Sanon heti alkuun että Mana mana on itselleni pyhä bändi. Mikään muu orkesteri ei tee minuun samanlaista vaikutusta – Mana mana pureutuu läpi orvaskedestä ja lyö tappuransa kiinni vääjäämättömästi eikä päästä irti. Mana mana on myös kulttibändi, jonka lento loppui aivan liian varhain laulaja-kitaristi-biisintekijä Jouni Mömmön itsemurhaan. Mömmön kuoleman jälkeen jäljelle jääneet jäsenet tekivät vielä postuumisti yhden loistavan levyn, mutta keskitytään nyt Mana manan väkevimpään tuotantoon eli Mömmön kauden ainokaiseksi jääneeseen Totuus palaa -äänilevyyn. Tällä kertaa vertailen toisiinsa alkuperäistä Gaga goodies’n julkaisemaa levyä sekä Svartin uudelleenjulkaisua. Alkuperäistä vinyyliä on nykyään äärimmäisen vaikea löytää, mutta Svartin julkaisua löytänee vielä kohtuudella.

Alkuperäinen Gaga goodies -versio on kuulijalleen armoton; kitarat ovat raa’at ja repivät kuuntelijaansa riekaleiksi pala palalta. Kokemus on suorastaan tuskallinen kaikessa anteeksiantamattomuudessaan. Kun Mömmö laulaa ”kuolla elävänä, sillä on puolensa, herätä hulluna, silläkin on puolensa” ei sanomassa ole mitään falskia vaan naulat iskeytyvät kuuljaan kuin Jeesus Nasaretilaiseen Golgatan ristillä. Levyn sanoitukset antavat kuulijalle aavistuksen siitä kiirastulesta mitä Mömmö kävi läpi.

Levyn uusintapainos on soundeissaan armollisempi; kitarat eivät kirsku korvissa läheskään yhtä raakoina vaan soundipolitiikka on huomattavasti pehmeämpi. Toisinsanoen uusintapainosta on miellyttävämpi kuunnella. Soundit ovat uudella levyllä myös huomattavasti tummemmat, ja jostain syystä vaikuttaa siltä että alkuperäisesityksellä on leveämpi stereokuva joka ulottuu kaiuttimien ulkopuolelle. 

No, kumpi sitten on soundillisesti parmpi julkaisu? Vaikka uusintajulkaisu on miellyttävämpi ja kenties ”hifimpi” kuunneltava, valitsen kuitenkin alkuperäisen julkaisun voittajaksi. Olkoot kitarat raa’at, särkeköön ne korvissa – tämä on silti uskollisempi bändin alkuperäiselle näkemykselle siitä miltä levyn tulee kuulostaa