nyt äänestäisin voittajaksi vinyylin. CD:llä Waitsin ääni on hieman tunkkaisempi, ja basso on välillä jopa liian voimakas. Vinyylillä musiikki soljuu selkeämmin ja sitä on miellyttävämpi kuunnella. Hyviä ovat molemmat painokset mutta kuten sanottua, kaivan levyhyllystäni mieluummin vinyylin kuuntelua varten.