Minulla on ollut käytössä Bluesoundin edullinen (n. 600 €) node 2i -striimeri. Soittelen sillä lähinnä flac-muodossa olevaa kirjastoani jonka olen ripannut cd-levyiltä. Useamman vuoden minulla on ollut käytössä Anthem AVM 60 -AV-etuvahvistin. Anthemissa on Play-Fi -ominaisuus joka tarkoittaa lyhyesti sitä että erillistä striimeriä ei tarvita, vaan digitaaliset tiedostot ja striimauspalvelut voidaan soittaa suoraan Anthemin kautta eikä erillistä striimeriä tarvita. Tässä testissä D/A-muuntimena käytetään koko ajan Anthemin muunninta joten mahdolliset erot äänenlaadussa johtuvat puhtaasti striimerien eroista.

Menemättä vielä äänenlaatuasioihin, käsittelen hieman kyseisten tuotteiden käytettävyyttä. Bluesoundilla on oma käyttöliittymä jonka kautta voi soitella omaa kirjastoa, tai sitten vaikkapa Tidalia tai internet-radioita. Bluesoundin käyttöliittymä on välillä hieman omituinen, varsinkin omaa musiikkikirjastoa soitettaessa. Totuttautua tulee mm. siihen miten saa levyn soitettua alkuperäisessä kappalejärjestyksessä, ja miten osittain kummallinen soittojono toimii. Tidalin käyttö on kohtalaisen suoraviivaista, joskaan se ei ole samalla tasolla kuin Tidalin oma käyttöliittymä. Nyt pitää toki mainita sen verran että Bluesoundin uutena ominaisuutena ”normaalista” Tidalista voi castata musiikiin suoraan Bluesoundille. Eli Bluesoundin omaa Tidal -sovellusta ei tarvitse enää käyttää.

Play-Fi on käytettävyydeltään jäljessä huomattavasti vaikkapa Bluesoundia. Tuntuu siltä että tuotekehityspanokset on jätetty siihen että toimiva soittoyhteys on saatu aikaiseksi, tämän jälkeen on ollut hiljaisempaa. Mutta positiivisena seikkana täytyy todeta että jokin aikaa sitten sovellukseen tuli päivitys, jonka jälkeen esimerkiksi oman musiikkikirjaston käyttö on helpottunut. Tämä toimii valitettavasti vain DLNA-pohjaisena, joten jos käytät vaikkapa NASsia tiedostojen säilytykseen (kuten minä) niin NASsin on sitten paras tukea DLNA:ta.

Play-Fi:n tiedostojen soitto on muuten kohtuullisen ok DLNA:n kautta, mutta musiikin indeksointi hieman sekoilee ja esimerkiksi esittävien artistien kohdalla tulee varautua yllätyksiin. Tidal ym. striimerit ovat tuettuja, niiden toisto-ohjelmat ovat Play-Fi:ssä hieman askeettiset. Internet-radioiden kuuntelu onnistuu hyvin.

Kummallisin ongelma Play-Fi:n kanssa on saada se käyntiin niin että Anthem löytyy. Yleensä soitto-ohjelma tunnistaa Anthemin verkosta, mutta silloin tällöin ei. Esimerkiksi juuri äsken jouduin sulkemaan Play-Fi:n, sammuttamaan ja käynnistämään kännykän wifi-yhteyden ja käynnistämään Play-Fi:n uudestaan jotta Anthem löytyi ja soitto alkoi rokkaamaan.

Pelkän virallisen Play-Fi -aplikaation kanssa ei joudu kärvistelemään, ilmainen (tosin mainoksia jos ei rekisteröidy 9€ kertamaksulla) Hi-fi Cast korjaa probleemit NASsin tiedostojen soitossa. Soitto onnistuu ihan tavalliselta NAS-jaolta tai sitten DLNA-laitteelta. Toistoa ei suunnata pelkästään Anthemin tai muiden Play-Fi -laitteiden suuntaan vaan myös Chromecast -laitteille voidaan ohjata toisto. Tämä on varmastikin monelle positiivinen ominaisuus.

Kokonaisvaltaiseksi soitto-ohjelmaksi ei Hi-fi Castista ole sillä se keskittyy ainoastaan ydinosaamiseensa eli NAS-jaoilta tiedostojen soittamiseen. Ei löydy Tidalia, Spotifya tai internet-radioita.

Mutta edetkäämme nyt äänenlaatuasioihin. Eli millaisia äänellisiä eroja voidaan havaita striimauskäytössä Bluesound node 2i vs. Anthem Play-Fi? Jos jonkunlaisen pienen hypoteesin tekisi, niin ennakoisin että parempi äänenlaatu saataisiin Anthemin Play-Fi:lla koska silloin ei tarvita mitään ulkoisia purnukoita. Äänellisten erojen näiden kahden vaihtoehdon välillä pitäisi olla suorastaan valtaisia, sillä todellisia revelaatioita hifiharrastajat ovat raportoineet jo digitaalisisten välijohtojen kanssa.

Minulla on suhteellisen läpäisykykyinen hifi-laitteisto (Käytössä oleva laitteisto – Diabolus in HiFi ), joten erojen pitäisi kyllä tulla kuuluviin. Aloitin vertailun Annican Into Dark -biisillä, Bluesoundilla kuunnellen. Into Dark on yksinkertainen kappale jossa instrumentteina ovat ainoastaan Annican laulu ja flyygeli. Hyvällä laitteistolla Annican äänessä on havaittavissa läsnäoloa ja aina välillä pientä raspia, flyygelin äänenvoimakkuus vaihtelee kohtuullisen paljon eli hieman transienttitoistoakin voidaan kuunnella. Bluesoundilla biisi kuulosti soivan varsin hyvin, seuraavaksi sama biisi soimaan Play-Fi:n kautta. Nyt sain vaikutelman että Annican läsnäolosta oli hävinnyt rahtunen, eivätkä äänen yksityiskohdat kuuluneet ihan yhtä selvästi. Vastoin hypoteesia, piste Bluesoundille.

Metallican …And Justice for All -levyn avaavan Blackened -biisin toistossa ei ollut yhtä paljon eroavaisuuksia. Yläkerta oli aika lailla sama, mutta Play-Fi:llä rumpusetin bassari jyrähti hieman matalammalta. Tilanne siis 1-1.

Brittiläisen The Clash -punkyhtyeen klassinen London Calling tuli seuraavaksi testiin. Nyt Bluesoundin diskanttitoisto vei pidemmän korren, ollen hieman tarkempi ja paljastavampi. Mistään kovin suurista eroista ei ole kuitenkaan kyse.

Legendaarisen progemetalliyhtye Dream Theaterin alkupään Awake -levyltä löytyvä Lie-biisi kertoo kivasti sen miten äänentoistolaitteisto kykeneen toistamaan niitä matalampia sävyjä. Nyt ero oli kohtuullisen selvä, John Myungin kuusikielisen basson murinat kuuluivat paremmin Play-Fi:n kautta.

Mainion 70-lukulaista progea soittavan Ornen kakkoslevyltä löytyvä The Temple of the Worm toimi paremmin Bluesoundin kautta, jälleen yläkerran toisto oli määrittävä tekijä.

Otetaanpas nyt pieni yhteenveto. Tuloksena testistä on ensinnäkin se että eroavaisuudet eivät ole veret seisauttavia, vaan kohtuullisen pieniä joskin havaittavia. Bluesoundilla hoituu paremmin diskanttitoisto ja sitä myöten toistossa on enemmän tarkkuutta, Play-Fi:n kautta taasen bassossa on enemmän ”punchia” eli voimakkuutta. Pystyn elämään kummankin ratkaisun kanssa, joskin äänenlaatuasiat ja käytettävyys vievät minut Bluesoundin käyttäjäksi. Kun kahden eli striimausratkaisun välissä eroa oli näin vähän, hieman ihmettelen digikaapeleissa, ethernet-kytkimissä jne. raportoituja huikeita eroavaisuuksia äänenlaadussa. Tuntuu siltä että suomalainen hifiyhteisö on lähtenyt täysillä mukaan jokaisen digitaalisessa domainissa olevan komponentin tuunaukseen, kun esimerkikis englannissa ollaan asiassa vielä aika lailla konservatiivisempia. Kuitenkin Linn valmistaa useitakin eri hintaisia striimereitä, päätyen aina järkyttävän hintaiseen ~20 000€ maksavaan Klimax -striimeriin. Jokin aikaa sitten Linn piti netissä keskustelun johon osallistui Linnin toimitusjohtaja Gilad Tiefenbrum. Lähetykseen oli mahdollista lähettää etukäteen kysymyksiä, ja minun kysymykseni liittyi siihen miten tärkeiksi Linn näkee digitaalisessa domainissa sijaitsevien laitteiden tuunaukset, kuten vaikkapa NASsien, ethernet-kytkinten, kaapeleiden jne.

Giladin vastaus oli hieman yllättävä, sillä hän ei mitenkään liputtanut yo. komponenttien tuunauksen puolesta. Toki hän sanoi diplomaattisesti että jokainen on vapaa tekemään mitä haluaa, mutta Linn ei näe liiemmin tarvetta moiseen. Ja näinhän se on, Linnin valikoimiin kuuluvat striimerit mutta hifinasseja saati -ethernetkytkimiä sieltä ei löydy. Kertoipa Gilad vielä jostakin englantilaisesta hifikaupasta jossa asiakkaille demottiin äänellisiä eroja siinä, kun ethernetkytkin oli vaakasuorassa tai pystyssä. Tämä oli hänen mielestään jo liian omituista.