Orne: The Tree of Life CD vs. LP

Orne on turkulaisen multitalentin, Kimi Kärjen, luomus. Runsaasti kansainvälistäkin mainetta niittäneen doom-bändinsä Reverend Bizarren kuoppaamisen jälkeen perustettu Orne julkaisi kaksi levyä, joista the Tree of Life on jälkimmäinen. Orne on jo vuosia sitten kuopattu ja haudattu, eikä jatkoa ole valitettavasti tiedossa. Muistan jutelleeni Kimin kanssa aikoinaan Reverend Bizarren jäähyväiskeikalla, ja silloin Kimi kertoi innoissaan uudesta bändistään jonka nimi tulisi olemaan Orne. Hassua, näin ne vuodet vain vierivät. 

Svart Records teki jälleen kerran varsinaisen kulttuuriteon julkaistessaan jo aikaa sitten loppuunmyydyn the Tree of Lifen vinyylillä. Aiemmin omistin tästä levystä vain cd-kopion joten nyt onkin tietysti aika vertailla cd- ja vinyylipainoksia keskenään. Edellisestä Ornen levystä, the Conjuration by the Firesta, levyhyllystäni löytyy vain vinyyliversio.

Ornen musiikki henkii kovasti 70-lukua, ja se sisältää aika paljonkin progeen kallellaan olevia elementtejä. Nyt ei kuitenkaan puhuta mistään sekoiluprogesta, vaan helposti kuunneltavasta sellaisesta, vaikkapa hieman Camelin tyyliin. Väheksyä ei missään nimessä tule Sami Hynnisen kerrassaan loistavaa laulusuoritusta – siinä on jälleen tekijämies paikallaan. Hammondin soundit tukevat kokonaisuutta hienosti ja kitarat kutovat kauniita melodioitaan. Tuo helposti kuunneltauus on leimallista koko albumille aina soundeja myöten. 

Ja levyn soundit ovatkin kerrassaan mainiot – ne istuvat musiikkiin kuin nakutettu. Voin olla väärässäkin, mutta muistelen jossain kerrotun että the Tree of Lifen uusi vinyylipainos olisi kierrätetty analogisen nauhurin kautta. Voi hyvinkin olla, äänimaailma on lämmin ja orgaaninen. Laserlevyyn verrattuna vinyylin soundi on kolmiulotteisempi, orgaanisempi, hengittävämpi. Oikein positiivinen kokemus siis. Tässä on levy heille jotka haluavat nauttia sekä musiikista että äänentoistollisista ulottuvuuksista. 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s