Guns N’ Roses: User Your Illusion 30th Anniversary box

Juhlistaakseen Use Your Illusion -albumikokonaisuuden 30-vuotisjuhlaa, gunnarit päättivät julkaista jotain todella päräyttävää: reilun viidensadan euron hintaisen paketin, josta löytyy vähän kaikkea. On remasteroidut versiot alkuperäisistä levyistä, täyspitkät, kahdeksan levypuoliskoa täyttävät keikkataltioinnit New Yorkista sekä Las Vegasista, massiivinen kuvakirja, sekä hurja määrä erilaista sälää. Unohtaa ei tietenkään saa New Yorkin keikalta taltioitua blu-ray -levyä.

Paketti on tarjolla sekä cd-versiona että älppäreinä. Itseäni kiinnosti tietysti jälkimmäinen, ja kovan nostalgianälän iskiessä laitoin tilauksen sisään. Osallistuin aikoinaan vuonna 1991 bändin jäähallikeikalle Helsingissä, onnekseni jälkimmäiselle, jolla Axl ei kiukutellut. Myönnän, että järjellä ei välttämättä tämän hankinnan kanssa ole paljon tekemistä, vaan muistelen nostalgisena upeaa keikkaa, ja toivon tämän julkaisun myötä saavani hitusen tuota kokemusta takaisin.

Ensimmäinen seikka joka iskee vastaan pakettia purkaessa on se, että pakkaus on sullottu aivan liian tiukkaan. Boksista ei meinaa saada mitään ulos, ja onkin selvää että älppärit täytyy loppusijoittaa johonkin muualle. Seuraavaksi alkaa hämmästely kaiken tarjolla olevan tavaran kanssa. Mukana tuleva paksu, upea kuvakirja sisältää tavattoman hienoja keikkakuvia, otteita promotiedotteista ynnä muuta mielenkiintoista. Erinomaisen upea teos. 

guns n' roses use your illusion 30th anniversavy

Mukana on myös kymmenisen kappaletta LP-kannen kokoista psykedeelistä “taideteosta”, joiden käyttöarvosta tai taiteellisuuden onnistumisesta en oikein osaa sanoa mitään. Lisäksi löytyy säläkansio, jossa on tarroja, kuvia, replika ammoisesta faniklubin lehdykästä ja niin edelleen. Nämä ovat aika lailla kuriositeettiosastoa.

guns n' roses use your illusion 30th anniversavy

Paketin sisällössä tietysti tärkeintä on varsinainen musiikillinen anti. Miltä kuulostavat remasteroidut albumit, ja millaisia ovat keikkataltioinnit?

Lähdetään ensiksi liikkeelle remasteroiduista studioalbumeista. Julkaisuhan oli aikoinaan järisyttävä: kerralla tuotiin tarjolle peräti kaksi tupla-albumia. Tätä ei yksikään bändi ollut aiemmin tehnyt. 

Ensimmäisen viikon aikana ne myivät yhteensä käsittämättömät 1,4 miljoonaa kappaletta. Ainakin itse suorastaan rakastuin levyihin; biiseissä on huikeasti vaihtelua, löytyi menoa jokaiseen mielentilaan. Bändi on soitannollisesti täydellisessä iskussa, kutten myös Axl:n ääni. Bändi on täysin tietoinen omasta loistokkuudestaan, biisit ovat usein suorastaan röyhkeitä. Vaikka kriitikko kriitikon perään on kertonut millainen olisi täydellinen User Your Illusion -levy jättämällä pois eri biisejä, itse olen sitä mieltä että paras lopputulos on se, mikä aikoinaan julkaistiin. Jos jotain ottaisi pois, se väistämättä vähentäisi myös kokonisuuden arvoa.

Guns N’ Rosesin ensimmäinen levy, Appetite for Destruction, oli suoraviivainen hard rock -levy, joka oli suorastaan murskaavan kova tarttuvine kitarariffeineen ja Axl:n vokaalein. Use Your Illusion -kokonaisuus esitteli aivan eri sfääreihin nousseen bändin, joka hard rock -juuriaan unohtamatta kykeni tuomaan esiin niin bluesia, balladeja kuin huomattavasti mahtipontisempaakin tuotantoa. Muistellaanpa seuraavassa hiukan levyjen parhaita paloja.

guns n' roses use your illusion 30th anniversavy

Use Your Illusion I

User Your Illusion I -levyn avaava Right Next Door To Hell olisi yhtä hyvin voitu julkaista jo ensimmäisellä levyllä – se on erinomaisen vauhdikkaasti rokkaava pala joka ei paikkaansa häpeä.

Seuraavaksi Dust N’ Bones himmaa hieman vauhtia, ja tuo mukaan blues-vaikutteita. Hieno biisi tämäkin, mutta seuraava raita se vasta hyvä onkin. Paul McCartney -cover Live and Let Die on massiivinen, nopeita ja hitaampia osuuksia yhdistävä biisi, joka on yllättävyydessään täysosuma.

Draaman tajua ei bändiltä puutu, seuraavana raitana heitetään herkkä balladi Don’t Cry, jossa koko bändi loistaa. Erityisesti Axl:n herkät vokaalit sekä Slashin ja Izzyn tyylitajuiset kitarat nostavat biisin kuningasluokkaan.

Ensimmäisen levyn kakkospuolen avaava hauskasti sanoitettu You Ain’t the First on Izzyn kirjoittama, hyvinkin ilmeisesti vittuilumielessä jollekin naiselle tehty lyhykäinen mutta hauska akustisin kitaroin säestetty veto. 

Huumeista Guns N’ Roses on tehnyt biisin aiemminkin, ja Bad Obsession liittyy samaan teemaan. Jännästi groovaava, reippaasti koskettimia hyödyntävä biisi ansaitsee paikkansa levyllä.

Tämän levypuoliskon päättävä Double Talkin’ Jive on yksi suosikeistani, hienosti rokkaava ja groovaava biisi jossa on omanlaisensa viba. Kappale loppuu erikoisesti flamenkokitaroihin.

Ykkösalbumin kolmospuolta ei voisi hienommin avata. November Rain on upea, massiivinen balladi. En koskaan unohda sitä näkyä, kun Axl soitti ja lauloi tämän biisin flyygelin ääressä Helsingissä.

Tämän levypuoliskon päättävä Don’t Damn Me on täysiverinen hard rock -biisi, joka potkii täysillä päähän ja palleille. On vaikea kuvitella, mikä muu bändi saisi näin tiukasti ja monipuolisesti rokkaavan biisin aikaiseksi.

Use Your Illusion II

Siirtykäämme seuraavaksi User Your Illusion II -tupla-albumiin. Levyn avaava, loistava  Ciwil War -biisi, alkaa Cool Hand Luke -leffan puhesamplella. Sen jälkeen sodanvastainen kappale osoittaa jälleen bändin taituruuden ja täydellisen suvereeniuden sovittaa yhteen upeita kitarasooloja, herkkiä hetkiä sekä rokimpaa menoa. Upeaa.

Tämän jälkeen 14 Years esittää gunnareiden boogimpaa menoa, ja Yesterdays muistelee ja miettii menneitä hieman hitaammalla kapakkatemmolla.

Bob Dylan -cover Knockin’ on Heaven’s Door on cover, josta ei juuri paremmaksi laiteta. Vaikka McCartney -laina Live And Let Die hyvä olikin, nyt laitetaan paremmaksi. Axl:n laulu on välillä herkkä ja pehmeä, välillä raspinen ja voimakas. Itselläni on biisiin pieni mutta tärkeä henkilökohtainen side: näin joskus 10-vuotiaana elokuvan Pat Garret & Billy The Kid, johon Dylan biisin sävelsi. Kappale jäi kerrasta mieleeni, ja en ikinä unohda kun kuulin sen ensimmäistä kertaa Guns N’ Rosesin esittämänä jollain bootleg -kasetilla viitisen vuotta myöhemmin. Itse kylläkin pidän tuon bootlegin riisutummasta esityksestä kuin levyllä soivasta massiivisemmasta esityksestä taustakuoroineen. 

Gunnarit on bändi, joka todellakin osaa kertoa milloin on jostakin jotain mieltä. Kakkospuolen avaava Get in the Ring on stadionin kokoinen keskisormi eräillekin journalisteille, jotka biisin edetessä mainitaan vielä nimeltä. Röyhkeä, menevä ja iskevä biisi. Tätä kappaletta livenä esittäessään Axl piti päällään nyrkkeilyshortseja sekä -hanskoja.

User Your Illusion II -pläjäyksen kakkoslevyn avaava Pretty Tied Up on jälleen täysiverinen rock-biisi, jonka mukana jalka naputtaa lattiaa ja pää nyökyttelee hyväksyvästi. Biisi on Izzy Stradlinin kirjoittama, ja on saanut inspiraatiota hänen näkemästään hyvinkin omituisesta BDSM-sessiosta, josta ei tässä kuitenkaan sen enempää.

Julkaisun viimeisen levynpuoliskon avaa todellisen klassikon maineen saanut Estranged. Eikä suotta; esimerkiksi Slash loistaa täydellisen tyylitajuisilla kitarasooloillaan, voin vain muistella kuinka valospotissa, tupakka huulessa tukkapehkonsa alla herra soittaa upeita säkeitä kitarallaan. Kerrassaan maaginen kappale.

Massiivisen, mutta herkän Estrangedin jälkeen on aika potkaista päälle rokkivaihde. Terminator II -leffasta tuttu You Could Be Mine on täydellinen sinkkubiisi, täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Varsinkin alussa kovasti Matt Sorumin rumpuihin tukeutuva biisi lähtee etenemään rokkaavasti, ja saavuttaa maalinsa kuin varsinainen Terminator.

Mammuttimaisen setin päättävä Don’t You Cry (hieman erilaisilla lyriikoilla varustettuna) sekä viimeiseksi esitettävä My World eivät mielestäni anna ihan oikeutta koko paketille. Lopetus on hieman omituinen päätös muuten lähes täydelliselle kokoelmalle rock-anthemeita.

guns n' roses use your illusion 30th anniversavy

“You ain’t the first, but you’ve been the worst”

Miten sitten uudelleenmasteroidut, 180 gramman kiekot vertautuvat äänenlaadullisesti alkuperäisiin vinyylijulkaisuihin? Jostain syystä minulta löytyy kaksi kappaletta alkuperäistä “sinistä” albumia, eli kakkoslevyä, mutta punainen ykköslevy vain 2000-luvulla tehtynä uusintapainoksena. 

Harmillista kyllä, alkuperäinen julkaisu pesee tuhdissa paketissa tulleen remasteroidun LP:n. Originaalissa soundi on ilmavampi, leveämpi sekä syvempi. Axl:n ääni tulee lähemmäs kuuntelijaa, basso on syvempi ja tiukempi, soittimet erottuvat tarkemmin. Remaster on kuin suppilon läpi vedetty versio. Hitaammissa biiseissä, kuten Dylan-lainassa Knocking on Heaven’s Door, remaster on suunnilleen yhtä hyvä kuin alkuperäinen, mutta vauhtibiiseissä jäädään altavastaajaksi. Slowareissa remaster on osittain jopa alkuperäistä parempi, mutta voittopuolisesti jäädään tosiaan tappiolle. Pirullista.

Koskapa Use Your Illusionit on julkaistu moneen kertaan ja monessa muodossa, otetaan vielä pari vertailua. Hyllystäni löytyvä 2000-luvun punainen ykkösalbumi kuulostaa lattealta, ja remaster on itseasiassa hieman sitä parempi. Ei paljon, mutta hieman. Eli mikäli hyllystäsi löytyvät 2000-luvun painokset, remasterien hankkiminen äänenlaadullisessa mielessä on jollain tavalla perusteltua.

Vertailen vielä nopeasti alkuperäistä sinistä kakkosvinyyliä Qobuz-striimauspalvelussa julkaistuun remasteriin. Qobuz-striimi on huomattavasti vinyyliä heikompi, sanoisin että LP-remasterkin pesee striimin. Eli tässäkin on paikka hankkia remasteroidut LP:t, jos haluaa hitusen parempaa äänenlaatua. Mutta tosiaan sen ekstaasin voi saavuttaa ainoastaan alkuperäisiltä vinyyleiltä.

Live fast, die young

Siirrytään seuraavaksi julkaisun mielenkiintoisimpiin osiin: nimittäin livejulkaisuihin. Bändi teki ennen massiivista kiertuetta kolme “harjoittelukeikkaa” pienemmillä keikkamestoilla, näistä viimeinen oli New Yorkin The Ritzissä muutamalle tuhannelle hengelle vedetty keikka, joka löytyy paketista LP:llä sekä blu-raylla.

The Ritzin keikkasetti koostuu erinomaisesta sekoituksesta vanhoja sekä uusia biisejä, kukaan tuskin jää kylmäksi näistä biiseistä. Guns N’ Roses on keikalla täysin liekeissä, meno on kerrassaan täydellistä. Biisejä ei onneksi vedetä orjallisesti studioversioiden mukaan, vaan mukana on usein kivoja jippoja ja pientä jamittelua. Elävä, groovaava soitto vie mukanaan. Tämä New Yorkin keikka löytyy myös mukana olevalta blu-raylta, jossa keikka löytyy kuvattuna filmille. Blu-ray on varsin hyvä, ei täydellinen, mutta hyvä. Hyvä bonus on 5.1 -miksaus. Olisi ollut erinomaista, mikäli myös myöhemmältä Las Vegasin keikalta olisi ollut mukana blu-ray. Siellä puitteet ja yleisömäärä olivat hieman toista kuin suhteellisen pienessä The Ritzissä.

Boksin livelevyt on uudelleenmiksattu alkuperäisiltä nauhatallenteilta. New Yorkin keikalla äänenlaatu on ensin tummahko, mutta ensimmäisen levypuoliskon  jälkeen soundit ovat jo selvästi paremmat. Näinhän se usein keikoillakin käy. Sanoisin, että New Yorkin keikan äänenlaatu on hiukan parempi kuin livelevyillä keskimäärin, ja täysin kuuntelukelpoinen. Mielellään tätä kuuntelee. Omituinen yksityiskohta on se, että rumpujen tomit on äänitetty suorastaan loistavasti.

Reilut puoli vuotta myöhemmin taltioitu Las Vegasin keikka kuvaa aikaa, jolloin Guns N’ Roses oli huomattavasti massiivisempi. Keikka iskee päälle kuin höyryleka, Nightrain -biisin avatessa esityksen. Nyt soundit ovat New Yorkin keikan alun vastakohta, tummuudesta ei ole tietoakaan, vaan ne ovat hieman räikeät ja kirkkaat. Tässäkin tapauksessa tilanne onneksi korjautuu pian, ja lopputulos on erinomainen. Soundit ovat nyt varsin hyvät, ja niiden esilletuonti on hyvin erilainen kuin The Ritzin taltioinnissa. Nyt äänikuva on leveä ja massiivinen. Tosin jossain välissä esimerkiksi Axl:n ääni hieman katoilee.

Las Vegasin biisilista on hyvin erilainen kuin New Yorkissa kuultu, nyt ehkä kasvaneen itseluottamuksen tuomana myös jammaillaan enemmän, ja esimerkiksi Hendrixin Voodoo Childia kuullaan Slashin soittamana. Las Vegasin keikka on maaginen kokemus näin levyltäkin kuultuna. Hauskana kuriositeettina levyllä kuullaan muun muassa Misfits -laina Attitude Dudd McKaganin laulamana. Aivan täydellistä svengiä kuullaan esimerkiksi biisissä Bad Obsession.

Erinomaisen hienoa on se, että liveäänitteeltä taltioituu koko bändin valtaisa energia kahlitsemattomana. Soitto on saumatonta, ja soolot singotaan yleisöön taidolla sekä voimalla. Guns N’ Roses oli orkesteri, joka vangitsi Rock ‘n’ Rollin sielun soittoonsa kuin Led Zeppelin aikoinaan. Muuta vertailukohtaa en kykene vuosikymmenien saatosta löytämään.

Mitäpä sitä sitten sanoisi yhteenvetona tästä kokonaisuudesta? Kyseessä on erittäin hieno dokumentti yhdestä ajanjaksosta, jollaista ei enää ole eikä tule. Tämän tason rock-bändit ovat valitettavasti olleet ja menneet; nyt on onneksi jäljellä hieno paketti jonka avulla voi muistella menneitä. Mikäli nostalgian kaipuu, hyvän musiikin himo  ja lompakko puoltavat hankintaa, niin annan suositukseni!!

guns n' roses use your illusion 30th anniversavy

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s