Testibiisi – eräs laitteiden testaamisen tärkeimpiä valintoja

fawn french bulldog listening to a music player , with peace or victory fingers, isolated on white background

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta onko se kuitenkaan niin helppoa – hifilaitteiden testaamisessa käytettävien biisien valinta. Näistä on niin monta mielipidettä kuin on testaajaakin. Mielestäni tärkeintä on saada testibiisisettiin omaa musiikkimakua heijastavia kappaleita, sellaisia jotka koskettavat niin emotionaalisella kuin ”soundillisellakin” tasolla. Ja toki kyseessä olevien biisien tulee mielellään olla hyvin äänitettyjä, ja nimenomaan soundit kohdallaan.

Viimeistään käytyään hifimessuilla harrastaja ymmärtää että se testibiisien keksiminen ei todellakaan ole helppoa, varsinkin messutunnelmassa jossa pitäisi pystyä tyydyttämään mahdollisimman monta kuuntelijaa. Tuntuu siltä että messubiisit jakaantuvat karkeasti muutamaan ryhmään:

  1. Klassikot. Tähän lukeutuu ennenkaikkea Dire Straits. Tässä on se hyvä puoli että jokainen taatusti tietää miltä tämä kuulostaa kotona tai muualla.
  2. Nainen ja piano tai kitara. Näitä riittää striimauspalvelujen täydeltä.
  3. Yksi demoaja on keksinyt hyvän demobiisin, jonka sitten kaikki ottavat sumeilematta samantien käyttöön. Esimerkiksi Leonard Cohen ja You want it darker, joka levisi joku messukerta viruksen lailla.
  4. Jazz ja blues. Voi olla niin että olen vain erilainen, mutta kumpikaan näistä musiikkityyleistä ei oikein jaksa innostaa. Sen sijaan demoajien mielestä lähes kaikki kuuntelevat näitä kahta lajia, sen verran usein näitä kuulee.

Nyt jo melkein kuulen huudot: ”Mitä sitten pitäisi soittaa?”. Koitan olla karkaamatta liikaa messuosastolle, johon tämä artikkeli lähti suuntaamaan hieman varkain. Tietysti demotilanteessa täytyy keksiä musiikkia joka miellyttää mahdollisimman monta henkilöä, itse voi testiin valita tietysti juuri sitä musiikkia kuin haluaa.

Mutta jätetäänpä esipuheet tähän. Minun on tarkoitus julkaista suhteellisen nopealla aikataululla biisejä, joita ainakin itse käytän mielelläni testissä, ja ne ovat myös sellaista musiikkia kuin haluan kuunnella. Nimittäin jos testin tekee musalla mistä ei itse pidä, ollaan jo pahasti hakoteillä. En harrasta ns. audiofiililevyjä. Kuunnellessa keskityn mieluummin musiikkiin kuin virvelin kantti-iskun kuuntelemiseen tai mustan taustan löytämiseen. Biisit joita pian esittelen ovat sellaisia että ainakaan minä en ole kuullut missään demossa. Niiden musiikkityyli vaihtelee paljonkin, ja kaikkia tosiaan yhdistää se että pidän niistä musiikkina, ja mukana on myös hyvät soundit.

Jokaisen testibiisin yhteydessää mainitsen formaatin, jolla olen biisiä kuunnellut. Eli kommenttini liittyvät vain ja ainoastaan kyseisen formaatin tapaan esittää biisi. Kyseessä ei ole mikään arvottelujuttu tyyliin cd vs. lp, vaan yleensä yksinkertaisesti siitä että minulta löytyy vain kyseinen formaatti. Jos minulla on biisistä sekä cd että lp, mainitsen kumpi toimii mielestäni paremmin.

4 kommenttia artikkeliin ”Testibiisi – eräs laitteiden testaamisen tärkeimpiä valintoja

  1. Demo-kappaleiden kasaaminen tosiaan on makuasia. Kaupallisilla toimijoilla on usein erilaiset päämäärät kuin harrastajalla, joka etsii itselleen sopivaa tuotetta. Kauppias halua soittaa omasta tuotteestaan edullisen kuvan antavaa musiikkia. Toki siinäkin suhteessa löytyy poikkeuksia. Toisille kaupanteko on leipätyön ohessa pyörivä harrastus, jolloin he saattavat esitellä mieluummin kiinnostavaa musiikkia, kuin laitteita varsinaisesti.
    Minä olen kasannut demoja ja kuunteluvierailuja varten n. 250 kappaletta sisältävän soittolistan, joka on hyvin monipuolinen. Siinä on myös noita klassikoita (Dire Straits, Pink Floyd, Deep Purple, jne). On tärkeätä, että ainakin osa testilistan kappaleista on tuttuja. Tuttu kappale voi olla joko puhki soitettu, tai sitten testejä varten ”harjoiteltu”. Läpeensä tuttua kappalettakin pitää joskus harjoitella, jos se on ollut testaustauolla, vaikkapa kyllästymisen vuoksi.
    Meidän perheessä kuunnellaan paljon klassista ja akustista musiikkia. Minä olen kiinnostunut kaikenlaisten soitinten äänistä. Testikappaleisiin sisältyy siksi big band jazzia ja konserttoja eri instrumenteille. Minulle harmoniat ja rytmit ovat yhtälailla tärkeitä. Vaimo taas kuuntelee erityisesti harmonioita. Hänelle laulua sisältävät kappaleet, viulu- ja sellokonsertot ovat tärkeitä testikappaleita. Minäkin kuuntelen tuollaisia, mutta haluan myös varmista, että iso orkesteri soi auktoriteetillä solistin taustalla. Sellaisen varmistamiseen sopii esimerkiksi Kuusiston soittama Sibeliuksen viulukonsertto tai jokin sinfonia.
    ”Viulu on vaikea soitin”, sanotaan. Ehkä tuo on alunperin kuvannut soittamisen vaikeutta, mutta meille se tarkoittaa sitä, että se on vaikea toistettava laitteistolle. Fortissimot eivät saa muuttua liian kireiksi, sävyjä ja silkkisyyttä pitää aina löytyä. Kevyen musiikin puolella viulun vastine on sähkökitara. Särmää pitää olla, mutta viiltävyyttä säästeliäämmin, riipivyyttä vielä vähemmän. Myös stemma- ja kuorolaulu ovat vaativia samalla äänialueella.
    Rumpujen pitää soida kokonaisena instrumenttina. Pitää löytyä rytmiä, potkua, pohjaa, slämmiä, iskua, terävyyttä ja heleätä sävyerottelua. ECM-jazzia tarvitaan ainakin yksi kappale peltisävyihin. Rushista kun tykkään, niin vaikkapa La Villa Strangiato toimi kokonaisperkussiivisena testikappaleena.
    Basistin työrauha pitää varmistaa. Sekä kontra- että sähköbasson täytyy toimia. Kontrabassolla kuulee helposti moodipullistumia. Sähköbassolla enemmän matalien nuottien sävypalettia ja rytmiä. Basson erottelevuutta voi testata melkein millä kevyellä musiikilla tahansa. Silloin kun laitteiston erottelu on kunnossa, jopa 20 suosikkia -levysarjan levyiltä on helppo havaita mukana olleiden basistien taidot ja tyyli.
    Alimman oktaavin toisto testataan urkumusiilla tai syntetisaattorin soundeilla. Myös elokuvamusiikki on ulottuvaa. Ylin oktaavi tuo erottelua ja finesseä ja on tärkeä mm. tilavaikutelman synnyssä. Yllättäen myös alin oktaavi on tärkeä tilan hahmottamisessa. Esimerkiksi mikrofonin tömähdys tuo kokemukseen livemäisyyttä. Ylin oktaavi tulee parhaiten esille sähköisillä soittimilla. Akustisella musiikilla sen puutteet jäävät helposti huomaamatta, poikeuksena ainakin rumpupellit.
    Aina ei kannatta testata vain hyvin äänitetyillä levyillä. Tuttu levy puuteineen voi kertoa, jos systeemi kaunistelee. Toisaalta erittäin hyvä setti saattaa tuottaa positiivisia yllätyksiä normaalisti vaikeaksi koetuilla kappaleilla. Jos kaikki muukin soi hienosti, niin miksipä hyljeksiä siistivääkään settiä? On kuitenkin kysymys musiikin kuuntelemisesta ja siitä nauttimisesta. Äänitarkkailijoilla on toisenlaiset kriteerit.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos erittäin hyvästä, ja aikaa säästämättä tehdystä viestistä. Perheesi yhteinen musiikkiharrastus kuulostaa mahtavalta!

      Pääsit avaamaan tilannetta kivasti kauppiaan näkökulmasta. Mikä on firmasi? Olisi erittäin mielenkiintoista tulla käymään näin asiaan paneutuneen henkilön luona.

      Tykkää

      1. Vaikka tuossa alussa mainitsinkin kauppiaan näkökulman, niin en ole itse kauppias. Monet heistä ovat kyllä tuttuja vuosien varrelta.

        Tykkää

  2. Olipa Denalilta hyvä vastaus tosiaan ja melko tyhjentävä siinämielessä kun tuossa tosiaan mainittiin kaikki osa-alueet mitä musiikki minussakin viehättää.
    Alunperin itsekkin melko vahvasti 70-90 luvun Rock-Heavy osasto Manowarista-Europeen oli se ainoa oikea,mutta ikä laajentanut onneksi musiikkimakua hurjasti.
    Jopa jazz ja kamarimusiikki on alkanut toimia todella kun sai saappaat irroitettua rockin suonsilmästä.
    Jonkinmoisena rumpalina myös Blues on lähellä sydäntä koska livenä soitettaessa niinkin yksinkertainen musiikkilaji voikin paljastua yhdeksi vaativimmista.
    Ns. Tatsi ja flown löytyminen bändinkesken korostuu potenssiin 10. Niin paljastavaa se on jollei homma toimi.
    Hyvät soundit on ollut itselle kyllä valitettavasti todella tärkeä osa-alue musassa. Jollei ne toimi ei toimi mikään.
    Parhaat soundit itselle löytyy edelleen 70-80luvun kirjosta.
    Doorsin ja Zeppelinin autenttiset mutta loistavat soundit tuo bändin juuri sellaisena esiin kun se oikeasti soitettaisiin livenä naamasi edessä.
    Samoin Black Sabbathin alkutuotanto.
    Dynamiikkaa on musassa oltava paljon.
    Viimevuosina konemusa vaikkakin on yleensä kovin kompressoitua on nostanut kummasti päätään ja transsahtavat biitit ja efektit on hiipineet soittolistoille yhä useammin.
    Kompressoidussa musassa hyvää se että silloin uskaltaa luukuttaa ihan huolella.
    Suht balanssissa oleva laitteisto ja akustoitu kuuntelutila suorastaan kerjää nostamaan volaa ja antaa biitin viedä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s