Testilaitteisto

Käväisin Erkki Innolan luona Turun Logomossa ihan muissa merkeissä, ja herra sitten kysäisi, että kiinnostaisiko testata kaiutinkaapeleita. Ainahan se kiinnostaa, ja melkoiset touvit Erkki sitten kaivoikin minulle mukaan. Nyt mennään Furutechin kalliimmassa päässä, niin johtojen kuin liittimienkin suhteen. 

Läpimittaa näillä touveilla on kaksi senttiä, suojakuoren sisältä paljastuvat sitten itse johdot, jotka ovat jo maltillisemman paksuiset. Nämä kaapelit ovat Furutechin maahantuojan kasaamat, metrihinta pyörii jossain neljänsadan euron kieppeillä. Tehdasvalmiina johdoista saa pulittaa vielä enemmän.

Olen tottunut yhdistämään Furutechin tuotteissa sekä hinnan että laadun, ja nyt on aivan sama tilanne. Hintaa johdoilla piisaa kohtuullisen hyvän kaiutinparin verran, ja laatutuntuma on äärimmäisen hyvä. Vahvistimen  päähän johtoihin on laitettu haarukat, kaiuttimien päähän banaanit, joissa on varsin kätevä kiristysmekanismi jonka avulla ne istuvat tiukasti eri kokoisiin banaanipistokkeisiin.

Tiedän jo etukäteen, että tästäkin jutusta aletaan irvailemaan, vaatimaan sokkotestiä, mitattavia eroja ja niin edelleen. Kertaan jälleen, että kirjoitan näitä juttuja omaksi huvikseni sekä toisten iloksi. Haluan pitää harrastuksen kivana enkä ryppyotsaisena. En väitä, että juttuni tai testitulokseni olisivat universaaleja totuuksia, vaan ne ovat omia subjektiivisia kokemuksiani omassa ympäristössäni. Se siitä. Jotkut ovat kyseenalaistaneet sen, olenko harrastanut “hifiä” riittävän kauan jotta juttuni voisivat olla uskottavia. Harrastuneisuutta on nyt takana 36 vuotta, ainakin omasta mielestäni tuossa ajassa olen kyennyt itselleni jonkinlaisen järkevän metodin näihin hommiin kehittää.

Työn ääreen

Mutta lähdetäänpä tositoimiin. Sain Erkiltä mukaan myös Furutechin “jumpperikaapelit”, joilla yhdistän kaksoisjohdotettavien kaiuttimieni liitännät toisiinsa. Vakiona kaiuttimien mukana on tullut lyhyet pätkät nordostin ohutta kaapelia. Omat kaiutinkaapelini ovat Telluriumin vanhempaa tuotantoa edustavat Q Ultra Blackit, olen käyttänyt niitä tuplajohdotettuina, ja huomannut että siitä on huomattava etu singlejohdotukseen verrattuna. Telluriumit ovat olleet aikoinaan myös melkoisen kalliit kaapelit, ja kun ottaa inflaation huomioon, niin niiden hinta lähentelee Furutechia.

Olen päättänyt tehdä testijärjestelyn seuraavasti: ensin kuuntelen Furutechin kaapeleita jonkin aikaa jotta totun niiden “soundiin”, ja sen jälkeen vaihtelen Furutechin kaapeleita Telluriumien kanssa. Molemmat ensin singlejohdotuksella. Viimeisessä vaiheessa vertailen vielä Furutechia tuplajohdotettuihin Telluriumeihin.

Proceed -päätteessäni on kahdet kaiutinliittimet, joten testijärjestely on kohtuullisen helppo suorittaa. Toisiin liittimiin Furutechit, ja toisiin Telluriumit. Sitten vain kaiutinpäästä johtojen vaihdot.

Ensimmäiset kuunteluvaikutelmani Furutechin kaapeleilla ovat lupaavat. Soundi on iso, tarkka ja jollain tapaa “läpinäkyhvä”. Pidän varsinkin diskanttipuolesta, bassossa en huomaa niin suurta eroa aiempaan järjestelyyni.

Kun olen jonkin aikaa totutellut Furutechin kaapeleihin, aloitan vertailun Telluriumeihin. Molemmat siis singlejohdotettuina.

Opethin kovasti akustinen Windowpane soi Furutechilla todella kauniisti. Diskanttitoisto on selkeämpi sekä tarkempi, ja äänikuvan laidalla olevat kitarat soivat kuten pitää. Furutechit hoitavat homman kotiin.

Otetaan seuraavaksi hieman erikoisempi testibiisi. Noitalinna huraa!:n Peräseinäjoen teräsmiehessä Furutechilla on enemmän preesensiä, laulajan ääni tulee lähemmäksi. Äänikuvassa on jälleen enemmän leveyttä, ja lautaset soivat aidommin.

Saksalainen, Suomessakin pian vieraileva folkbändi Faun soi Furutecheilla upeasti. Galdra -kappaleen luontokirkkomainen ääänikuva on jylhä, ja yksityiskohtia on helppo bongailla.

Therionin sinfoniaorkesterin ja hevibändin yhteensiitos pelittää myös hienosti, Rise of Sodom and Gomorrah soi massiivisesti. Saman bändin Abba -cover Summernight City tulee hienosti eteen, ja laulajan ääni kuulostaa miellyttävämmältä Furutechilla kuin Telluriumilla.

Suomen parhaiten piilossa pidetty hard rock -laulaja, Annica, kuulostaa Furutechilla hienolta. Laulaja on Furutechilla oikeamman kokoinen ja lähempänä kuuntelijaa, flyygelissä on aistittavissa enemmän dynamiikkaa.

Norjalainen avantgardistinen black metal -orkesteri Ram-Zet teki aikoinaan yhden loistavan albumin, Pure Therapyn. Levy on melkoisen raaka, mutta pidän kovasti sen soundeista: osittain industrial -henkinenkin musiikki runtataan päin kuuntelijaa täydellä intensiteetillä, ja potkua riittää myös alakerrassa. Furutechilla voi nauttia levyn äänimaailmasta, jossa riittää kokoa. Eri soittimista saa hyvin selvää.

Vaihdetaanpa seuraavaksi musiikkityyliä. Funk-orkesteri War perustettiin jo 60-luvulla, ja bändin suurimpiin hitteihin kuuluva biisi Lowrider on erinomainen paitsi musiikillisesti, myös soundien suhteen. Biisi tarttuu kärpäspaperin lailla, bassokuvio on aivan loistava, ja kaikenlaista kummallista kilkatusta ja kalkatustakin löytyy. Tämän kappaleen kohdalla Tellurium antaa tähän mennessä suurimman vastuksen Furutechille, joka kuitenkin voittaa jälleen diskanttipuolen resoluutiossa.

Otetaan vielä viimeinen kappale ennen kaapeloinnin muutosta. Santanan She’s Not There soi Furutechilla todella hienosti, esitys on ilmava ja tarkka, myös erilaiset rummut kolahtelevat selkeästi.

Tähän mennessä on käynyt jo selväksi, että Furutechit ovat erinomaiset kaapelit. Niiden luonnetta voisi kuvata ilmavaksi, skarpiksi mutta ei riipiväksi, äänikuva on suuri ja elävän makuinen.

Muutosta tilanteeseen kaksoisjohdotuksella?

Tehdäänpä seuraavaksi hieman enemmän vaivaa vaativa testi: miten Furutechit suoriutuvat tuplajohdotuksella varustettuja Telluriumeja vastaan? Nythän aiempaa enemmän tekemistä tulee siinä, että jokaisen kuuntelun välillä täytyy vaihtaa kaapelit, sekä joko nypätä jumpperikaapelit irti, tai laittaa ne takaisin paikalleen.

Therionin massiivinen Rise of Sodom and Gomorrah on Furutechilla hieman kirkkaampi ja avoimempi yläpäästä. Telluriumeilla kuunnellessa on taasen hiukan enemmän kuultavissa alapäätä, äänikuva on molemmissa suunnilleen samanlainen. Summernight City on Furutechilla hieman omituisesti massiivisemman kuuloinen, mutta muuten voisi tuloksen sanoa olevan tasapeli.

Wickerman -elokuvan erinomainen Willow’s Song tuottaa pienen yllätyksen: Telluriumeilla kappaleen alussa oleva rumpu kuulostaa aika lailla voimakkaammalta kuin Furutechilla, myös äänikuvan leveys toimii Telluriumeilla paremmin. Furutechilla taas naisvokalistin ääni on luonnollisempi.

War -bändin Lowrider on taas täysin Furutechin heiniä, diskantin tarkkuus ja ilmavuus vievät mukanaan. Basso on hitusen parempi Telluriumeilla.

Faunin Galdrassa Telluriumeissa on jälleen enemmän alapäätä, mutta Furutechin soundi on erottelevampi.

Loppukaneetti

Mitä tästä kaikesta sitten sanoisi lopputuloksena? Selvää on se, että Furutechin kaapelit ovat erinomaiset. Niiden ydinosaamista on varsinkin yläpää, jossa tarkkuus sekä ilmavuus kohtaavat miellyttävyyden. Eli skarppius ei mene yli. Myös äänikuva on Furutecheilla parhaimmillaan loistava. 

Mikäli omat Telluriumini olisivat vain singlejohdotetut, olisi tässä tullut varmasti tippa silmään ja taloustilanteen tarkastaminen eteen. Onneksi kaapelini kuitenkin petraavat tuplajohdotettuina sen verran, että veistä ei aivan hirvittävästi tarvitse kääntää haavassa, ja pystyn elämään nykytilanteen kanssa.

Teille, jotka haette elämyksiä ja hyviä kaiutinkaapeleita, voin vain suositella Furutechia. Ne kuulostavat erinomaiselta, ja ovat pieteetillä toteutetut kaapelit, jotka eivät paikkaansa häpeä.