Diabolus in HiFi

Uusi suomalainen kaiutinvalmistaja, Boijs audio, on ehtinyt jo herättää positiivista pöhinää messuesiintymisellään sekä alan lehdistössä. Sain testiin viidestä kaiutinmallista kolme:

-Half three (599 € / pari passiivisena, 699 € aktiivisena)

-Three (2499 € / pari)

-Five (3499 € / pari)

Testin ulkopuolella Boijs audiolla on Half three:n aktiivimalli, sekä yrityksen suurin kaiutin Eight.

Eniten huomiota hifipiireissä on ehtinyt herättää pikkuruinen Half three, josta on olemassa kaksi versiota: passiivinen sekä aktiivinen. Minulla on testissä passiivinen versio. Three on ”puolikkaan” isoveli, ja kuten nimestä voi päätellä, se on noin puolet kookkaampi pienempään verrattuna. Five on olemukseltaan jo eri sarjaa; fyysiseltä kooltaan se on huomattavasti kolmosia suurempi.

Testiasetelma

Kuuntelen kaiuttimia omassa kuunteluhuoneessani, jonka koko on noin 3*6 metriä. Kaiuttimet sekä äänentoistolaitteet on sijoitettu lyhyemmälle päätyseinälle, ja kyseisen seinän nurkissa hönkivät REL:n subwooferit. Testissä laitan subbarit pois toiminnasta. Molemmissa nurkissa on myös Bassan 60 -bassoansat, ja pitkillä seinillä on sekä akustoivaa että diffusoivaa materiaalia. Varsinkin näin pienten kaiutinten testiä vaikeuttaa se, että niiden sijoittaminen hyvin lähelle etuseinää ei onnistu subbareista sekä bassoansoista johtuen.

Testissä käytettävä laitteisto on monelle jo aiemmin tuttu:

–Proceed Amp 2 päätevahvistin (Radikal Akustik Designin modaama)

–Anthem AVM-60 etuvahvistin (Radikal Akustik Designin modaama)

-Naim ND5 XS2 streamer / DAC

-Linn LP12 levysoitin

Boijs Half three

Päätän lähteä tekemään testiä pienimmistä suurimpaan; ensimmäiseksi Half three, seuraavaksi Three, ja viimeiseksi Five.

Half three:n kotelot on tehty 3D-tulostimella, ja siitä johtuen koteloiden pinta on hieman karhea. Diskantille on tehty suuntain, tai ”aallonohjain”, ja bassoa varten koteloista löytyy putki, eli toimintatyyppi on bassorefleksi. Kaiutinten koko on todellakin vain 20 * 11,5 * 15 cm, impedanssi on neljä ohmia, ja herkkyys melko matala 82 DB. Impedanssista ja matalasta herkkyydestä johtuen vahvistimesta tulee löytyä kohtalaisesti potkua, jotta nämä kaiuttimet saadaan soimaan. Vahvistinsuositus valmistajalla on 20-50 wattia. Käytännössä matalan herkkyyden huomaan siinä, että saadakseni saman äänenvoimakkuuden kuin omilla kaiuttimillani, täytyy äänenvoimakkuutta kääntää useampi pykälä isommalle.

Pikkuruiset Half three:t ovat varsin omituinen näky kautinjalustojen päällä. Millaistakohan ääntä näin pienistä purnukoista lähtee? Sijoitan kaiuttimet jalustoineen noin puolen metrin päähän etuseinästä sekä sivuseinistä, suuntaan ne suoraan kuuntelutuolia kohti ja aloitan kuuntelun.

Queensrÿchen hieno Someone Else -kappale sisältää laulua flyygelin säestyksellä. Toisto kuulostaa kohtuullisen luonnolliselta, havaitsen kuitenkin pientä epäyhtenäisyyttä soinnissa. Lisäksi laulu kuulostaa pistemäiseltä.

Seuraavaksi laitan soimaan Opethin kauniin Windowpane-biisin. Sähköbasson sävelet tulevat yllättävänkin hyvin esille, rumpusetin bassari jää tosin ontoksi. Pellit kuulostavat hyvältä, eli diskattipuoli toimii. Sähkökitara on hieman hankala, se kuulostaa jossain määrin nasaalilta. Vokaalit ovat muuten ok, mutta pistemäinen kuuntelukokemus vaivaa tässäkin.

Tool ja kappale The Pot; keskialue on jälleen jossain määrin nasaali, toisaalta kitarat kuitenkin levittyvät hienosti kaiutinten ulkopuolelle. Bassoa tulee kohtuullisesti.

Kuten huomaatte, ensimmäisessä kuuntelukokemuksessa oli sekä hyviä että huonoja puolia. Nämä hankaluudet vaikuttavat sellaisilta, että niihin voidaan vaikuttaa sijoituksella. Siirrän kaiuttimet lähemmäksi sivuseiniä, nyt lähempänä seinää olevista kaiutinten takakulmista on noin 20 senttimertriä seinään. Muutan lisäksi suuntausta niin, että kaiuttimet tähtäävät hieman korvien ohi. Siirrän myös kuuntelutuoliani hiukan lähemmäksi kaiuttimia.

Arvelin oikein. Nyt kaiutinten sointi on huomattavasti parempi kuin aiemmin, kuuntelu on suorastaan nautinnollista. Hieman kuluneen fraasin mukaan kaiuttimet kuulostavat itseään isommilta; tämä on huomattavaa varsinkin nyt, kun kaiuttimet ovat näin pienet.

Nyt Queensrÿhchen kappale kuulostaa huomattavasti paremmalta, vokaalit ovat samassa tilassa flyygelin kanssa. Laulussa on hämmästyttävä määrä korkeutta sekä elävyyttä, pistemäisyys on mennyttä.

Varsin hämmentävä kuuntelukokemus on Therionin death metalia sekä sinfonista musiikkia sekoittava The Wings of Hydra: särökitarat kuulostavat uskottavilta, ja jopa bassokin toistuu kohtuullisesti. Erinäisissä demoissa ja testeissä aivan liikaakin soitettu Eaglesin Hotel California -live tuottaa suorastaan erityisen hyvän bassotoiston. Vokaalitkin kuulostavat uskottavilta.

Keskiaikaista musiikkia tekevän Corvus Coraxin Cantus Buranum II -levyltä löytyvä Veritas Simplex palauttaa siinä mielessä maan tasallle, että kovin massiivinen musiikki ei ole näiden pikkuruisten kaiutinten ominta osaamisaluetta. Kuorot jäävät hieman väkinäisiksi, eikä dynamiikkaa riitä aivan kaikkeen.

Within Temptation on tuottanut jo vuosikaupalla jonkinlaista Nightwish -pastissia, mahtaako kukaan muu kuin minä muistaa enää bändin erinomaista debyyttialbumia nimeltä Enter? Restless -kappaleen pianot, sello sekä laulu kuulostavat oikeinkin onnistuneilta. Rummutkin kuulostavat kohtuullisilta, mutta jälleen kerran bassorumpu on oka kuulijan lihassa. Biisin jatkuessa keskiäänen vaikeudet tuottaa uskottavaa särökitaraa tunkevat esiin. Muuten varsin hyvä suoritus.

Olen tähän mennessä soittanut ehkä liikaakin musiikkia, joka on näiden pienten kaiuttimien mukavuusalueen ulkopuolella. Täytyyhän kuitenkin muistaa fysiikan lait, vaikka nämä kaiuttimet niitä onnistuneesti venyttävätkin.

Ane Brun on suorastaan loistava norjalainen laulaja/lauluntekijä, jonka herkkä sekä sävykäs ääni tekee taatusti vaikutuksen kuulijaan. Hieman paradoksaalisesti hänen parhaat onnistumisensa ovat coverbiisejä, joissa alkuperäiset kappaleet on vedetty uuteen muottiin. A-ha:n legendaarinen Hunting High And Low Ane Brunin sekä sinfoniaorkesterin vetämänä kuulostaa hyvältä, tosin musiikin massiivisimmissa kohdissa törmätään jälleen pienen koon aiheuttamiin rajoihin sekä keskialueen pieniin ongelmiin.

Svea S:n moderni pop-kappale Kommer Aldrig Hjem soi mainiost. Bassosta ei jää kaipaamaan paljoakaan, sekvensserit soivat puhtaasti sekä laulu pelittää hienosti. Ehkäpä juuri tällainen tuoreempi, sähköinen pop-musiikki on genre joka istuu parhaiten näille kaiuttimille.

Eniten sointia määrittävät äänikuvan koko, rytmikkyys sekä tarkkuus. Soundi on myös yhtenäinen, toisto on tasaista ja yhtenäistä eri soittimilla ja vokaaleilla. Bassotoisto sai uudesta sijoituksesta mukavasti pientä boostia, nyt se on jo hyvällä tasolla ja tulosta kuuntelee mielellään.

Kaikenkaikkiaan olen näihin pienokaisiin erittäin tyytyväinen. Kunhan sijoitus on saatu kohdalleen, näiden kaiuttimien kautta musiikista voi nauttia, jos ei kuitenkaan odota täysikokoisten kaiutinten bassotoistoa tai isompien äänitasojen vastaavaa vaivattomuutta.

Boijs Three

Three eroaa pikkuveljestään fyysisesti siten, että se on kooltaan noin puolet suurempi, ja sisältää yhden bassoelementin sijasta kaksi bassoelementtiä. Three:n kotelo on tehty puusta, eli 3D-tulostetun Half three:n kotelon karheutta ei ole, vaan kaiuttimen pinta on satiinimaisen himmeä. Kaksi bassoelementtiä tuo mukanaan pienempää mallia paremman suuntaavuuden, joten sen pitäisi olla hieman helpompi sijoitettava.

Käydäänpä tuumasta toimeen, ja kuunnellaan kuinka Three-kaiuttimet soivat minun ympäristössäni. Kokeilen ensimmäiseksi erilaisia sijoituksia, ja päädyn tulokseen jossa kaiuttimet on tällä kertaa suunnattu suoraan kuuntelijan korvia kohti, etäisyyttä sivuseiniin ja etuseinään pidän saman verran kuin aiemminkin; 20-25 cm sivuseiniin, 50 cm etuseinään.

Kuunnellessani eri kappaleita Three:n kanssa, tulee vastaan montakin yllätystä. Usein käy niin, että tuntuu kuin kuuntelisi täysikokoisia kaiuttimia. Varsin erikoista on se, että jostain syystä nämä kaiuttimet toistavat usein ”vähemmän hifimpiä” kappaleita oikeinkin hyvin. Esimerkiksi ruotsalaisen melodeath-bändi In Flamesin kappale Jester Race lähti soimaan ihan vahingossa, ja sehän kuulosti paremmalta kuin monella muulla, isommalla kaiuttimella. Särökitarat soivat onnistuneesti, rumpujen soundi on muuten hyvä mutta virveli on hieman purkkimainen, bassoakin tarjoillaan kohtuullisesti.

Kun nyt kerran aiheeseen päästiin, niin jatketaan vielä hetki raskaamman musiikin parissa. Laitan seuraavaksi soimaan edesmenneen Sentenced-orkesterin mainion Farewell-biisin. Jälleen kerran toistossa riittää ilmavuutta, kitarat ja basso ovat uskottavia. Ville Laihialan vokaalit eivät aivan onnistu kuulostamaan siltä miltä pitäisi, suoritus on hitusen kireä. Mutta jälleen kerran, positiivinen yllätys kokonaisuudessaan.

Kun valitsen soittolistalta juuri lopettamisestansa ilmoittaneen Kuolemanlaakso -bändin Nostos & Algos -kappaleen, käy ilmi että Bojs 3 -kaiuttimien keskialue on vaihtelevin osa toistoa. Tämä kappale kuulostaa hieman kireältä vokaalipuolella, ja myös särkökitaroissa on havaittavissa pientä ongelmaa.

Täytyy toki muistaa, että miniatyyriset kaiuttimet eivät ole koskaan optimaaliset metallimusiikin kuunteluun. Yllättävän hyvin tämäkin genre soi Bojs-kolmosten kanssa, mutta parempaan tulokseen päästään muissa musiikkilajeissa.

Lähden kartoittamaan, kuinka rauhallisempi musiikki toimii näillä kaiuttimilla. Soen on ruotsalainen progemetallibändi, joka julkaisi joku aika sitten erinomaisen akustisen livelevyn nimeltä Atlantis. Studiolivessä on mukana myös jousisoittajia sekä naisvokalisteja, ja kokonaisuus on kerrassaan upea. Levy on kaiken lisäksi äänitettykin mainiosti, niin tämä on mitä mainiointa demomateriaalia. Trials -kappale alkaa varsin lupaavasti, soinnissa on ilmaa, elävyyttä ja luonnolisuutta. Biisin edetessä kappale muuttuu pienimuotoisesta herkistelystä huomattavasti massiivisemmaksi esitykseksi, ja tässä vaiheessa Bojs three joutuu hitusen luovuttamaan vyörytyksen alla. Kelpo suoritus muuten.

Perfume Geniuksen varsin omituinen Teeth -kappale on selkeästi Bojsin heiniä. Kaiuttimien luome leveä ja ilmava äänikuva on mainio, ja herkät vokaalit kuulostavat herkiltä. Taustalla olevat soittimet ovat selkeitä ja eläviä. Basson näpäyttelyt tulevat hienosti esiin, eikä kokonaisuudessa ole valittamista. Bravo!

Sähöistä EBM-musiikkia tekevän Wolfsheimin mainio The Sparrows and the Nightingales soi hienosti. Äänikenttä on mahtava, ja hyvin tunteikkaan laulajan ääni iskee iholle.

Sapattivuoden upea Black Sabbath -käännös Yksinään on hieno esitys. Intiimi sähkökitara soi sävykkäästi, ja jälleen kerran ilmavuutta sekä hienoa stereokuvaa riittää.

Reggae ei todellakaan ole ominta aluettani, mutta kokeilenpa piruuttani, miten Gregory Isaacsin klassikko Nightnurse toimii. Nyt ollaan Bojs kolmosten osaamisalueella: toistoa kuvaa erinomainen selkeys, tarkkuus, ja hyvällä tavalla tietty monitorimaisuus. Bassokin kuuluu asiallisesti.

Grateful Dead -laulajana tunnetun Jerry Garcian Shady Grove svengaa kuin hirvi. Kitarat toistuvat selkeästi ja tarkasti, musiikissa on rytmiä ja tempoa aivan mainiosti. Tätä kuuntelee hyvinkin mielellään.

Siirrytään hetkeksi mustan musiikin pariin. Curtis Mayfieldin happoisen hyvä Pusherman kuulostaa mainiolta. Bassolinja toistuu selkeästi, erilaiset kilinät ja kolinat ovat mukana kuten pitääkin. Jos jotain kritisoitavaa hakee, niin vokaaleissa on hiukan ohuutta.

Viimeisenä biisinä laitan jälleen toistoon Ane Brunin sinfoniaorkesterin kanssa livenä esittämän, A-ha -coverin Hunting High and Low. Nyt täytyy ihmetellä yksityiskohtia, joita Boijs onnistuu löytämään esityksestä. Sello siellä, viulu täällä, flyygeli… Tunteikas sekä tarkka ja ilmava esitys Bohjs three -kaiuttimien kautta kuultuna.

Boijs Five

Boijsin suurin testissä oleva kaiutinmalli on kooltaan jo ”ihan oikea kaiutin”. Mitat ovat 45 * 17 * 26 cm, painoa on kiitettävät 10 kg per kaiutin. Impedanssi on kahdeksan ohmia, ja herkkyys 87 DB, eli vahvistimelle Five on pienempiä sukulaisiaan helpompi kuorma.

Sijoittamisen suhteen Five on kohtuullisen helppo, suuntaavuus on vieläkin suurempi pienempiin malleihin verrattuna. Näinpä pääsenkin varsinaisiin kuuntelutesteihin varsin pian kytkemisen ja pienen sijoittelutestin jälkeen.

Eppu Normaalin Vihreän joen rannalla on suomirock-klassikko, joka edustaa paitsi hyvää musiikkia, myös laadukasta äänitystyötä. Bojs five toistaa biisin ilmavana sekä tarkkana, eri soittimien seuraaminen on niin helppoa että sitä ei tarvitse edes tarkoituksella yrittää. Äänikuva on leveä, ja tästä seuraa miellyttävä, livemäinen tunnelma.

Saksalaisen keskiaikaista metsäläismusiikkia tekevän Faunin massiivinen Galdra tuo hienosti tunnelman kuuntelutilaan; kappaleessa on hienosti tilaa, erinäiset kummalliset soittimet kuuluvat tarkasti, ikimetsän korkeus ja autius nousee mieleen Fiven esityksen ansiosta.

Jatketaanpa vielä Faunin musiikilla. Äskeistä biisiä vauhdikkaampi Federkleid sykkii rytmikkäästi, Five tuottaa rytmin vailla vaikeuksia, hyvältä kuulostaa. Basson informaatio on selkeää, ja se on hyvin integroitunut muuhun toistoon. Jälleen kerran täytyy positiivisesti ihmetellä Bojs fiven tuomaa teräväpiirtoa musiikkiin; tarkkuutta ja mainiota äänikuvaa riittää. Tässä kappaleessa on kuultavissa myös elämänmakuista 3D-efektiä.

Curtis Mayfieldin Pusherman on nautittava esitys, kuten jo osasin ennalta arvata. Funkahtava biisi sisältää paljon erilaisia rytmiryhmän kilkatuksia ja kalkatuksia, ne sijoittuvat hienosti eri kohtiin äänikuvaa. Basso on luonnollinen ja sen määrä on kohdallaan.

Jatketaan funk-koulukuntaa. 70-luvulta on peräisin myös War-orkesteri, ja bändin mainio biisi nimeltään Lowrider. Täytyy ensimmäiseksi mainita esityksen loistava rytmikkyys, kappale etenee mutkattomasti ja selkeästi. Yksityiskohtia biisissä riittää, ja Bojs five -pari toistaa ne vailla puutteita – kaikki mitä kappaleessa on, kuuluu tavattoman yksityiskohtaisesti.

Isolée:n omituinen Canada Balsam soveltuu myös erinomaisesti Bojs five -parin toistettavaksi. Matala ”konebassorumpu” pitää yllä rytmiä, ja kappaleen omituiset äänet välillä suorastaan hätkähdyttävät. Soinnin puhtaus sekä tarkkuus ovat päällimmäisinä mielessä tämän kappaleen kanssa.

Queensrÿhchen Someone Else on melkoista itsereflektiota edustava kappale, jossa kuullaan ainoastaan flyygeliä sekä Geoff Taten upeaa laulua. Nyt esitys on elämänmakuinnen sekä -kokoinen, nautittava pläjäys. Tosin Taten vokaaleista olen kuullut hieman pehmeämpiäkin esityksiä.

Yhdysvaltalaisen Psyclon Ninen täysin elektronisesti toteutettu Beware the Wolves kuulostaa hyvältä, syntikoiden sävyt toistuvat hienosti. Tosin kappaleen tavattoman matala basso jää kokematta housun puntissa, mutta jonkin verran siitä kuitenkin kuuluu. Tämä on kappale, joka vaatii subbariosastoa tuottaakseen efektin jota bändi on etsinyt.

Englantilaisen The Poguesin legendaarinen irkkubiisi Dirty Old Town on Bojs Fiven kanssa miellyttävää kuultavaa. Joillakin kaiuttimilla Shane MacGowanin vokaalit ottavat korviin, nyt siitä ei ole pelkoa. Biisi sisältää melkoisesti informaatiota varsin lukuisan soitinarsenaalinsa ansiosta, ja ne kaikki erottuvat jälleen erinomaisesti.

Opethin rauhallinen, mutta rytmikkäästi etenevä Windowpane on pakollinen testibiisi. Nyt se toistuu jälleen hienon rytmikkäästi, taidokas sekä tunnelmallinen kitarointi on miellyttävää kuunneltavaa. Kappaleen tunnistettava tapa käyttää sähköbassoa kuulostaa mainiolta. Ja kaiken yllä herkät Mikael Åkerfeldtin vokaalit iskevät tunteikkaasti.

Loppusanat

On mainiota, että olemme saaneet maahamme uuden kaiutinvalmistajan, joka selvästikin tietää mitä tekee. Ja onnistuu ylittämään kuulijan odotuksen jokaisella mallillaan. Boijsin kaiuttimet ovat äänenlaatuun nähden kohtuullisesti hinnoiteltuja. Nyt testissä olleista malleista Three ja Five ovat varsinaisia olohuonemalleja, Half three yllätti suurella suorituskyvyllään mutta kannattaa testata riittääkö siinä kapasiteettia omaan kuuntelutilaan.

Five on kaiutin, jonka kyvyt riittävät jo varsin vaativaankin kuunteluun sekä suurempaan tilaan, se on tarkka mutta rasittamaton kaiutin, ja bassotoisto ei jätä paljoakaan toivomisen varaa.

Kiitän Boijs audiota testimahdollisuudesta, ja toivotan kaikkea hyvää jatkoon! Kannattaa myös lukea haastatteluni Boijs audion kanssa.