Qobuz: CD quality
Legendaarisen Musiikin Ääni -lehden varsin usein testireferenssinä käyttämä Däfos-levy puolustaa paikkaansa testikäytössä yhä edelleen. Myös aikoinaan Audioporia pitäneen Pekka Ylitalon kerrotaan käyttäneen levyä messudemossa. Vaikka levy ei musiikillisesti ole kovin mielenkintoinen, se sisältää hurjan määrän asioita joilla testata oman ääenntoistolaitteiston laadukkuutta. Levyllä pääarkkitehtina on entinen Grateful Dead -rumpali Mickey Hart, mukana on myös muita soittajia sekä brasilialainen rytmiryhmä.
Lähinnä erilaisten rytmisoitinten, rumpujen sekä basson avulla levyllä luodaan sellainen äänikuva että oksat pois. Löytyy kilinää, kolinaa, jytinää ja pamahduksia, kaikki todella hyvin äänitettynä ja dynamiikassa piisaa. Se kaikista legendaarisin kappale on B-puolen kakkosbiisi, The Gates of Däfos. Aivan tavatonta pauketta biisissä saadaan Grateful Deadin keikallakin käytetyllä valtaisalla ”The Beast” -rumpusetillä.
Däfos on julkaistu alunperin vuonna 1983, aina erinomaista laatua tuottaeen Reference Recordingis toimesta. Hetken mielijohteesta hankin levyn Discogsin kautta. Eihän se kovin edullisesti lähtenyt, mutta nyt on sitten yksi levy vähemmän jäljellä bucket listissa. Kun eräs tuttavani kertoi levyn löytyvän myös Qobuzista, päätin tehdä pienen vertailun: kumpi metodi tuottaa paremman lopputuloksen, Qobuz vai LP?
Kuuntelen levyn ensin läpi molemmilla formaateilla. Qobuzin tuoma soundi kuulostaa jo tässä vaiheessa hieman vajavaiselta älppäriin verrattuna, vaikka en vielä mitään vakavampaa vertailua ole tehnytkään. Yksi omituisuus on se, että yleensä Qobuz tuottaa samalla etuvahvistimen äänenvoimakkuusasetuksella enemmän ääntä kuin LP. Nyt äänenvoimakkuus on molemmilla suunnilleen sama.
Laitteistona minulla on muuten ihan normaali settini, mutta Graham Slee -step up & RIAA ovat huollossa joten ne korvaa tällä hetkellä Consonancen PM 6 -RIAA. Ihan ok laite sinänsä, mutta ei mikään huippu.
Päätän tällä kertaa tehdä testin niin, että kuuntelen vain The Gates of Däfos -biisiä. Ja siinä onkin julmettu ero striimatun ja LP:ltä soitetun kanssa. Vinyylillä rumpujen luontainen koko on aistittavissa, kalvojen oma ääni kuuluu, löytyy ilmavuutta ja dynamiikka on huikea. Rumpu jysähtää todella voimalla ja matalalta. Qobuz-versio on heikompi oikeastaan kaikilla noilla osa-alueilla. Mikäli LP:tä ei olisi referenssinä, Qobuzilta striimatun version voisi sanoa soivan ”ok”, mutta ei se hurjasti herättäisi tunteita tai mielenkiintoa suuntaan tai toiseen. Voisi sitä ehkä jonkinlaisena testinä käyttää, mutta ei se siinä tehtävässä erityisemmin loistaisi, ainakaan kun tietää mihin 45-kierroksinen LP pystyy.
Mikäli ultimaattinen testilevy dynamiikan, basson ja rumpusetin puoleen kiinnostaa, niin kehotan käymään Discogsissa ja tsekkaamaan löytyykö levyä järkevään hintaan. Kotimaisista divareista en ole sitä koskaan löytänyt.
Diabolus in HiFi 