Äänentoistolaitteistoni sydän on ollut jo noin viidentoista vuoden ajan Proceed Amp2 -päätevahvistin. Tämä Mark Levinsonin suunnittelema pääte on toiminut hyvin, eikä minulla ole ollut äänenlaadun suhteen juuri valittamista. Vaikka ainahan sitä tietysti miettii, että voisiko vaihtamalla saada parempaa. Vähän aikaa sitten käytin kotona erästä laadukasta D-luokan päätettä kuuntelussa, mutta ei siitä ollut Proceedille vastusta.

Proceed on valmistettu vuonna 1995, joten se on ehtinyt jo kahdenkymmenenkuuden vuoden kunnioitettavaan ikään. Hyvän äänenlaadun lisäksi vahvistimessa on kätevästi kahdet kaiutinliittimet, joten tuplajohdotus onnistuu helposti. Tai onnistuisi, mikäli vain Proceedin liittimet olisivat paremmat. Niihin on vaikea saada kiinni kaiutinjohtojeni viheliäisen teräväkärkisiä banaaniliittimiä, taannoisessa kaiutinkaapelitestissäni meinasivat hihat palaa kun yritin sörkkiä liittimiä paikalleen.

Päätin vaihtaa vahvistimen liittimet parempiin, mutta en millään löytänyt sopivia. Manasin ongelmaa yhdessä FB-ryhmässä, ja siellä Radikal Akustik Designin Johan Riikonen kertoi että hän voisi mahdollisesti hoitaa asian kuntoon. Niinpä sitten sovimme, että vien päätteen hänelle Vantaalle tsekattavaksi. Samalla oli puhetta, että hän muutenkin tarkistaa vahvistimen kunnon sekä laadun, ja ehdottaa mahdollisia modifikaatioita.

Kovin monta päivää ei mennyt, että Johan otti minuun yhteyttä. Hänen mukaansa vahvistin on toteutettu laadukkailla komponenteilla, ja muutenkin suunnittelu on tehty fiksusti. Vahvistimeen kannattaisi Johanin mukaan tehdä läpikotainen restaurointi, jossa vaihdetaan uudet kondensaattorit, ja käydään läpi muutkin komponentit sekä juotokset. Kerroin Johanille että anna mennä, tee mitä parhaaksi näet.

Muutaman päivän sisällä alkoi herralta tulla viestejä sekä kuvia. Johan oli purkanut koko laitoksen atomeiksi, tehnyt kaikki piirilevyjen juotokset uusiksi, laittanut kotelon värinöiden hillitsemiseksi bitumimattoa sekä vaihtanut suurimman osan kondensaattoreista ja regulaattorit. Suurimpien sinisten kondensaattorien toiminnan hän oli mitannut, ja todennut että ne ovat kuin uudet, joten niitä ei vaihdettu. Ja lisäksi hän oli laittanut kahdeksan kappaletta uusia, laadukkaita kaiutinliittimiä. Vahvistimen piirikorteilta kaiutinliittimille menevät johdot olivat vaihtuneet tefloneristeisiin hopeajohtoihin. Pöly ja lika vahvistimen sisältä oli myös kadonnut johonkin projektin yhteydessä.

Keskustelimme messengerin välityksellä esimerkiksi käytetyistä operaatiovahvistimista, kondensaattoreista ja niin edelleen. Sain käsityksen, että tässä on todellakin kaveri joka tietää mitä tekee, eikä jätä ainoatakaan yksityiskohtaa miettimättä.

Operaatiovahvistimiksi Johan ehdotti eräitä melkoisen kalliita erilliskomponenteista tehtyjä pulikoita, hintaa noin 80€ kappaleelta. ”Anna mennä vaan jos ne kuulostavat paremmalta”, sanoin. Kyllähän se tietysti vähän epäilytti laittaa noin kalliita osia vanhaan vahvistimeen.

Johan oli tyytyväinen vahvistimen suunnitteluun ja käytettyjen osien laatuun. Signaalipolulla ei ole massiivista kondensaattoriarmeijaa, vaan on menty vähemmällä. Nämä Johan vaihtoi parempiin, ja uusi myös käytössä olleet regulaattorit.

Joidenkin juotosten laatu oli sellainen, että Johan päätyi tekemään uusiksi kaikki kaksipuolisen piirilevyn juotokset. Hikistä hommaa, sanoisin.

Piirikorteilta kaiutinliittimille menevät bulkkipiuhat vaihdettiin tefloneristeisiin hopeajohtoihin. On se kummallista, miten kalliissakin laitteissa voidaan tehdä pieniä säästöjä älyttömissä paikoissa.

Restaurointi on valmis

Kun saavun kolmen viikon jälkeen Vantaalle hakemaan vahvistinta, olen vaikuttunut työn laadusta. Uudet kaiutinliittimet ovat kerrassaan hienot, sisältä on kaikki pöly ja lika poissa ja näkyvissä olevat juotokset on tehty kunnolla. Lisäksi kotelon värinöitä vaimentamaan on laitettu muutamaan paikkaan bitumimattoa. Vahvistimen aiemminkin kiitettävä, yli kahdenkymmenen kilon paino, on kasvanut entisestään.

Yllättävä ratkaisu on se, että niitä tyyriitä operaatiovahvistimia ei laitettukaan käyttöön, vaan mentiin huomattavasti edullisemmilla Burr & Brownin kilkkeillä. ”Ne kuulostavat tässä vahvistimessa paremmalta”, sanoo Johan, ja lompakkoni kiittää.

Ensikuuntelut

Haastattelun jälkeen ajan takaisin kotiin, ja laitan vahvistimen kiireisesti tulille. Ensimmäiseksi pyöräytän testiklassikoita; Therionia, CMX:ää ja Wicker Man -leffan soundtrackia. Valitettavasti petyn katkerasti. Ääni on kireä, verhottu ja kliininen. Poissa ovat mehevyys, avoimuus ja livemäisyys.

Hätääntyneenä laitan Johanille viestiä tilanteesta. Hän pyytää rauhoittumaan, antamaan aikaa vahvistimen sisäänajoon ja tekemään vasta sitten pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Annan laitteiston soida koko illan, ja jätän vahvistimen päälle vielä yöksi. Seuraavana päivänä tilanne onkin jo hieman parempi, mutta en vieläkään ole aivan tyytyväinen. Menivätkö työ ja rahat sittenkin hukkaan?

Vaan eipä mitään. Vielä viitisen päivän ajan annan vahvistimen soida taustalla, ilman sen kriittisempää kuuntelua. Sitten perhe katoaa johonkin, ja päätän että on viimein aika tarkistaa missä mennään.

Totuus paljastuu

Voi pojat! Nyt alkaa olla homma kuosissa; Wicker Man -leffan Willow’s Song kuulostaa elävältä, naisvokalistin sensuellisuuden voi aistia, akustisten kitaroiden metallikielet kuulostavat juuri oikeassa määrin metallisilta ja levittyvät hienosti äänikuvassa. Taustan viulu soi herkästi. Biisin loppupuolella tapahtuu hieman enemmän, eri instrumentteja on aiempaa helpompi poimia äänikuvasta.

Therionin Summernight City jysähtää auktoriteetilla, ja bassossa on mukavaa orgaanisuutta ja voimaa joita en ollut moisessa määrin kuullut aiemmin. Särökitarat rappaavat juuri sopivan säröisesti, mutta eivät liian kireästi. Kuoron tullessa mukaan basso säilyttää voimansa eikä vaimene myöskään muiden soittimien ilmestyessä äänitapetille. Tässä sitä on Abba-coveria parhaasta päästä.

Navigate the Seas of the Sun on Bruce Dickinsonin soolouran hienoimpia biisejä. Eikä se ole vain hyvä biisi, vaan myös mainiosti äänitetty. Nyt akustisissa kitaroissa on hienosti kokoa, Brucen ääni kuuluu hieman aiempaa totuttua taaempaa, mutta luonnollisena. Pellit kilkattavat mukavan, luonnollisen metallisesti. Bueno!

Opethin Windowpane on mykistävän hieno esitys länsinaapurimme death metal -guruilta. Nyt käytössä on rummut, akustinen- sekä sähkökitara, sähköbasso sekä vähäisessä määrin syntikka. Tämä biisi ei ole kuolometallia nähnytkään. Esitys kuulostaa intiimiltä, soittimet on helppo erotella toisistaan ja varsinkin sähköbassolla on luonnollinen, selkeä soundi. Äänikuva on jälleen aiempaa syvempi, leveämpi ja elävämpi

System of a Downin maailman uusiksi pyöräyttäneeltä Mesmerize -kiekolta löytyvä Question! on ääneltään kireällä laitteistolla tuskallista kuultavaa. Nyt se toimii hienosti, eivätkä kitarat raavi rumpukalvoja vaikka dynamiikkaa löytyykin kotitarpeiksi. Vaikka en mitenkään erityisesti yritä, huomaan että löydän biisistä aiempaa enemmän yksityiskohtia.

Tom Waitsin loistavalta Blood Money -levyltä löytyvä Misery is the River of the World soi upeasti. Basso ja saksofoni soivat miellyttävästi, erilaiset äänimaisemaan ripotellut jutut yksityiskohtaisesti mutta ne eivät hypi silmille. Erinomaista.

Mitä vielä voisi sanoa? Olen todella tyytyväinen lopputulokseen; niin äänenlaadullisesti kuin teknisestikin. Sain itselleni uuden, paremmin soivan vahvistimen, varsin kohtuullisella kustannuksella. Katsotaan vaihtoa seuraavan kerran sitten parinkymmenen vuoden päästä.