
Mana Mana on suomen kovin kulttibändi. Joensuusta kotoisin oleva ryhmä alkuperäisellä kokoonpanolla aikaiseksi yhden täyspitkän LP:n sekä muutaman singlen, 80-luvun ja 90-luvun taitteessa. Tämän jälkeen bändin vokalisti ja biisintekijä Jouni Mömmö onnistui viimein lopettamaan itsensä oman käden kautta. Tai toisaalta on parempi sanoa että Jouni kuoli hoitovirheeseen, hänet nimittäin laitettiin Paiholan mielisairaalassa lepositeisiin lääkkeiden yliannostuksen ja vatsahuuhtelun jälkeen. Lepositeissä ollessaan Jouni oksensi, ja loppujen tukehtui omaan oksennukseensa.
Totuus palaa on mitä raskainta musiikkia. Voitaisiin puhua hevimusiikista mutta ei kuitenkaan; hevimusiikki kuulostaa kepeältä popilta Mana Manan jyrän jälkeen. Kitaroista vastuussa ollut Otra Romppanen kutoi kitarallaan vastaansanomattomia verkkoja ja valleja, soundeja ja säkeitä joissa ei ole mitään kritiikin aihetta. Otran sävelet muodostavat yhdessä Jounin sanoitusten ja laulun kanssa täysin vastaansanomattoman synteesin joka toimii täydellisesti.
Kuolla elävänä, sillä on puolensa. Herätä hulluna, silläkin on puolensa. Kun silmän säteellä ei muuta kuin kuolemaa, totuus voi paljastaa ankarat kasvonsa.
Näin synkkiä ja silti sataprosenttisesti ihmisen elämässä kiinni olevia sanoituksia ei löydy edes Siionin Virsistä. Jouni kirjoitti Totuus Palaa -levylle oman, täysin avoimen sairaskertomuksensa jolle ei löydy vertaa vielä tänäkään päivänä. Pardon my French, mutta jopa lukuisat doom metal-orkesterit tuntuvat kovin kevyiltä, joskus jopa falskilta Mana Manan kuuntelun jälkeen. Vain yhdellä levyllä Jouni Mömmö onnistui sanomaan sen mitä muut hinkkaavat moninkertaisella määrällä eivätkä siltikään pääse haastamaan Mana Manaa.
Mutta puidaan vielä hiukan tuota Mana Manan tyylilajia. Se on kovin raskas ja heavy, mutta mukana on myös paljon punkin soundia ja tyyliä. Otra on keksinyt kutoa nuo tyylilajit yhteen synnyttäen jotain täysin omaa.
Suuri osa Mana Manan biiseistä on tehty jo Jounin aiemman bändin, Silmienvaihtajien, aikana. Tosin Silmienvaihtajissa ei ollut Otraa, joten tyylilaji Silmienvaihtajien ja Mana Manan välillä on vallan erilainen. Silmienvaihtajat on enemmän punk, eikä siinä ollut samanlaisia norsun painoisia kitaravalleja kuin Mana Manalla. Mutta varsin hyvältä myös Silmienvaihtajien versiot kuulostavat.
Totuus Palaa on ihmisen hätähuuto maailmalle, joka ei sitä kuitenkaan kuule. Hätähuuto, johon niin monet kuulijat voivat samaistua ja kokea ehkä palan siitä mitä Jounin ja kumppaneiden maailmassa tapahtui.
10/0