Testibiisi: The Wicker Man, Willow’s song

Bändi: Paul Giovanni

Levy: The Wicker Man soundtrack

Kappale: Willow’s song

Musiikkityyli: Folk

Formaatti: CD

Tidal linkki: https://tidal.com/browse/track/13881914

Englantilaisen Robin Hardyn vuonna 1973 ohjaama The Wicker Man on yksi kauhuelokuvagenren ehdottomia klassikoita. Ensimmäisen kerran näin leffan 11-vuotiaana mustavalkotelkkarista, ja se jätti minuun lähtemättömän jäljen. Vuosia myöhemmin sain selvää minkä nimisestä elokuvasta oli kyse, ja sain sen hankittua leikkaamattomana versiona ulkomailta. Vuodet eivät olleet tehneet elokuvalle hallaa, vaan päinvastoin: 80-luvun halpojen teinislashereiden keskellä The Wicker Man oli älykäs, viihdyttävä ja välillä hieman pelottavakin omintakeinen elokuva.

Loistava elokuva suorastaan huutaa ja vaatii arvoistansa soundtrackia. Ja sellaisen The Wicker Man toden totta sai; Paul Giovannin sävellykset ovat välillä suorastaan nerokkaita. Biisit voidaan suurimmaksi osaksi lukea folk-musiikkiin kuuluviksi, ja ne sopivat mainiosti omalaatuiseen eristäytyneellä saarella tapahtuvaan elokuvaan. Jokaiseen elokuvan avainkohtaukseen on tehty oma biisinsä, ja niillä on varsin suuri rooli kohtauksissa. Ilman Giovannin kappaleita kyseessä olisi ollutt ”vain” hyvä elokuva, soundtrack nostaa kokonaisuuden astetta, paria korkeammalle.

Elokuvan erotiikkaa tihkuvassa kohtauksessa pääosan syvästi kristillisiä arvoja noudattava poliisi on hotellihuoneessa, ja taistelee miehisiä halujaan vastaan kun hotellin isännän kaunis tytär houkuttelee häntä laulullaan viereisessä huoneessa.

Willow’s Song on erittäin kaunis ja herkkä kappale. Taiten akustisella kitaralla soitettu päämelodia saa taustalleen viulua, ja jossain vaiheessa kappaletta kuvaan ilmestyy myös toinen akustinen kitara. Ja kaiken tämän päällä herkullinen, elävä, todentuntuinen naislaulu. Mitä muuta voi enää tunnelmalliselta biisiltä vaatia? Jo alkupuolellakin upea biisi vain kasvaa loppua kohden, mukaan tuodaan vielä pehmeää rummutusta ja kokonaisuus on valmis. Kuinka seksikkäältä voi laulettu kappale kuulostaa, vaikka kuvaa ei samalla katselekaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s