Diabolus in HiFi

Olen tehnyt jo parikin testiä virtakaapeleista: Virtajohtojen testiä – Diabolus in HiFi sekä Laitetesti: Furutech-virtajohto, tavallinen virtajohto sekä wanha Isotek Gemini -virtafiltteri päätevahvistimen kanssa. – Diabolus in HiFi. Ehkäpä tärkein saldo kuuntelutesteissäni oli se, että eri virtakaapeleita käyttämällä saavutetaan kuultavissa olevia eroja. Ainakin minun ympäristössäni.

Suosittelen jokaista asiasta kiinnostunutta kokeilemaan erilaisia virtakaapeleita omassa järjestelmässään, ja tekemään sitten omat johtopäätöksensä. Kannattaa jälleen kerran muistaa, että nämä ovat systeemisidonnaisia juttuja, ja se mikä toimii toisessa ympäristössä, ei välttämättä toimi toisessa.

Palaan tähän aiheeseen siksi, että sain Radikal akustik designin Johan Riikoselta kokeiltavakseni hänen tekemänsä uuden virtakaapelin. Se tottelee nimeä Blitzkrieg. Kaapelin laatutuntuma on erinomainen, ja se on metallisine liittimineen melkoisen painava. Kaapelin sukan tyylikkyydestä voidaan olla monta mieltä, itselleni ulkonäöllä ei ole niin väliä. Hiukan käärmemäinen kuosi on mielestäni ihan passeli virtakaapelille. Hankala puoli on kaapelin jäykkyys; sen taivutteleminen sopivaan asentoon vaatii pientä akrobatiaa laitteiden takana.

Äänentoistojärjestelmässäni on useampaakin eri kaapelimallia. Anthemin etuvahvistimessa sekä Proceedin päätteessä käytän nyt verrokkina olevaa Furutechin johtoa, joka on tyyppiä FP-3TS20. Lisäksi löytyy pari Isotekin johtoa, Naimin oma kaapeli striimerissä, sekä aikoinaan Porin Pekalta ostettu TK Cablesin palmikoitu “evoluutioversio”. Jakotukkien välistä löytyy Consonancen jättimäinen Ella Baby. 

Lukijoita kiinnostaa varmaan myös se, mihin laitteiden virtajohdot on kytketty, ja mitä kautta virta järjestelmään tulee. Kun nykyinen kuuntelutilani rakennettiin reipas vuosi sitten, vedettiin siihen äänentoistolaitteita varten teknisen tilan sähkökaapista uusi Olflex-virtakaapeli oman 16A sulakkeen takaa. Pituutta tällä kaapelilla on noin kahdeksan metriä. Tämä kaapeli on kytketty Supran jakotukkiin, jossa ei ole suodatusta ferriittirenkaita lukuunottamatta. Supran alkuperäisen sulakkeen olen vaihtanut laadukkaampaan.

Supran jakotukissa on laitteille kuusi paikkaa, joista yksi kuluu virran viemiseen Isotekin jo aikaa nähneelle Gemini -jakotukille, jossa on jonkinlainen suodatus verkkovirralle. Supran suodattamatonta sähköä käyttävät etuvahvistin, pääte, kuulokevahvistin sekä subwooferit. Suodatusta tarjoavassa Geminissä ovat kiinni step up -muuntaja sekä RIAA, striimeri sekä CD-soitin.

Koskapa jo aiemmissa testeissäni on käynyt ilmi, että omassa järjestelmässäni on kuultavia eroja eri virtajohtojen kanssa, päätän testata nyt Riikosen kaapelia Furutechin kaapeliin. Tämä asetelma on kutkuttava mm. siinä mielessä, että hintaero on melkoinen; RAD:n Blitzkrieg kustantaa 300 euroa, Furutech on muistaakseni 2-3 kertaa kalliimpi. Ja minun käytössäni olevat Furutechin kaapelit ovat vielä sieltä valmistajan edullisimmasta päästä.

Kuuntelutoimiin

Päätän aloittaa vertailun niin, että testaan johtoja päätevahvistimen kanssa, joka on siis kytketty “suodattamattomaan” sähköön. Olen käyttänyt päätteessä jo useamman vuoden Furutechin kaapelia, joten sen “soundi” on minulle jo tuttu.

Laitan ensimmäiseksi soimaan tutun Opeth-biisin Windowpane. Tämä rauhallinen kappale sisältää hienoa, erottuvaa sähköbassoa, kaunista kitarointia, hyvin tallennetun rumpusetin sekä Mikael Åkerfeldtin tunteikasta laulua. Kuuntelen kappaletta jo käytössä olleen Furutechin kaapelin kanssa, ja sitten vaihdan lennosta Blitzkrieg-kaapeliin. 

Kovin kauan ei tarvitse kuunnella, jotta eroja alkaa tulla. Furutechia käytettäessä yläpää kuulostaa kirkkaammalta, selkeämmältä ja avoimemmalta. Ero ei ole maailmoja järisyttävä, mutta kohtuullisen selkeä kuitenkin. Blitzkrieg taas hanskaa basson aavistuksen paremmin; sen kanssa musiikissa on enemmän kontrollia ja syvyyttä.

Kokeilen seuraavaksi, miten metalli- ja sinfoniamusiikin yhdistelmä toimii kummankin kaapelin kanssa. Therionin Seven Secrets of the Sphinx on massiivinen kappale, joka suorastaan vaatii järjestelmältä resoluutiota. Tämän kappaleen kanssa tulos on jotakuinkin sama kuin Windowpanella. Furutech loistaa yläpäässä, Blitzkrieg on aavistuksen verran parempi bassossa. 

Within Temptationin kaunis Enter sisältää Sharon Den Adelin laulua, selloa, rumpuja sekä kasvaessaan myös sähkökitaraa. Jostain syystä tämän kappaleen kanssa Blitzkrieg pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Basso on jälleen paremmin kontrollissa, ja biisin sointi tuntuu sillä hitusen koherentimmalta. 

Äskettäin edesmenneen Shane MacGowanin luotsaama The Pogues teki montakin erinomaista kappaletta. Yksi parhaista, ja kuuluisimmista, on Dirty Old Town. Tässä kappaleessa on kokonainen liuta soittimia; löytyy rytmiryhmää, huuliharppua, banjoa ja monta muuta kielisoitinta, tinapilliä ja niin edelleen. Jälleen käy niin, että Furutechilla yläpää toistuu tarkemmin ja astetta ilmavammin sekä rasittamattomammin, bassopuolella ei ole kovin suurta eroa.

Santanan She’s Not There on äänitetty varsin kirkkaasti, ja onpa laulussa hieman sibilanssiakin. Varsinkin tässä kappaleessa toistuu se, että Furutechilla kirkkautta ja ilmavuutta yläpäässä piisaa, ja Blitzkrieg pitää alakerran paremmassa kontrollissa.

Tulos kaapelivertailussa on siis hyvinkin selvä: Furutech on kirkkaampi ja erottelevampi yläpäässä, Blitzkrieg taas onnistuu pitämään basson hieman paremmin kontrollissa, ja tuottaa joskus myös astetta syvemmän toiston. Sanoisin, että näillä molemmilla kaapeleilla on paikkansa: Blitzkrieg sopii parhaiten systeemiin jossa on ehkä jopa liikaakin kirkkautta tai “kireyttä”, Furutech puolestaan tuo tarvittaessa kaivattua lisäystä ja tarkkuutta yläpäähän. Jos otetaan huomioon Blitzkriegin huomattavasti Furutechia halvelmpi hinta, myös se on varsin hyvä hankinta.

Testaus jatkuu kuulokevahvistimen kanssa

Jotta testi olisi hieman monipuolisempi, olen päättänyt testata virtakaapeleita myös kuulokevahvistimeni kanssa. Tämä setti koostuu Focal Arche -kuulokevahvistimesta, sekä Focal Clear -kuulokkeista. Käytän Archen analogista sisääntuloa, ja soitan musiikin Naimin striimerillä NAS-purnukasta paikallisverkon kautta.

En ole pitkään aikaan käyttänyt kuulokesysteemiäni, ja ensimmäiseksi minua ihmetyttää vähän vaillinainen äänenlaatu. Sitten muistan, että laitteen pitää antaa lämmetä ennen kriittistä kuuntelua. Piruuttani kuuntelen kuitenkin musiikkia koko ajan laitteen lämmetessä, ja noin puolen tunnin kuluttua soundi on huomattavasti parempi kuin mitä alussa. Focal Archen vahvistinaste toimii A-luokassa, ja puskee kuulokkeille maksimissaan yhden watin, joka riittää varmastikin suunnilleen mille tahansa kuulokkeille. Toimintaperiaatteen huomaa jo siitä, että laitteen päällä olevat jäähdytysrivat lämpenevät yllättävän paljon – ja tosiaan “normaalin käyntilämpötilan” saavuttamisen huomaa tästäkin.

Ensimmäiseksi laitan soimaan tutun biisin, Opethin Windowpanen. Käytössä on Furutechin virtakaapeli. Soundi on “ihan ok”, mutta saan aikaan muutosta vaihtamalla tilalle Blitzkriegin. Tällä kertaa ero äänenlaadussa ei ole yhtä iso kuin päätevahvistimen kanssa, mutta havaintoni on se, että Blitzkriegin kanssa toisto on avoimempaa sekä äänikuvaltaan hiukan laajempi. Diskantin ja basson taso on suunnilleen sama. Aika mielenkiintoista, sillä päätevahvistimen kanssa ero oli juuri päinvastainen.

Jatkan testiä Dream Theaterin klassikkobiisillä nimeltä The Mirror. Tämä progemetalin helmi sisältää paljon matalahkoa sähköbassoa, mainiot sekä jyrkät särökitarat ja kaikkea muuta kivaa. Tuleepa mieleen pieni anekdootti; olin tämän levyn kiertueen Tavastian keikalla vuonna 1995, ja tuolloin harrastin elämäni ensimmäistä ja viimeistä kertaa crowdsurffausta! En tosin omasta tahdostani… No, palataan itse asiaan. Virtakaapelien tuomat äänenlaadulliset erot ovat pitkälti samat kuin Windowpane -biisissä: Blitzkrieg tuottaa paremman äänikuvan sekä avaramman toiston. Nyt Windowpane -biisiä matalampi basso toistuu Blitzkriegin kanssa paremmin kuin Furutechin kaapelin kanssa. Tämä koskee sekä sähköbassoa että rumpusetin bassaria.

Within Temptationin Restless jatkaa täysin samaa rataa, ilmaa ja äänikuvaa piisaa Blitzkriegin kanssa enemmän, bassokin on aavistuksen tymäkämpi.

Heitän testiin vielä saksalaisen goottimetalliorkesteri Mono Inc.:n Life Hates You -kappaleen. Taas voi sanoa samat adjektiivit, mutta nyt tapahtuu vielä jotain hyvin mielenkiintoista: Martin Englerin vokaalit kuulostavat Furutechin virtakaapelin kanssa jostain syystä hieman luonnottomilta, Blitzkriegiin verrattuna.

Yhteenveto

Jälleen kerran tärkeä havainto oli se, että virtakaapelilla on väliä. Tämä on jo tietysti aika vanha juttu, mutta nyt tuli havaittua muutakin: eri laitteile kannattaa kokeilla eri kaapeleita. Ainakin omassa tapauksessani samat virtakaapelit tuottivat erilaiset äänenlaadulliset tulokset, kun niitä käytettiin päätevahvistimessa tai kuulokevahvistimessa. Tämä avaa tavallaan Pandoran lippaan, sillä jos haluaa hioa ympäristöstään kaiken irti, joutuu testaamaan eri kaapeleita eri laitteissa (jos erilaisia kaapeleita on siis käytettävissä). Ja tässäkään tapauksessa hinta ei katso voittajaa. Tietysti helpommalla pääsee myös hankkimalla peruslaadukkaat kaapelit, ja käyttämällä niitä läpi systeemin. Molemmat ratkaisut ovat oikeita, tätä lajiahan saa harrastaa juuri kuten haluaa. Ei ole myöskään väärin mennä ihan peruslakuilla – tämä on vapaa maailma.