Frozen on Sentencedin toinen levy jossa mainio Ville Laihiala hoitaa vokaalit. Vielä pitkään julkaisunsa jälkeen ensimmäinen Laihialan tähdittämä kiekko, Down, oli itselleni hyvin tärkeä levy. Toki Frozenin ostin kun se julkaistiin, mutta jostain syystä se jäi lähinnä täyttämään levyhyllyäni, enkä sitä juurikaan kuunnellut.

Viime vuosina olen palannut kuuntelemaan Sentencedin tuotantoa, ja huomannut että Frozen on itseasiassa varsin mainio levy, ehkä jopa parempi kuin Down. Frozen sisältää monta hyvää, hittiaineksiakin sisältävää biisiä. Farewell on ainakin itselleni levyn paras menopala.

Tässä taannoin hankin Frozenin vinyylin kohtuullisen tuoreena uusintapainoksena, vuodelta 2016. Levyn muoveissa mainostettiin 180 gramman painoista levyä ja uutta vinyylimasteria. Muovit poistettuani paljastuivat ihan hienot gatefold-kannet, vaikka levy onkin mahdutettu yhdelle kiekolle.

Heti Farewell -kappaleen alettua sain vaikutelman että nyt on vinyylillä hyvät soundit. Musiikki kuulosti korvaan miellyttävältä, bassoa ja muhevuutta riitti. Yläkerta olisi ehkä voinut olla hitusen selkeämpi.

Nuo havainnot vain vahvistuivat kun laitoin cd:n soimaan. Bassot olivat tiessään, mutta yläkerrassa riitti tarkkuutta ja ilmaa. Ehkä jopa hieman rasittavuuteen saakka.

Kuunneltuani levyn pariin kertaan, aina välillä vaihdellen cd:n ja lp:n välillä, tulin tulokseen että huomattavasti mieluummin kuuntelin vinyyliä. Hyvät bassosoundit olivat suorastaan vaikuttavat, ja vinskaa oli miellyttävä kuunnella vaikka hieman enemmän selkeyttä olisi tosiaan diskantissa voinut olla.

Voitto siis tällä kertaa vinyylille.