Diabolus in HiFi

Tässä artikkelissa käyn läpi asioita, joita olen kokenut hifiharrastuksessa äänenlaadun kannalta tärkeiksi. Käyn myös läpi asioita joista minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta joista minulla on jonkunlainen mielipide. Voi varmaan ihan hyvällä syyllä sanoa että tässä harrastuksessa on juttuja joita voisi kuvata lähinnä uskonasioiksi. Siitä tämän jutun otsikko. Kerron joka kappaleessa sen, olenko itse kuunnellut asiaa vai en. Jos en ole, olen valmis kokeilemaan ja kuuntelemaan mikäli mahdollisuus tulee eteen. Minulle saa vapaasti ehdottaa kuuntelua, kunhan maantieteellinen sijainti on jossain Turku – Helsinki -akselilla.

Minä uskon siihen että äänilähteellä on suunnaton merkitys lopputuloksen kannalta. Mikäli äänilähde jättää jotain pois, lisää jotain tai muuttaa jotain, sitä ei voi enää ketjun seuraavissa osissa saada takaisin. Kaikilla kolmella formaatilla, cd:llä, vinyylisoittimella sekä striimauksella on paikkansa. Myönnän kylläkin että parhaat elämykset olen saanut vinyylin parissa. Ei toki saa väheksyä myöskään seuraavia ketjun osasia. Mikäli äänilähteeseen on alussa panostettu tarpeeksi, sen perään on helpompi kasata toimivat ketjun osat, kuin niin että laitteisto on jo kokonaisuudessaan hankittu ja sitten tehdään suuri muutos äänilähteeseen, ja loppupää joudutaan kasaamaan uusiksi. Tämä lienee sitä ”setitystä”.

Äänilähteen laatuun vaikuttavat lukuisat asiat, aina levysoittimen mattoa myöten. Virtalähteet, kompromissiton elektroniikka, fyysinen eristys jne. ovat kaikki asioita joilla on vaikutusta lopputulokseen. Nämä ovat tärkeässä osassa vinyyli- ja cd-toiston kanssa.

Myös signaalijohtojen laadulla on oma vaikutuksensa äänentoiston ketjussa. Ei siinä määrin kuin vaikkapa äänilähteellä, mutta kumminkin. Tämän olen omin korvin todennut. Sama koskee myös kaiutinjohtoja. Kaiutinten tuplajohdotuksella olen myös kokenut olevan positiivinen merkitys.

Virtajohtojen kohdalla olen ollut kuulevinani eroja, kuten myös siinä että virtajohto on kytketty napaisuus huomioon ottaen oikein. Tämä on minulle hieman hankala asia, sillä minun on todella vaikea ymmärtää syitä miksi näin olisi. Myös virtafilttereillä on kokemukseni mukaan vaikutusta lopputulokseen, ja mielestäni jotkut laitteet voivat hyötyä hyvästä filtteristä, jotkut taas toimivat paremmin ilman. Älkää kysykö miksi. Olen kokeillut laitteistossani myös Spinx -virranjakajaa mutta en huomannut äänellisiä eroja.

Levysoitin-RIAA:lla on suuri vaikutus saatavaan äänenlaatuun. Onneksi niitä on tarjolla iso liuta, kaikkiin hintaluokkiin. Jokaiselle löytyy varmasti itselle sopiva ratkaisu.

Käsittämätöntä on se, kuinka pitkään Suomen johtavat julkaisut olivat sitä mieltä että vahvistimien äänenlaadussa ei ole eroja, mikäli käppyrä on molemmilla samanlainen. Eroja nimittäin on, ja paljon! Sekä etu- että päätevahvistimissa, kuten myös integroiduissa. Itselleni paras ratkaisu on erilliset etu- ja päätevahvistimet, jolloin äänellisiin ominaisuuksiin pystyy vaikuttamaan valinnoilla, eikä koko settiä tarvitse välttämättä uusia jos vaikka etuvahvistin kaipaa uusia ominaisuuksia. Itselläni sekä hifi- että av-osasto käyttävät käytännön syistä samaa laitteistoa joten etuvahvistimella on korostetun tärkeä osuus. Kuulokekuuntelussa kuulokevahvistimen laadukkuus on ensisijaisen tärkeä asia, olkoon se sitten sisäänrakennettuna etuvahvistimeen/integroituun tai erilliseen laitteeseen. Omituista on mielestäni se että asialliset kuulokevahvistimet kustantavat helposti kiloeuron verran, eikä siihen budjettiin saa edes kaukosäädettävää äänenvoimakkuutta. Samalla rahalla saa ties millaisen AV-virvelin jossa on päätteitä enemmän kuin kuuntelijalla sormia ja ominaisuuksia vaikka joulupukille jakaa. Miksi? Isojen volyymien ekonomia?

Kaiuttimet ovat ketjussa viimeisenä, mutta niillä on tietysti äärimmäisen suuri vaikutus siihen miltä lopputulos kuulostaa. Vaikka alussa mainitsinkin äänilähteen tärkeydestä ketjun alussa, ei kaiuttimien merkitystä tule aliarvioida. Kaiuttimet hankin mieluiten passiivisina, jolloin säilyy mahdollisuus vaihtaa päätevahvistin mieleisekseen. En ole mikään Genelec-fani, mutta erittäin positiivisella viballa muistelen aikoinaan hankkimiani passiivisia Genelec Bi-way 1049A -kaiuttimia. Edullisuudestaan huolimatta ne puolustivat paikkaansa kalliimmassakin setissä. Nykyään tosin lämpenen helpommin fyysisesti isommille kaiuttimille, niissä on mielestäni helpompi välttää kompromisseja. Tosin vaikutuin viime vuonna hifimessuilla Harbeth -kaiuttimien (ja muun setin) mainiosta toistosta.

En usko siihen että erilaiset vastetta mittaavat ja -korjaavat härpäkkeet ovat oikotie onneen. Vaikka nykyisessä etusessani on ymmärtääkseni kovin kehuttu ”käppyränkorjaus”, ei se parantanut tilannetta vaan musiikista katosi kaikki vetävyys ja ”soivuus”. Sama lopputulos oli aiemmalla etuvahvistimellani (NAD). Lopputulos oli pannukakku. Linnin vastaavaa en ole kuullut.

Huoneen akustisilla ominaisuuksilla on iso vaikutus siihen miltä musiikki loppupeleissä kuulostaa. Minulla on onnekseni hyvin ”monimuotoinen” kuuntelutila joka on auki takaa. En ole huomannut että mitään huonemoodeja olisi. Sen verran olen tehnyt akustiikan hyväksi että lattian peittää paksu karvalankamatto, nojatuolin takana oleva sermi on päällystetty paksulla kankaalla kuten myös ikkunat. Tilassa on myös parikin kirjahyllyä sekä LP & CD-kokoelmat. Olen tutustunut myös kuuntelutilaan jota on mielestäni akustoitu liikaa. Silloin mm. puhe kuulostaa erilaiselta kuin pitäisi, kuten myös musiikki. Lopputulos on vaimea ja ohut.

DA-muuntimissa on huikeita eroja, jo ihan hinnat alkaen -ryhmässä. Suosittelen jokaista kuuntelemaan kiinnostavia vaihtoehtoja ja valitsemaan sitten mieleisensä. Pelkkien cd-pyörittimien vaikutusta en ole koskaan testannut, joskin veikkaan että sillä on vaikutusta äänenlaatuun.

Digitaalitekniikka iskee hifikuvioihin monella saralla. Tietysti ensin tuli cd-soitin, sitten digivahvistimet, NASsit, ethernet-verkot jne. Olen itse saanut IT-alan koulutuksen, ja työskennellyt alalla 80-luvulta alkaen. Noin 15 vuotta työskentelin erilaisten levyjärjestelmien kanssa, alkaen vähän pienemmistä purnukoista ja päätyen aina miljoonien eurojen hintaisiin systeemeihin. Lisäksi hoidin kuituverkkoja (SAN). Monella on nykyään musiikkitiedostoja jotka toistetaan vaikkapa ethernet-verkkoon liitetyltä NAS-järjestelmältä eli ”levypurnukalta”. Tieto eli data kulkee binäärisenä digitaalisignaalina NASsista DA-muuntimeen saakka. Minun on hyvin vaikea nähdä miten mikään ko. ketjussa oleva osa ennen DA-muunninta voisi vaikuttaa äänenlaatuun. NAS lähettää eteenpäin sen datan mikä sinne on kirjoitettu, jos se ei ole fyysisesti rikki. Musiikkitiedostojen bittivirta on sen verran pientä että jo lähes alkeellisimmat NAS-boxit kykenevät ne toistamaan kuten pitää. NASsin perässä oleva ethernet-verkko piuhoineen ja kytkimineen ei uskoni mukaan voi vaikuttaa äänenlaatuun. Jos vaikuttaisi, jotain pitäisi olla kovin pielessä. Siitä pitää tiedonsiirtoprotokolla huolen. Sama pätee myös usb-johtoihin, ethernet-piuhoihin sekä kuituihin. Hifipuolella ”kuidut” on tehty muovista, kun SAN-kuvioissa johdot on tehty lasikuidusta. Omituisinta on mielestäni se että nyt markkinoidaan jo ”hifi”-ethernetkytkimiä. Vielä kerran, en siis usko eroihin yo. ketjussa, mutta olen valmis avoimin mielin kuuntelemaan mahdollisia eroja mikäli tilaisuus siihen tulee.

Myöskään striimereissä en usko kovin suuria eroja olevan, niin kauan kuin pysytään DA-muunnoksen takana.

Tässä siis läpikäytynä asiat mitkä nyt tulevat mieleen. Pidätän itselläni oikeuden mm. lisätä listaan asioita jotka olen mahdollisesti siitä unohtanut.

LISÄYS:

Hifiharrastajat.org -sivustolla kyseltiin, kuinka olen päätynyt mielipiteisiin, millaisin laiteratkaisuin jne. Minäpäs kerron.

Ensimmäisen laitteiston hankin 1986. Tuolloin ostin Denonin paremman pään integroidun vahvistimen, Warfedalen pienet kaiuttimet (en muista mallia, niitä kehuttiin Musiikin Äänessä), sekä Yamahan cd3 -cd soittimen. Aluksi rca-johto oli ihan tavallinen laku, kaiutinjohdoista sijoitin Supraan. Olin tuolloin 13-vuotias ja töissä Ylivieskan Stereo Ky:ssä.

Ensimmäisen ”parannuksen” tein hankkimalla paremman rca-johdon. Se oli Monsterin tuote. Ääni parani yllättävän paljon.

Kun pääsin isompiin rahoihin säästämällä kiinni, vaihdoin kaiuttimet hifi-lehden kehumiin Gradient 1.2 kaiuttimiin. Gradientit vaihtuivat parin vuoden kuluttua Genelecin passiivisiin Bi way 1049A -pikkukaiuttimiin. Koin että ne olivat tarkemmat, rehellisemmät ulostuloltaan ja jotenkin vain paremmat. Niitä testattiin firmassa setissä jossa oli Proceedin CD-soitin, Tandbergin vahvistimet ja Oraclen LP-soitin. Hyvin toimivat. Samalla uusin kaiutinjohdot, mielestäni tuplajohdotus monsterin johdoilla oli parempi kuin Supran ”yksöisjohdotus”. Toistosta tuli kevyempi, avoimempi ja hieman loudnesmainen korostus katosi.

Tässä vaiheessa tulin myös siihen tulokseen että pidän enemmän vinyylitoistosta kuin laserlevystä. Hankin 17-vuotiaana Thorensin TD 320 mk II levarin ja Glanzin parhaan 610-rasian. Kaverini pitivät minua hulluna 🙂

Tällä varustuksella mentiin pitkään, tosin äänirasia vaihtui Kruunuradion Jari Råbackin avustuksella johonkin AT:n reilun tuhannen markan hintaiseen rasiaan. Tuosta seuraavan rasian ostin Porin Pekalta, oli Micro Benzin hieman arvokkaampi versio.

Jossain välissä, melko aikaisin, levysoittimen kiinteä rca-johto vaihtui Audioquestin tuotteeseen. Saatiin jälleen parempaa toistoa. Tarkempaa, tiukempaa, soljuvampaa.

90-luvun lopulla hankin Harman Kardonin AVR 5000-vahvistimen jotta sain videotykin ja leffaäänet integroitua systeemiin. Sitten hommasin kaiuttimiksi Amphion Xenonit, viimeisen mallin. Toimi muuten ok mutta yläpää oli turhan raaka. Ei kuitenkaan yhtä paha kuin Argoneissa, joita pääsin kokeilemaan kotona. Xenonit piti kuunnella kaupassa.

Seuraavaksi taloon tuli Anthemin putkietunen kotiteatterikytkimellä. Ääni parani selvästi, mentiin pehmeämpää päin mutta minua jäi vaivaamaan se että detaljeja äänestä hävisi.

Seuraavaksi hankin käytetyn Proceed Amp2 -päätteen, taas päästiin eteenpäin äänenlaadussa. Anthemin pyöristelevä toisto alkoi kyllästyttää, vaihdoin sen NAD 750-etuseen. AV-etunen kotiteatterin vuoksi. Tämä oli hyvä-ääninen peli, mutta mikrofonilla ja ”korjauksella” ei tehnyt mitään.

Sitten tuli aika vaihtaa kaiuttimet. Nyt ollaan varmaan jossain vuodessa 2013. Runsaiden kuunteluiden jälkeen valitsin System Audion Explorer Master -kaiuttimet. Niissä on ison kaiuttimen auktoriteettia, alas menevä basso, tarkka mutta miellyttävä diskantti. Ja erittäin ”musikaalinen” toisto. Nämä ovat edelleen käytössä, enkä usko että niitä kovin pian vaihdan pois.

Unohdin mainita että vuosituhannen vaihteen kulmilla hankin uuden cd-soittimen. Vertailun Arcamin ja Consonancen soittimia vieri vieressä, ja yllätyin kuinka iso äänenlaadullinen ero oli. Molemmat soittimet taisivat maksaa hyvän matkaa yli kaksi tonnia. Consonancen ”dacissa” on putki, onkohan sillä jotain vaikutusta sen lempeään sointiin? Tämä soitin on minulla edelleen käytössä.

Porissa Pekka demosi minulle virtalähteen vaiheen käännön merkitystä. Kuunneltiin vinyyliltä Pink Floydin ”wish you were here” -biisiä ja käännettiin vahvistimen vaihetta. Ero oli mielestäni kolmiulotteisuudessa ja stereokuvassa. Minulla ei kotiin palatessa ollut virtakynää, ja kuuntelemalla käänsin laitteiden virtajohdot. Sitten hankin virtakynän, ja uskokaa tai älkää mutta vaiheet olivat juuri niinkuin piti!

Hankin myös muutaman uuden sähköjohdon Pekalta, aistin näissä olevan parempi soundi vaikka kuunneltaessa Tenhin Näkin laulu-biisiä.

Mukaan tarttui myös joku pari Pekan ”kengännauha”-välipiuhoja.

Olin jo pitkän aikaa ollut tyytymätön NADin toimimiseen av-puolella, siinä ei ollut esimerkiksi hd-tasoisia ääniä HDMI:n tai minkään muunkaan liitännän kautta. Päädyin joku vuosi sitten hankkimaan Anthemin avm-60 etusen joka on edelleen käytössä. Siinä on kaikki tarvittavat modernit ominaisuudet ja myös hyvä äänenlaatu. Kallis se kyllä oli.

Levysoittimen vaihdoin kuutisen vuotta sitten. Pelkäsin edessä olevan hirmuinen urakka, sillä merkkejä löytyy niin monta. Varasin Hifimestasta testiajan ja sovimme Arin kanssa että otan vanhan soittimeni mukaan vertailun vuoksi. Vastassa kuunteluhuoneessa oli Linn Sondek, edullisimpana Majik-versiona. Kuuntelin sitä hetken omilla levyilläni, ja vertasin Thorensiin. No contest, Linnillä jotenkin kaikki tuntui tulevan paremmin, jotenkin ”oikein”. En lähtenyt muita soittimia edes kokeilemaan, tämä oli uusi rakkauteni. Olen myöhemmin hieman päivittänyt Sondekia, nyt siinä on parempi virtalähde, äänivarsi sekä laakeri.

Kuten ehkä olette huomanneet, en vaihda laitteita kovin usein. Ylläoleva historia käsittää viimeiset 34 vuotta. Tykkään tehdä kaupat harkiten, ja niin että en esimerkiksi pelkästä vaihtelun halusta vaihda laitteita. Tämän hetken setissäni pitkäikäisimmät laitteet ovat Proceedin pääte, minulla noin 15 vuotta, ja Consonancen cd-soitin noin 20 vuotta. Pitää vielä mainita että pidän enemmän Consonancen DA-muuntimesta kuin Anthemin vastaavasta. Anthem on ehkä hieman detaljirikkaampi, mutta Consonance on miellyttävämpi.

RIAA-historiani unohdin mainita. Ensimmäinen erillinen RIAA-purkki oli joku Pro-Jectin halpispurkki, ostin sen samalla kun hankin H/K:n vahvistimen. Siinä ei ollut levarille liitäntää. Tuo purnukka ei kovin monta vuotta kestänyt, ilmeisesti toisen kanavan opari hajosi. Tilalle ostin Porista Consonancen RIAA:n, mainio purnukka hinta-laatusuhteeltaan. Olisikohan kustantanut jotain nelisen sataa. Sitten kun levysoitin vaihtui parempaan, aika pian RIAA vaihtui Graham Sleen boksiin. Nyt hypättiin eri lukemille soundin tarkkuuden, kolmiulotteisuuden sekä sulavuuden suhteen.