Vähänpä tiesin kun taannoin, viime joulun kulmilla, hankin Focal Clear -kuulokkeet. Ajattelin tuolloin nimittäin niin että kuulokkeisiin sijoitettu rahasumma riittäisi kokonaisuudessaan tuomaan maksimaalisen kuuntelunautinnon niin ettei rahaa joutuisi enää kuluttamaan joihinkin oheistilpehööreihin. Ja ihan hyvältä soundi kuulostikin, mitä nyt vähän nihkeilin bassotoiston kanssa jossa olisi voinut olla enemmänkin botnea ja potkua. Kuten vaikka käyttämilläni System Audion kaiuttimilla, joissa potkua todellakin riittää.

Etuvahvistimena minulla on Anthem AVM 60, jonka ovh lienee jossain 4000 € kulmilla. Kuvittelin että tuon hintaisessa laitteessa olisi voitu tehdä kaikki asiat kunnolla, muunmuassa kuulokepuoli. Jokusen viikon kuuntelin Focaleita Anthemin kautta, mutta sitten eräs päivä eksyin lähestulkoon vahingossa Turkulaisen Hifimestan ovelle, paikkaan josta olin Focalitkin hankkinut. Ei minulla oikeastaan mitään ihmeempää asiaa ollut, kunhan turistiin Arin ja Matin kanssa. Tosin tarinointi katkeili vähän väliä kun tuli kaikenlaista asiakas-casea, puhelua ja ties mitä. Noh, siinä minulla oli sitten aikaa tarkastella firman tarjontaa hieman tarkemminkin.

Parhaiten silmääni pisti Musical Fidelityn kuulokevahvistin. Kuulokevahvistimen hankkiminen ei minulla ollut käynyt oikeastaan edes mielessä, sillä luottoni Anthemiin oli niin kova. Olin kuitenkin hieman googletellut aihepiiriä, ja löysin jopa yhden Focal Clear -testin joka oli tehty käyttämällä samaista Anthemin etuvahvistinta kuin minullakin on. Ja ilman mitääm erillistä kuulokevahvistinta.

No yksi asia johti toiseen, ja juttelin kuulokevahvistimista Arin kanssa. On aina mukavaa kun myyjä ei mitenkään tyrkytä tuotteita asiakkaalle, vaan osaa kertoa taustoja erilaisista ratkaisuista, ja kykenee myös suosittelemaan sopivaa tuotetta sopivaan paikkaan. Jutellessamme kuulokevahvistimista, Ari alkoi kehumaan minulle Musical Fidelityn kuulokevahvistinta. Olisi kuulemma kova peli, mutta niin oli hintakin: 849 € on mielestäni aika iso kasa rahaa ”pelkästä” kuulokevahvistimesta. Nyt talvikampanjan aikana tuotetta on kuitenkin kuulemma saatavana ”sopivammalla” hinnalla. Kuten kaikki tietävät, hifin maailmassa tuotteen hinta tulee aina suhteuttaa saatavan, korvilla kuultavan äänenlaadun parannuksen kanssa.

Jos ajatellaan hifi-harrastusta laajemmin, voi varmaankin sanoa että 2-3 tonnin ”stereot” lienevät aika lähellä optimaalista hinta-laatu -suhdetta. Tuosta eteenpäin äänenlaadun parantamiseksi tehtävien sijoitusten summa nousee eksponentiaalisesti verrattuna saatuun äänenlaadun paranemiseen. Oletin että tämän Musical Fidelityn kuulokevahvistin sijoittuisi ehkä jonnekin tuon käyrän keskikohdalle: kohtuullisen, joskaan ei mahdottoman, iso investointi suhteessa todennäköisesti saatavaan äänenlaadun paranemiseen. Vai olisiko peräti mahdollista että Anthem pyyhkii lattiaa Musical Fidelityn purkilla? Vai olisiko äänenlaadun ero edes kuultavissa?

Pienen jatkokeskustelun jälkeen Ari ehdotti minulle että ottaisin laitteen koekäyttöön kotiini. Oli perjantai, ja Hifimesta on kiinni maanantaisin, joten laitteeseen olisi riittävästi aikaa tutustua. Mahdollisuus kuunnella laitetta kotioloissa on mielestäni aivan ehdoton edellytys minkään hifi-kaupan tekemiselle, sillä kotona tilat ja setit ovat erilaiset, eikä ole mahdollista tietää miten laite, jota on kuunnellut liikkeessä, soi kotona.

Niinpä pakkasimme kuulokevahvistimen laatikkoon, ja laitettiin vielä kylkeen kokeiltavaksi iFi Audion edullinen DAC. Mutta siitä enemmän tuonnempana toisessa kertomuksessa.

Saavuttuani kotosalle, kytkin Musical Fidelityn tulille, mutta valitettavasti se piti kytkeä etuvahvistimeen RCA-liitinten kautta. Tämä johtuu siitä että käyttämässäni päätevahvistimessa on balansoidut XLR-liittimet ja pääte on niillä kytketty etuseen. En myöskään voinut käyttää balansoitua liitäntää kuulokkeiden kanssa, sillä kuulokkeissa on 4-pinniset XLR-liittimet kun taas Musical Fidelityssä on 3-pinniset XLR:t. Olisi hyvin mielenkiintoista tietää mikä on ero soundissa RCA vs. XLR.

Annoin laitteiden lämmetä muutaman tunnin ennen kuunteluhommiin alkamista. Alussa valitsin musiikiksi heavya, kuten vaikkapa Metallicaa, Therionia sekä Slayeria. Nämä näytteet paljastavat armotta miten setti kykenee toistamaan keskialueen (huom. särökitarat ja vokaalit), kuten monta muutakin seikkaa. Kovin pala äänentoistolaitteistolle näistä kolmesta lienee Therion. Therion oli yksi ensimmäisistä bändeistä joka keksi naittaa yhteen metallimusiikin, sinfoniaorkesterin ja oopperalaulun, ja ajan saatossa bändi on tehnyt lukuisia levytyksiä, viimeisimpänä hulluudensuuri kolmen cd:n albumi Beloved Antichrist. Therionin äänimaailma on täynnä, johtuen käytettyjen soitinten ja laulajien määrästä. Onneksi soundit on saatu välillä just eikä melkeen kohdalleen, joten Therionilta löytyy hyviä testibiisejä joissa on myös dynamiikkaa. Metallicaa ja Slayeria tuskin tarvitsee esitellä, niiden kanssa on hyvä testata miten särökitarat, basso ja rumpusetti soivat.

Aloitin kuuntelun käyttäen Musical Fidelityn kuulokevahvistinta. Olin välittömästi sitä mieltä että uusi setti soi paremmin kuin vanha, ero ei ollut ihan jakkaralta pudottavaa laatua, mutta melkoisen iso kuitenkin. Hämmentyneenä siirsin kuulokkeiden piuhan Anthemiin, ja se mitä ensiksi havainnoin alkoi kuulostaa todelta. Anthemilla särökitarat soivat hieman turhan kireästi ja riipivästi, Musical Fidelity oli hieman armahtavampi ja pehmeämpi soundiltaan. Ei kuitenkaan liian pehmeä, sillä kyllä metallimusiikissa sähkökitaran tulee tuntua munaskuissa saakka. Sanoisin että valtaosa kuulokkeista ei sovellu heavymusiikin kuunteluun keskialueen särökitaroiden epäluonnollisen toiston, ja kuulokkeiden tukkoon menemisen takia. Kuunteluni aikana Metallican And Justice for All -levyn bassarit jytisivät mehevästi ja voimakkaammin kuin Anthemilla, ja ehkä tärkeimmät seikat soundin paranemisessa olivat vokaalien osuus sekä alemmalle keskialueelle ja hieman bassonkin puolelle tullut lisä-ilma tai -tila.

Therionin massiivinen, erinomainen tulkinta Abban Summernight City -biisistä sai Musical Fidelityn mukana lisää erottelevuutta soittimiin, runsaasti ilmaa ja voimakkaamman basson. Sähkökitarat saivat lahjaksi uskomattoman auktoriteetin. Ja jos mahdollista, niin Panteran Walk-biisi soi entistäkin rajumpana ja massiivisempana vaikka ei kovin monta kitararaitaa omaakaan.

Jotta kuunneltu testimusiikki ei jäisi liian kapea-alaiseksi, kaivoin levyhyllystä hieman kevyempää musiikkia. CMX:n Ruoste on varmastikin bändin parhaiten tunnettuja biisejä. Ruoste sisältää jousisoittimia, akustista kitaraa ja Yrjänän aina jotenkin herkkää mutta vahvaa ääntä. Paitsi että Ruoste on hieno biisi, on se myös hyvin äänitetty, kappaleeseen on saatu jotenkin ihmeellisesti mukaan herkkyys ja läsnäolo.

Amerikkalaisen marginaalimuusikon, Harley Poen, murder folk soi Musical Fidelitylla mainiosti. Nyt kuulin ensimmäistä kertaa tarkasti biisin I Wanna Die -taustalaulut, pystybasson luonnollisen soundin ja kitaran. Suosittelen ehdottomasti tutustumista bändiin. Valitettavasti Tidalista puuttuu bändin paras levy Satan, Sex and No Regrets, mutta Spotifysta tuo löytyy.

Suicide Commando on tehnyt raskaamman pään elektronista musiikkia jo 80-luvulta asti. Uurastus on viimein palkittu sillä bändistä on tullut EBM-skenen kovimpia nimiä ja ”bändi” keikkailee jatkuvasti. Laitoin bändi -sanan lainausmerkkeihin sillä bändin perustanut Johan van Roy tekee itse kaikki biisit kokonaisuudessaan, keikoilla mukana on kolme jäsentä: rumpali, läppärimies ja itse vokalisti Johan van Roy. Kappale God is in the Rain edustaa Suicide Commandoa parhaimmillaan. Biisi on melodinen, mutta samaan aikaan ultra-raskas särösoundeineen kaikkineen. Tähän bändiin kannattaa jokaisen raskaasta elektronisesta musiikista diggaavan tutustua. Suicide Commandonkin aikana basso alkoi jytisemään kunnolla ja musiikista huokui yhtä aikaa raskaus että ihmeellinen vapauden tunne ilmavien soundien myötä.

Äänelliset erot Anthemin ja Musical fidelityn kanssa olivat hyvin samansuuntaiset kuin mitä aiemmin jo kuvailin. Nyt kävi vielä enemmänkin selväksi kuinka tavattoman hyvä Musical Fidelityn keskialue on, Anthemin kanssa Ruostetta kuunnellessa Yrjänä pyrkii väkisin ulos stereoista ollen melkoisen kireä esitys, Musical Fidelityn kanssa Yrjänä lauleskelee sikari toisessa, ja viskilasi toisessa kädessä kuulostaen samaan aikaan läsnäolevalta ja luonnolliselta.

Koska tästä kirjoituksesta alkaa tulla jo melkoisen pitkä, lienee aika lopettaa sillä Musical Fidelityn äänenlaatu on jo käyty läpi. Voin hyvällä omallatunnolla suositella tätä kuulokevahvistinta kaikille jota haluavat hitusen pehmeän mutta tarkan ja hyvin matalaa bassoa toistavan laitteen. Laitetta on saatavilla ainakin Turun Hifimestasta.

Musical Fidelityn kotisivu laitteelle: https://www.musicalfidelity.com/mx-hpa

Alla osa testissä käytetyistä biiseistä:

Therion: Summer Night City

Therion: The Crowning of Atlantis

Metallica: koko And Justice for All -albumi

Metallica: Sad but True

CMX: Ruoste

Suicide Commando: Implements of Hell -albumi

Harley Poe: I wanna Die

Harley Poe: Meaningless

Harley Poe: Transvestites can be Cannibals too (huom. tämä löytyy vain spotifysta)

Koinonia: Frontline -albumi

Ym.

Kuuntelulähteinä on käytetty Tidalia, Linn-levysoitinta sekä Consonance -cd:tä.