Niskalaukaus oli saanut jo hieman kokemusta suomenkielisen hevimusiikin tekemisestä Hävetkää! -ep:llä. Pitkäsoittodebyytillä Lopunajan merkit palaset loksahtivat mainiosti paikalleen ja tie suomalaisten sydämiin oli alkanut. Tässä vaiheessa suosio oli tosin vielä varsin pientä eikä bändi saanut aina mediassakaan ymmärtämystä. Mieleeni on jäänyt Rumba-lehden arvostelusta lause ”sankariheviä kalevalasta pitäville”. Eipä bändi itsekään vielä oikein uskonut suosionsa nousuun; kun tämän levyn aikoihin haastatteli bändiä, totesi Rautiainen että ”jos musiikkimme joskus soi radiossa, on vain kaksi mahdollisuutta: joko kansakunnan tila on erittäin heikko, tai musiikkimme on ******”. Valitettavasti en koskaan päässyt Rautiaiselta kysymään kumpi vaihtoehto toteutui.

Vertailussa on mukana tällä kertaa alkuperäinen cd vuodelta 1999 ja Svartin julkaisema vinyyli vuosimallia 2012.

Jälleen kerran vinyylin ja laserlevyn äänelliset erot ovat varsin pieniä. Tällä kertaa suurin ero löytyy taajuusalueen yläpäästä: lp on avoimempi, ja stereokuva on vinyylillä laajempi. Valittakoon siis vinyyli voittajaksi, karvan mitalla