Vuosien saatossa äänentoistolaitteistooni on pesiytynyt varsin sekalainen seurakunta erilaisia kaapeleita. Niin RCA-johtoja kuin virtakaapeleitakin. Viimein pääsin aikomuksesta tositilanteeseen ja kävin hakemassa Hifimestasta liudan kaapeleita kokeiluun. Uudet RCA-johdot ovat Chordin Shawline -sarjaa, niiden lisäksi mukana on Chordin virtajohto sekä Supran edullisin virtablokki MD06-EU. Etukäteen tiesin että suurimmat erot tulevat esiin RCA-piuhat vaihtamalla, virtakikkareet olivat mukana lähinnä kokeilun halusta.

Päätin aloittaa testaukset teoriassa pienimmällä mahdollisella kuultavalla tekijällä, eli kuulokevahvistimen virtajohdolla. Tätä ennen kuuntelin muutaman biisin vanhalla kokoonpanolla, ja valitsin testibiisiksi tutun Therionin Summernight Cityn. Sitten vaihdoin virtajohdon, ja kuuntelu jälleen käyntiin. Ihmetys oli melkoinen kun äänenlaatu astui monta askelta taaksepäin. Tasaisesti jankkaavan pääriffin ulkopuolella soitetut kitaramelodiat kuulostivat latteilta, jopa puuromaisilta, ja yksityiskohdat katosivat. Bassopuoli kärsi myös deflaation.

Pienen hetken ihmettelin mistä voi olla kyse, mutta sitten mieleeni valkeni että onkohan sähköjohdon vaihe oikeassa pinnissä. Testikynä käteen, ja tulos oli: vaihe on väärin. Käänsin johdon toisin päin, ja äänenlaatu loikkasi eteenpäin huomattavasti. Aiemmin mainitsemani ongelmat katosivat sen sileän tien. Vielä en osannut sanoa toiko virtajohto ääneen muutosta, ja jos toi, niin mihin suuntaan?

Ensimmäinen testi tositarkoituksella: RCA-johdon vaihto etuvahvistimen (Anthem AVM 60) ja kuulokevahvistimen välillä (Musical Fidelity MX-HPA). Uusi johto on Chord Shawline, vanha piuha oli ”Porin Pekan kengännauha”

Otetaan ensimmäiseksi testibiisiksi Therionin tuttu Summernight City. Tämä biisi alkaa massiivisella kitarajyrällä, jonka jälkeen mukaan tulee kuoroa, jousia jne. Kohtuullisen vaativa biisi äänentoistolaitteistolle. Pitää mainita tästä testibiisistä se että älkää käyttäkö Abba-coverkokoelmalta löytyvää versiota, se kuulostaa hirveälle. Ennemmin vaikka Monsters of Metal vol. 1 -kokoelmalta löytyvää versiota https://tidal.com/browse/track/108033677

En oikein tiennyt millaista muutosta odottaa. Se oli kuitenkin kohtuullisen suuri, ja helposti kuultavissa. Jo biisin alkupuolella kitaroiden rappaus kuulostaa entistä suuremmalta ja jylhemmältä, myös basso on saanut lisää kokoa. Kun äänikuva alkaa täyttyä kitaroista, rummuista, kuoroista, jousista, puhallinsoittimista jne, niin uuden kaapelin myötä yksityiskohtia on helpompi seurata. Resoluutio on selvästi kasvanut. Rumpalin pelleistä löytyy entistä enemmän ilmaa, ja fagotti kuulostaa omalta itseltään. Kuoron koko kasvaa leveyssuunnassa, ja siitä erottuu myös yksittäisiä laulajia.

Entisellä kengännauhapiuhalla legendaarisen Wicker Man -leffan soundtrackilta löytyvä Willow’s Song on tumpumpi esitys kuin Chordilla. Alun rumpu on hieman epäselvä tömähdys, kute myös jatkossa. Resoluutiota on vähemmän. Yksi asia mikä on paremmin vanhalla piuhalla, on laulajan läsnäolo: se tulee paremmin lähelle. Mutta tuo on myös mahdollista tulkita hieman häiritseväksi ominaisuudeksi.

Annican Into Dark -biisi on säestetty ainoastaan flyygelillä. Kengännauhalla tuntuu hieman siltä että flyygelin vasaroiden ja kielten väliin olisi laitettu ohut huopa. Sointi on siis chordia pehmeämpi. Positiivinen puoli kengännauhan kanssa on se, että laulussa kuuluu paremmin pieni raspi.

Metallican Black -albumilta löytyvän My Friend of Miseryn pellit hieman sihisevät vanhalla kombolla, mutta laulun ”ässät” ovat ok eli niissä ei ole sibilanssia. Yksityiskohtia on vaikeampi poimia kuin chordin kanssa. Rumpusetin bassarin soundi on hieman hahmoton, vaikea saada selvää.

Seuraava johdon vaihto tapahtuu Graham Slee Elevatorin (step-up muuntaja) ja Graham Slee Reflex M:n (RIAA) välissä. Vanha piuha oli sekin chordin tuotantoa, edullisempaa Clearway -sarjaa.

Peer Güntin Backseat edustaa suomalaisen raskaan rokin parempaa laitaa. Levy sisältää joukon loistavia kitarariffejä sekä helposti tunnistettavan räkäisen laulusoundin. Piuhan vaihdon jälkeen huomasin että kitaroiden ”koko” on kasvanut, bassokitaran soundi on jylhempi sekä rumpujen bassarissa on enemmän potkua. Yleisfiilis oli hieman kuin olisi vaihdettu T-Fordista Chevroletiin. Mainiosti homma meni taas eteenpäin.

Yksi asia minkä huomasin piuhoja siirrellessä, oli se että mikäli johtojen sijoitus ei ole optimaalinen, kuulokkeisiin kuului ihan pieni, matala pörinä. Johtoja siirtelemällä pörinän sai aina vähäksi aikaa pois, mutta sitten se taas ilmestyi. Ongelma ratkesi viimein sillä että sijoitin Elevatorin puoli metriä alemmalle hyllylle kuin varsinaisen RIAA:n.

Kaapelin vaihto: RIAA – etuvahvistin.

Eipä tarvinnut tässäkään kohtaa pettyä. Aiemmin käytössä ollut ”musical blue” -kaapeli ei ollut hassumpi sekään, mutta chordin myötä päästiin taas joku askel eteenpäin.

Testimusiikkina jälleen kerran Manred Mann’s Solar Fire. Laskettuani neulan vinyylille huomasin välittömästi että nyt on taas tapahtunut jotain. Soundi on selkeämpi, varsinkin bassokitara soi aidommin ja värikkäämmin. Ekan biisin soolokitara soi hienosti. Aika lailla samat hyveet kuin muissakin kohdissa. Tomit ovat tulleet esille, ja lautasissa on eloa.

Kuten varmaan arvaatte, mahdotonta olisi palauttaa nämä johdot kauppaan. Ei muuta kuin kaupantekoon Kerttulinkadulle.

Kokeilu sähkön kanssa.

Ekassa sähköjumpassa päätin toimia ”isommalla kädellä”. Siirsin Supran MD06-EU-jakotukkiin RIAAn, Elevatorin, kuulokevahvistimen ja Anthemin (etuvahvistin). Jos eroja on kuultavissa, luulisi että tällä kokoonpanolla ne kuulee. Periaatteessahan tämän testin ei pitäisi tuottaa kuulohavaintoja joissa jonkun asian koetaan muuttuneen. Ainoat muuttuvat asiat ovat virtakaapeli jakotukille, sekä itse jakotukki. Supraan siirryttiin lähinnä ”Tokmannin valkoisesta”. Jo aiemmin käyttöönottamani Chordin virtakaapelin annoin olla edelleen kiinni kuulokevahvistimessa, Supran liitin sähköverkkoon vanhalla mutta hyväksi todetulla Consonancen ”Ella Baby” -kaapelilla ( http://www.opera-consonance.com/products/cable-ELLABODY.htm ). Yksi asia mikä lisäksi erittäin todennäköisesti muuttui, on Elevatorin ja/tai RIAAn sähkön vaihe. Nimittäin näissä purnukoissa ei ole käytössä maadoitetut virtaliitännät. Tämän testauksen kanssa on sen verran kiire että en ehdi nyt kuuntelemaan vaiheita, mutta teen sen jossain tulevassa jutussa.

Nyt kun tuota Manfred Mann’sin Solar Fireä on tullut pyöriteltyä, niin annetaan mennä vielä samalla kiekolla. Ensikokemukseni sähköjumpan jälkeen olivat:

-Ensimmäisen biisin loppupuolella kuulostaa siltä kuin lautaset hieman särkisivät.

-Kakkosbiisin alussa vasemmalta kuuluva lautasen lyönti kuulostaa ilmavammalta kuin aiemmin

-Rumpusetti tulee hyvin esille

Seuraavaksi kokeilin vielä Annican Into Dark -biisiä. Siinä olin huomaavinani että transientit ovat hiukan voimakkaammat.

Viimeisenä temppuna siirsin vielä kaikki virtajohdot Tokmannin valkoiseen, ja mielestäni tuloksena oli ”tumpumpi” esillepano kuin Supraa käytettäessä.

Mitä siis tästä kokeilusta opin? Ensimmäinen asia oli muistutus siitä että välikaapeleilla todellakin on väliä. Tarkoitan tässä nyt RCA-johtoja. Niillä huomasin positiivista muutosta jokaisessa välissä mihin niitä sitten vaihdoinkin.

Häiriöherkkyys tuli myös ilmi RIAA:n ja Elevatorin kanssa. Kaapeleita siirtelemällä häiriöääniä sai väliaikaisesti poistettua tai muutettua, mutta vasta Elevatorin siirto puolen metrin päähän toi nirvanan.

Hankalampi asia minulle on hyväksyä virtakaapeleiden ja jakotukin aiheuttama muutos äänessä. En tiedä ainoatakaan sähkötieteellistä syytä siihen että äänenlaatu muuttuisi noita vaihtamalla. Toisaalta tämä nopea kokeilu toi esille samat asiat kuin jo kymmenisen vuotta sitten kun ensimmäisen kerran lähdin kokeilemaan ”parempia” sähköjohtoja sekä jakotukkeja. Mutta niin vain vaikutelmani oli että jotain tapahtui. Minulla ei ollut tässä yhteydessä kovin paljon aikaa keskittyä sähköpuoleen, mutta lupaan tutustua aiheeseen paremmin lähitulevaisuudessa jutun kanssa.