Finnvox on todennäköisesti Suomen tunnetuin studio. Jo vuonna 1965 perustetulla studiolla on äänitetty tuhansia levytyksiä, lukemattomia suomalaisen musiikin merkkiteoksia. Eräs Finnvoxin, sekä koko alan, tunnetuimpia persoonia on Mika Jussila. Hän aloitti työskentelyn studiolla jo lähes neljä vuosikymmentä sitten.

Tällä kertaa siis suuntaan autoni Helsinkiin Pitäjänmäelle, Finnvoxille, tekemään juttua Mika Jussilasta sekä Finnvoxista.

Saavuttuani studiolle Jussila saapuu ystävällisesti tervehtien avaamaan oven, ja aloitamme aluksi keskustelun nykyään kovasti pontta saaneesta vinyyliharrastuksesta, sekä erilaisista digitaalisuuteen ja analogisuuteen liittyvistä asioista.

Hänen mukaansa jokaisella on vapaus tehdä mitä haluaa, mutta on tärkeää myös muistaa faktat; tämä on tärkeää myös usein varsin puritaanisen hifi-porukan kanssa.

-On jo kauan puhuttu vinyylin uudesta tulemisesta ja siitä on tehty juttuja päivälehtiin sekä musiikkilehtiin. Minulle soitetaan ja pyydetään kommenttia, koska minua pidetään jonkinlaisena virallisena oppositiona, jotta juttuun saataisiin poikkeavakin näkökulma. En pidä tällaisesta maineesta, koska eihän se minulta ole pois, että porukka kuuntelee musiikkinsa siltä formaatilta miltä haluaa.

LP-levy on hieno esine, siinä on aivan oma taikansa: on kansitaide, fyysinen musta kiekko ja niin edelleen. Jussila ymmärtää tämän, ja sen että varsinkin vanhemmalla sukupolvella asiaan liittyy myös nostalgiaa. Mutta sitä, että vinyyliltä saataisiin parempi äänenlaatu, hän ei allekirjoita.

-Jos verrataan analogista ja digitaalista äänentoistoa, suurin kompastuskivi on se, että analogisessa äänentoistossa on aivan liikaa muuttujia. Siihen vaikuttaa levysoitin, sen neula, äänirasia, ja seuraavaksi lähdetään vielä RIAA-korjaimen kautta vahvistimelle. Digitaalisessa äänentoistossa ei ole musiikkia ollenkaan, vaan siellä on vain binäärinen lukujono ykköstä ja nollaa, joka vaatii muuntimen. Ainakin teoriassa äänen saa sieltä juuri sellaisena kuin se on sinne laitettu.

Tekijät ja tekotavat ovat vuosien saatossa muuttuneet, ja sillä on oma vaikutuksensa lopputulokseen. Vanha vinyylinkaivertajasukopolvi alkaa olla pian eläkeikäistä, ja metodit sekä ihanteet ovat muutenkin muuttuneet.

-Nykypäivän musiikkia ei tuoteta kuten ennen. Varsinkin jos puhun rock-musiikista, tai raskaammasta musiikista. Emme me lähtökohtaisesti masteroi sitä vinyylille, eikä myöskään se tekijäsukupolvi, joka tällä hetkellä siellä aktiivisesti työskentelee. He ovat kuitenkin digitaaliajan kasvatteja. He ovat eläneet nuoruutensa, tai ehkä jopa lapsuutensa CD-aikana, ja ovat tottuneet siihen CD-ajan soundiin. Turboahdettu, yliprosessoitu musiikkituotanto ei sovellu vinyylille, se vaatii dynaamisen lähestymistavan.

-Onhan analoginen LP aika hip, ja se on esineenä hieno. Ja tavallaan artistit jopa kokevat, että jos he eivät  julkaise vinyyliä, niin he eivät ole vakavasti otettavia artisteja. Nykyään on jonkinlainen vakavasti otettavan artistin mittari se, että julkaisee vinyylin.

Legendaariselta Sentenced -orkesterilta on juuri julkaistu bändin koko tuotannon sisältävä Uurna-boksi, josta löytyvät bändin kaikki levyt vinyyleinä, bonuksia unohtamatta. Eräs mielenkiintoinen seikka julkaisussa on se, että kaikki levyt on remasteroitu Mika Jussilan toimesta. Keskustelemme Mikan kanssa boksin masterointiprosessista, asiasta josta ei ole yleisesti kovin paljon tietoa saatavilla.

-Bändin historian aikajana on erittäin laaja aina ensimmäisestä levystä viimeiseen levyyn, eli niiltä löytyy kaikenlaista soundia. Vaikka se nyt myydään yhdessä paketissa, niin levyt itsessään eivät ole soundillisesti vertailukelpoisia, vaan jokaiseen levyyn lähdin yksilöpohjalta liikkeelle. Jokainen levy masteroitiin sille sopivalla tavalla. Toki pidin mielessä myös kokonaiskuvan, että ne kuitenkin tullaan myymään yhdessä paketissa. Se minun työssäni tarkoittaa esimerkiksi sitä, että levyt äänentason suhteen soivat kaikki suunnilleen yhtä lujaa, ja dynamiikassa on pyritty samaan.

Sentencedin pitkähkön uran aikana julkaisut ovat olleet hyvinkin erilaisia, ja matkan varrella on ollut useampaakin levy-yhtiötä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että kokonaisuus on epätasainen, ja aiheuttaa haasteita kun levyt on tarkoitus julkaista yhdellä kerralla.

-Tuotannot ovat hyvin eri tasoisia, kun verrataan vaikka alkupään levyjä isolla rahalla tehtyihin viimeisiin levyihin. Kaikkia remasterointeja mitä teen ja mitä olen tehnyt, yhdistää se, että lopputuloksen pitää myös kuulostaa sen aikakauden tuotteelta. Pointtina on se, että kehittynyttä nykytekniikkaa hyväksikäyttäen saamme irti siitä originaalista masterin, mutta paljon paremman kuin mitä se ne aikalaiset ovat saaneet aikaiseksi. Tai tässä tapauksessa useasti, mitä minä itse olen saanut aikaiseksi silloin kun olen tehnyt niitä alkuperäisiä julkaisuja.

-Aikoinaan tietotaito on ollut vähäisempää, ja nimenomaan tekniikka oli vajavaista. Tekniikka meillä on kehittynyt huippuunsa niistä alkuajoista, nämä ovat asiat jotka sanelevat remasterointityötä. Ja tietysti Sentenced-diggarina tämä on sellainen työ, joka menee ihon alle. Se herättää myös muistoja, vaikka siitä kun levyjä kuuli ensimmäistä kertaa, tai sitten kun teimme yhdessä masterointisessioita.

‘

Varsinkin hifi-piireissä arvuutellaan usein uusintajulkaisujen yhteyhdessä, mistä lähteestä nyt julkaistava musiikki tulee. Onko käytössä alkuperäiset nauhat, alkuperäinen miksaus, vai käytetäänkö vaikkapa CD-levyä?

-Sentencedin tapauksessa kaikista levyistä mistä löytyi alkuperäinen miksaus, sitä käytettiin. Eli ne levyt ovat ihan oikeasti uudelleen masteroituja. Mutta muutamassa tapauksessa miksauksia ei ole löytynyt, jolloin käytimme lähteenä CD-julkaisua. Eikä se ollut huono asia, koska alkuaikojen CD-levyt masteroitiin varsin dynaamisiksi, silloin ei käytetty vielä liikaa prosessointia tai kompressointia.

Sentencedin Uurna on yksi esimerkki isosta ja vaativasta uudelleenmasteroinnista. Mika käy läpi myös muita esimerkkejä.

-Tulee mieleen Kotiteollisuuden Kuolleen kukan nimi, sekä Helvetistä itään -levyt, jotka on masteroitu alkujaan todella lujalle. Niitä ei pitäisi olla mahdollista siirtää CD:ltä vinyylille. Mikko Karmila on tuottanut ja miksannut ne levyt,  ja minä olen hoitanut masteroinnin. Kun tiedän miten ne levyt on tehty, ihmettelen että jos joku julkaisee ne uudelleen alkuperäisestä miksauksesta, ilman että meillä on mitään osaa tai arpaa. On vaara, että menee pahasti metsään.

-Oletan että nämä uusintajulkaisut on tehty CD-levystä, ja en yhtään ihmettele mikäli vinyylidiggari toteaa, että ei tätä vinyyliä pysty kuuntelemaan. Eli koska CD-levyt masteroitiin niin lujalle, aaltomuodon huiput ovat jo kanttiaaltoa, ne katkeavat sieltä huipuista. Kanttiaaltoa ei pysty kaivertamaan. Ei vinyylin ura ymmärrä sellaista aaltomuotoa, se tarkoittaa sitä, että sinne menee pelkkää säröä.

Käymme seuraavaksi läpi Finnvoxin studion historiaa, ja sitä, miten Finnvoxin toiminta on vuosien saatossa muuttunut. Liiketoiminnalle on vuosien vieriessä tapahtunut suuriakin muutoksia, ja tilanne on nykyään hyvin erilainen kuin yrityksen perustamisen aikana.

-Finnvoxin talo on tähän samalle paikalle rakennettu vuonna 1965. Kaksi vuotta myöhemmin valmistui talon toinen pääty, sinne valmistuivat B- ja C- studiot. Tällä yhdistelmällä mentiin vuosikaupalla. Samoihin aikoihin alkoi levytuotanto, eli vinyylin tekeminen. Puristamo perustettiin alakertaan. Ja tämä toimi täyden palvelun talona, jossa artisti tulee ovesta sisään studioon tekemään äänityksiä, ja talon toisesta ovesta lähtevät sitten valmiit levyt  ja C-kasetit ulos. 

-Tällä mallilla talo pyöri 90-luvun alkuun asti, silloin alkoi myös CD-masterointi.

Kun on levypuristamo sekä C-kasettien monistamo lopetettiin, aloitettiin studion laajentaminen. Nyt tässä talossa on kaksitoista eri tarkkaamoa, äänitysyksiköitä sekä miksausyksiköitä on useampia. 

Ehkäpä suurin muutos digitalisoitumisen jälkeen on Finnvoxin toiminnan laajentuminen voimakkaasti myös kuvapuolen äänisuunnitteluun.

-Finnvox Cinepost -niminen yksikkö tekee esimerkiksi äänisuunnittelua ja foley-äänityksiä sekä loppumiksausta elokuviin, tv-sarjoihin ja lyhytfilmeihin. Se on voimakkaasti kasvava ala Suomessa. Pohjoismaisella tuotannolla on tällä hetkellä tavattoman kova imu, ja Suomalaistenkin TV-sarjojen tuotannot tehdään nykyään aika isolla budjetilla. Nyt on tulossa Helsinki-syndrooma, jota on tehty täällä. Vahvasti kasvava ala, ja me olemme erittäin vahvasti siinä mukana. 

-Finnvoxin liikevaihdosta puolet tulee musiikista, puolet kuvan ja äänen yhdistämisestä. Kuvatuotannossa Finnvoxin kaltaisessa isossa talossa on synergiaetuja, koska esimerkiksi elokuvan säveltäjä voi äänittää musiikin studiossa paikanpäällä, siellä tehdään myös äänisuunnittelu sekä miksaus, ja lopputuloksena on valmis elokuva. 

Kuulostaa siltä että studioilla on tietty murroskausi menossa, kun kuvapuolen äänisuunnittelu on tullut mukaan. Kaikki tämä vaatii melkoisen määrän esimerkiksi studioita, joita Finnvoxilla riittää.

-Studioiden määrä vaihtelee, koska monet meidän studiostamme ovat hybridejä. Niissä voidaan tehdä sekä elokuvien ääntä, ja myös ihan normaaleja musiikkimiksauksiakin. Finnvoxilla on ainakin neljä isoa yksikköä, joissa voidaan tehdä molempia asioita. Sitten on vielä pienempiä yksiköitä ja studioita.

Studiot ovat nykyään huipputeknisiä paikkoja, ja monenlaista tekniikkaa on käytössä, vanhaa unohtamatta.

-Finnvoxilla on käytetty moniraitaäänityksissä 90-luvulta asti Pro toolsia, joka on ihan maailmanlaajuinen standardi, se on käytössä joka studiossa. Tämä mahdollistaa sen, että studiot ovat yhteensopivia toistensa kanssa. Voi mennä projektin kanssa mihin tahansa yksikköön tekemään työtä, siellä on aina sama kalusto. 

-Ja toki meillä on vielä vanhat analogiset moniraitanauhurit jäljellä, jos joku bändi haluaa kokeilla analogista äänitystä. Palveluammatissa olemme havainneet sen, että mieluummin sanotaan aina, että kaikki on mahdollista. Meidän tehtävämme ammattilaisina on ohjata asioita oikeille raiteille niin, ettei lähdetä liikaa keskittymään epäolennaisuuksiin.

Hifipiireissä keskustellaan kovasti digiäänitysten laadusta, ja esimerkiksi siitä, onko väliä käytetyllä näytteenottotaajuudella. Otan asian puheeksi Jussilan kanssa, ja tiedustelen millä tavalla digiäänitykset hoidetaan Finnvoxilla.

-On mielenkiintoista, mitä resoluutiota käytetään, tai mitä kannattaa käyttää. Esimerkiksi Nightwishin albumeja ei äänitetä 96 KHz tai 192 KHz resoluutiolla, koska siellä on biisejä joissa voi olla vaikka 600 raitaa. Jos äänität ne 96 KHz resoluutiolla, niin sessio paisuu massiiviseksi jo pelkästään tiedoston koon takia. Eikä tietokoneen prosessorikaan jaksa sitä pyörittää. Aina kun aloitetaan uusi sessio, niin ensimmäiseksi tekninen henkilökunta käy läpi, mitä kannattaa käyttää. Kyllä 96 KHz on varmaan yleisin formaatti, voidaan tehdä myös 44.1 KHz resoluutiolla, mutta aina 24-bittisenä.

Tässä välissä mainitsen kohusta, joka nousi siitä kun selvisi, että laadukkaisiin vinyyliuudelleenjulkaisuihin keskittynyt Mobile Fidelity Records vetääkin nauhat ensin digitaalisiksi tiedostoiksi ennen vinyylien tekemistä. Käy ilmi, että Suomesta löytyy yritys joka on erikoistunut nauhojen laadukkaaseen digitointiin.

-Musiikin digitointiin Suomessa on alan huippua edustava yritys, joka on kehittänyt tekniikkaa vuosikaupalla, ja väitän että se on maailman paras alallaan. Kyseessä on Diginord, jonka Mika Pellisen kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä. Diginord esimerkiksi tekee nauhojen digitointia, ja on myös kehittänyt oman arkistointiohjelmiston.

-Sentencedistä puhuessamme mainitsin, että kaikkia mastereita ei löydy. Ei pitäisi olla tilannetta, että levy-yhtiöltä ei löydy levyn masteria. Seuraava askel on se, että vaikka master löytyisikin, niin onko se enää käyttökelpoinen? Onko se jo mädäntynyt sinne hyllyyn? Ja onko joku joskus tajunnut digitoida sen, ja  jos on, mihin muotoon ja löytyykö sitä ylipäätään?

(Teksti: Sami Lehto, kuvat Mika Jussilalta)