Queensrÿchen Operation: Mindcrime on melometallin helmi; albumi johon muita vieläkin verrataan, vaikka sen julkaisusta on kulunut aikaa jo kolmisenkymmentä vuotta. Queensrÿche on myös tavallaan joutunut levyn vangiksi sillä tämä on se mihin myös Queensrÿchen uusia tuotoksia verrataan. Operation: Mindcrimen jälkeen Queensrÿche on julkaissut kaksi hyvää albumia: Empire sekä Promised Land. Tämän jälkeen bändi onkin sitten lasketellut silkkaa alamäkeä, eikä edes Todd La Torren palkkaaminen vuonna 2012 ole auttanut tilannetta. Vaikkakin Todd La Torre on loistava laulaja ja paras mahdollinen henkilö korvaamaan Taten, eivät biisit vaan ole sisältäneet samaa taikaa kuin mitä bändin varhaistuotanto sisältää. Valitettavasti myös juuri äskettäin julkaistu The Verdict jäi kädenlämpöiseksi julkaisuksi eikä ainakaan omassa soittimessani saa juurikaan soittokertoja.

Operation: Mindcrime tuottaa vieläkin kuunneltaessa väristyksiä ja monia ihokarvat pystyyn nostavia hetkiä, vaikka levyn sisältämä musiikki on jo enemmän kuin tuttua. Tämä on seikka joka erottaa ”ihan ok” -levyt todellisista tekijöistä. Operation: Mindcrime elää melodisen metallin diggarien kollektiivisessa sielussa ajasta toiseen ja miehet vaihtuvat mutta musiikin muisto tulee pysymään.

Olen jo pitkän aikaa omistanut levystä sekä cd- että vinyyliversiot. Nyt on viimein aika laittaa albumit testipenkkiin ja vertailla eroa musiikintoistossa sekä äänenlaadussa.

Joissakin tapauksissa lp- ja cd-versiot eivät kovin paljon toisistaan eroa. Tällä kertaa ero on selkeä, vinyylin voitoksi. CD-levyllä Taten laulusoundi on hieman tumppu ja tulee jostain syystä huomattavasti esille albumin muusta soinnista. Kitarat jäävät cd:llä taka-alalle ja kärsivät myös samasta hieman tumpusta esillepanosta kuin vokaalitkin. Kyse ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan siitä että sointi olisi hienon kolmiulotteinen. Vinyylillä laulu on sopivasti muun musiikin seassa, ei liikaa esillä kuten laserlevyllä. Kitarat eivät kärsi tumpusta soundista vaan soivat kirkkaasti, joskus jopa viiltävästi. Voisin sanoa vinyylin soivan jopa musikaalisemmin kuin cd:n.

Tällä kertaa voitto meni siis selkeästi mustalle muoville, ja muistakaamme myös kaiken vertailun ja hifistelyn keskellä että määräävän tekijän kaikessa toiminnassamme kuuluu olla itse musiikki.