Striimaus vs. LP: Stone, Emotional Playground

Striimaus: Qobuz cd-laatu

LP: Svartin uudelleenjulkaisu vuodelta 2019

Testissä käytetty laitteisto

80-luvun puolivälin jälkeen Keravalta ponnistanut Stone on jättänyt pysyvän jäljen suomalaisen metallimusiikin historiaan. Stonen tekninen, taidokas thrash -paahto saavuttikin nopeasti suosiota, ja huolimatta lyhyestä levytyshistoriasta, laariin jäi hyvänkokoinen pino laadukkaita biisejä.

Alun Stone sekä No Anaesthesia! -pitkäsoitot löivät jengin ällikällä, ja kaikenlaista jenkkilän kuviotakin viriteltiin. Valitettavasti hommat eivät menneet laisinkaan kuten piti, ja Stonen ura jäi vain neljä albumia pitkäksi. Harmillisesti en nähnyt Stonea 80-90 -lukujen taitteessa, mutta onneksi pääsin tutustumaan orkesteriin livenä -99 Tavastialla sekä 2000 Tuskassa. Hyviä muistoja!

Colours -pitkäsoitto jäi itselleni hieman välikauden levyksi, mutta bändin viimeiseksi jäänyt Emotional Playground sisältää onneksi tukun varsin hyviä biisejä. Varsinkin avausraita Small Tales on aivan erinomainen näyttö Stonen osaamisesta, vaikka onkin hyvin erilainen verrattuna bändin alkukauden tuotantoon.

Vallan mielenkiintoisen Emotional Playground -platasta tekee sen erikoinen soundimaailma, jonka kuivakkaasta, suorasta ulosannista pidän paljon. Varsinkin bassosoundi on onnistunut, mutta eipä ole muidenkaan soittimien kohdalla moittimista, kitarat ovat erinomaiset.

Harmikseni minulla ei ole levystä alkuperäistä vinyylipainosta, vaan olen myöhäisherännäisenä hankkinut Svartin julkaiseman uusintapainoksen vuodelta 2019. Svartin uusintajulkaisuissa on aina kaksi asiaa joita odottaa mielenkiinnolla: ovatko levyt kieroja, ja mikä on äänenlaatu.

Nyt vertailussa on siis Qobuzista löytyvä cd-laatuinen versio, ja sitten tämä Svart-uusintapainos. Jälleen kerran äänenlaadulliset erot ovat selkeästi havaittavissa, tällä kertaa striimin eduksi. Striimattuna levy soi huomattavasti skarpimmin, selkeämmin ja basso jytisee reippaammin. Kitarat sahaavat paremmalla, hieman terävämmällä ja avoimemmalla sävyllä. Vinyylillä voi sanoa, että niitä kuuluisia verhoja on musiikin edessä useampikin kappale.

On harmillista, että näitä vinskojen uusintapainoksia ostaessaan ei koskaan tiedä mitä on tiedossa. Joko rahat menevät äänenlaadullisessa mielessä hukkaan, tai sitten eivät. En tietenkään voi sanoa mikä olisi tilanne alkuperäisen vinyylijulkaisun kanssa, sitä kun ei minulla ole. Mutta tosiaan, tätä uutta painosta en voi suositella, mikäli haluaa äänenlaatuun satsata.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s