Bloody Kisses, Type O Negativen läpimurtolevy 90-luvulta, on erinomainen. Tämä albumi esitteli itsevarman, loistavia biisejä tekevän bändin joka oli tietoinen vaikutteistaan ja sekoitti ne omaan tekemiseensä luoden jotain uutta. Mukana on aimo annos doom metal -vaikutteita, goottia ja hävyttömän toimivia pop-melodioita.

Bändin laulaja-basisti Peter Steele oli kärsinyt masennuksesta pienen elämänsä, ja tämän yhden levyn aikana tuntuu siltä että hän osasi kääntää sen vahvuudekseen. Yhdessä melkoisen luovuuspuuskan kanssa tulos mairittelee niin häntä kuin bändiäkin.

Levyn avaava Christian Woman oli suuri hitti MTV-kanavalla. Hienosti rokkaavassa kappaleessa kristityn naishenkilön voidaan ajatella kuvittelevan millaista olisi rakastella Kristuksen kanssa. Biisissä on monia ulottuvuuksia, katolisessa kirkossahan nunnat ovat ”Kristuksen morsiamia”. Raamatussa sanotaan Jumalan tehneen ihmisen omaksi kuvakseen, tässä Steele laulaa ”Jesus Christ looks like me”. Pitää vielä mainita biisin sanoitusten olevan sen verran kontroversaalisia että niitä piti MTV-levitystä varten muuttaa eli sensuroida. Jokusen kerran tuli 90-luvulla tätä MTV:ltä nähtyä sillä muistan muutetut sanoitukset vieläkin ulkoa.

Steelen erinomainen ironiantaju loistaa biisissä Black No. 1. Goottitytöstä kertova kappale on todellinen ironian korkeaveisu, osoitus siitä mihin hän parhaimmillaan pystyi. Kielikuvat ovat herkullisia ja humoristisia, käsiteltiinpä niissä sitten mieltymystä hajuvesiin tai miehiin. ”She’s got a date at midnight with Nosferatu”.

Kappale Kill all the White People esittää jälleen kerran Peter Steelen kykyä ironiaan. En tiedä millaisen paskamyrskyn tämä biisi nykyään synnyttäisi, ehkäpä sitä ei uskallettaisi julkaista lainkaan.

Jo aiemmilta levyiltä tuttu tapa tehdä coverbiisi jatkui myös Bloody Kisses -albumilla. Type O Negativen coverit eivät koskaan olleet mitään läpijuoksuja, vaan niitä oli kovasti mietitty ja valettu kokonaan uudelleen bändin omaan muottiin. Aiemmin oli coveroitu mm. Black Sabbathin Paranoid sekä Hendrixin Hey Joe. Tällä kertaa kunnian sai Seals & Croftsin Summer Breeze. Kappaleesta on tehty upeaa kesätunnelmaa henkivä kaunis biisi, jonka alla tuntuu kuitenkin kuplivan jotain muutakin.

Bloody Kisses (A Death in the Family) tuo esille Peterin pimeämmän, synkemmän puolen. Kylmäävän synkkä ja herkkä biisi viestii pohjattomasta surusta mitä tämä rocktähti kantoi tahtomatta mukanaan aivan liian lyhyen elämänsä ajan. Annetaan biisin sanoitusten puhua puolestaan. Pitää vielä mainita Steelen tehneen biisin kuolleelle kissalleen.

A pair of souls become undone
Where were two now one
Divided by this wall of death
I soon will join you yet
With my blood I’ll find your love
You found the strength to end you life
As you did, so shall I

Levyn neljäs ja samalla viimeinen puolisko (kyllä, kuuntelen tätä vinyyliltä) velloo erilaisissa parisuhdekuvioissa, lähinnä epäonnistuneissa sellaisissa. Paras veisu on mielestäni Too Late: Frozen, joka toteavasti ja syvällä pettymyksellä ottaa vastaan parisuhdekumppanin kertoman tiedon pettämisestä. Tämän jälkeiset kaksi kappaletta jatkavat näistä tunnelmista melkoisen hyisissä, ehkä hieman tylsissäkin vesissä.
En tiedä mitä Type O Negativen jäsenet ajattelivat tehdessään tätä levyä. Näkivätkö he, että nyt on tulossa albumi joka nostaa bändin suosion ihan uudelle kiertoradalle? Että tätä he eivät tulisi ehkä enää koskaan ylittämään? Että Petrus Thomas Ratajczyk alias Peter Steele kuolisi alle kahdenkymmenen vuoden kuluttua? 

En tiedä mitä Type O Negativen jäsenet ajattelivat tehdessään tätä levyä. Näkivätkö he, että nyt on tulossa albumi joka nostaa bändin suosion ihan uudelle kiertoradalle? Että tätä he eivät tulisi ehkä enää koskaan ylittämään? Että Petrus Thomas Ratajczyk alias Peter Steele kuolisi alle kahdenkymmenen vuoden kuluttua? 

Sydämessäni kulkee mukana ikuinen kiitos siitä, että Peter Steele kumppaneineen saattoi tämän levyn kuunneltavakseni. Tällaisia levyjä ei enää tehdä.

9,5

Kirjoitan vielä hieman levyn soundipolitiikasta; se on nimittäin vallan onnistunut. Levyn yleissoundi on irtonainen, soittimet on helppo erottaa toisistaan, basso murisee komeasti. Kitarassa on juuri sopivasti särmää ja Peter Steelen omaperäiselle, tummalle lauluäänelle tehdään kunniaa. Monella goottiin vivahtavalla albumilla soundit ovat tummaa puuroa, siitä ei Bloody Kisses -levyllä ole pelkoa. Soundimaailmaa voisi kuvata jopa raikkaaksi, vaan ei purevaksi. Tässä on hifiharrastajallekin mieltä ylentävää kuunneltavaa.

Teen vielä vertailun LP:n ja Tidalin välillä, äänenlaatu mielessä. Tidalista tämä levy löytyy ainoastaan mqa-versiona. Kun aloitan kuuntelun, käy välittömästi selväksi että Tidalin versiolla ei tee yhtään mitään vinyyliin verrattuna. Tidalissa ”alakerta” eli basso ym. matalammat äänet puuttuvat lähes kokonaan, ja stereokuvakin on suppeampi.

Mutta eipä lopeteta vielä tähän. Minulta löytyy myös CD-versio tästä levystä. Se on hieman Tidal-versiota parempi varsinkin äänikuvan leveyden suhteen, muttei mitenkään tuota vastusta LP:lle. Bassarit ovat laserlevyllä ohutta läpsytystä, eikä soundimaailma ole yhtä irtonainen ja ilmava. Eli mikäli pidät tästä musiikista ja omistat vinyylisoittimen, kehoitan hankkimaan tämän levyn isolla mustalla kiekolla.