Osa VI: Sentenced, Buried Alive

Sentenced on niitä bändejä, jotka lopettivat ollessaan uransa huipulla. Bändi oli kovin suosittu niin Suomessa kuin maailmallakin, ja jurot muhoslaiset kiersivät keikoilla sen minkä jaksoivat. Ensimmäisen kerran ulkomailla näin bändin Wacken Open Airissa, Saksassa, vuonna 2003. Herrat olivat saapuneet mestoille keikkaa edeltävänä iltana, sillä tiedossa olisi päiväkeikka. Tätä jampat sitten pohjustivatkin bäkkärin baarissa melkoisen myöhään, enkä muista sammuiko pöytään vain yksi, vai peräti useampi artisteista. Heidän toimintaansa jonkin verran ulkomaalaispiireissä ihmeteltiin, sillä sankarithan eivät puhuneet kenellekään muulle kuin baarimikolle, ja jalojuomaa virtasi melkoista tahtia. No keikka olikin sitten pientä parantelua, ja ainakin vokalisti Ville Laihiala latasi itseään melkoisen taajaan kirkkaasta lasipullosta.

Viimeinen kerta kun näin Sentencedin livenä oli vuoden 2005 Saksan Wacken Open Air. Senarit soittivat päälavalla, ja yleisöä riitti niin pirusti. Tällä kertaa keikka oli aivan loistava, ammattilaisten touhua on aina hieno seurata. Monituhatpäinen yleisö lauloi ja eli mukana.

Onneksi näin tuon Saksan jäähyväiskiertueen keikan, sillä jostain syystä en jaksanut siirtää ruotoani Ouluun, bändin jäähyväiskeikalle.

Pienenä lohdutuksena tuosta keikasta on julkaistu DVD-tallenne. Ja nyt puhutaan vähän hemmetin hyvästä tallenteesta. Buried Alive nakuttaa peräti 27 biisiä parasta Sentencediä. Kameraosasto ja ohjaus ovat silkkaa timanttia; seitsemäntoista kameran voimin on saatu tallennettua sellainen musiikin sekä sen synnyttämien tunteiden kirjo, ettei paremmasta väliä. Leikkaus on tehty juuri sopivan rauhallisesti, ja tallenteelta saa hyvin selvää mitä missäkin tapahtuu. Onpa mukaan tallennettu sopivasti liikuttuneessa mielentilassa olevia kasvoja yleisöstäkin. On aina rajallista, kuinka livetilanteen tunne ja intensiteetti saadaan toimitettua kotikatsomoon, mutta Buried Alive toimittaa sen niin hyvin kuin mahdollista.

Yksi tallenteen positiivisista yllätyksistä tallenteella on Laihialaa edeltäneen Taneli Jarvan ilmestyminen mikin varteen. Nepenthen kuuleminen oli herkkä hetki.

Bändin soittaminen ja Laihialan laulu on, liioittelematta, täydellistä. Hommassa on juuri sopiva määrä raspia, hikeä ja tekemisen meininkiä. Nyt ei olla tultu vetämään perussettiä, vaan viemään Sentenced hautaan. Loppupuolella Laihiala selkeästi herkistyy, sen kuulee jo spiikeistäkin; viimeisiä viedään. Kukaan ei voi tietää, mitä Laihialan päässä liikkui kun hän tajusi että nyt ovat käsillä todellakin viimeistä kertaa Sentencedin biisit.

DVD:n kuvanlaatu kärsii isommalla ruudulla hieman formaatin rajoituksista, mutta on kuitenkin sen verran hyvä että ei kannata valittaa. Värimaailma on erittäin hyvin kohdallaan. Tärkeämpi asia, eli soundit, ovat erittäin hyvät. Eivät välttämättä hifit, vaan rockit. Volume vääntyy kuin itsestään kaakkoon.

Sentencedin musiikki oli täysin omanlaistaan, sellaista suomiheviä jota ei enää tehdä. On vaikea kuvitella, mikä bändi voisi periä Sentencedin manttelin: mistä saada samanlainen ymmärrys melodioista, synkkyydestä ja mustasta huumorista. Entä mistäpä yhtä hyvin tonttinsa hoitavat soittajat sekä laulaja?

Buried Alive on sellainen testamentti ja hautakivi, joka kuuluu jokaisen Sentenced -fanin hyllyyn.

Tässä vielä linkki koko keikkaan.