Reipas vuosi sitten hankin Focal Clear -kuulokkeet (https://diabolusinhifi.com/2020/01/19/focal-clear-kuulokkeet/) Ei ole mikään salaisuus että noiden kuulokkeiden mukana tulleet johdot eivät miellytä kaikkia. Ne ovat ihmeellisen kovat sekä mikrofoniset – johdon hankaus voi hyvinkin kuulua luureissa häiriöäänenä. Lisäksi liittimet ja niiden liitostapa eivät kerää kiitosta, vaan esimerkiksi itselläni molempiin johtoihin on pitänyt vaihtaa liittimet. Tosin toisen piuhan kanssa kävi köpelösti ja riuhtaisin johdon irti piuhasta enkä liittimestä. Mutta silti. Liittimet on vieläpä prässätty kiinni johtojen kanssa joten ”piuhat poikki ja uudet liittimet” on ainoa korjausmetodi.

Joku päivä sitten pyörähdin Hifimestassa ihan muilla asioilla. Siinä jutellessamme Arin ja Matin kanssa, Matille tuli mieleen että haluaisinko kokeilla kuulokkeisiini uutta johtoa. Tarjolla oli Chordin Shawline -sarjan kaapeli. Luonnollisesti innostuin asiasta, ja lähdin ”mestasta” kotiin, jälleen kerran uusi laatikko mukanani.

Kuulokekaapeleita minun ei ole tullut koskaan edes mieleen testailla. Mutta kun asiaa miettii loogisesti, siinä täytyy olla järkeä. Kuulokejohdot ovat helposti pitkiä (itselläni 3,5 metriä), helposti huomattavasti pidempiä kuin kaiutinkaapelit. Ja kuulokkeisiin kulkeva virta on murto-osa siitä mitä kulkee kaiuttimille. Kaiutinkaapeleissa olen kuullut äänenlaadullisia eroja, joten eipä olisi ihme jos niitä kuuluisi kuulokkeidenkin kanssa.

Mieleeni nousi viime joulukuussa tekemäni rca-kaapelitesti (https://diabolusinhifi.com/2020/12/19/vali-ja-virtakaapeleiden-testausta/), tuon testin tuloksena laitteistooni jäi useampikin pari Chordin Shawline rca-kaapeleita. Olen ollut niihin tyytyväinen, joten minua ei haittaa että nyt testiin tarjottu kuulokekaapeli on samaa sarjaa.

Päästyäni kotiin avasin saamani pienen pahvipakkauksen. Sisältä paljastui musta, notkea kuulokejohto. Päällyste on jonkinlaista pehmeää muovipunosta, ja kanavien erilliset johdot on kierretty löysästi toistensa ympäri. Tuntuma johdosta ja liittimistä on asiallinen mutta ei mitenkään erikoisen laadukas.

Vaihdoin uuden johdon paikalleen ja aloitin kuuntelun vanhalla sotaratsulla eli Therionilla. Rise of Sodom and Gomorrah, sekä Summernight City. Yllätyksekseni en huomannut mitään uutta näissä massiivisissa vyörytyksissä. Pikaisesti vaihdoin vanhan johdon paikalleen, ja sitten vaihto takaisin uuteen kun olin muutaman minuutin kuunnellut. Pääni oli tyhjä. Samalta kuulosti. 

Päätäni puistellen jatkoin kuuntelua uuden kaapelin kanssa. Nyt en kuunnellut musiikkia mitenkään keskittyneesti, vaan annoin jokusen levyn soida rauhassa, taustalla jotta tottuisin tilanteeseen. Sitten valitsin soittoon loistavan Ayreonin kappaleen One Small Step, levyltä Universal Migrator. Nyt aistin että jotain on tapahtunut; ei tämä mielestäni näin hyvin aiemmin toistunut. Läsnäolo, akustinen kitara, pienet nyanssit. Homma tuntui olevan kuosissa. Vanha johto paikalleen ja biisi alkuun. Ja niinhän se oli! Nyt musiikki muuttui latteammaksi eivätkä kitaran kielet soineet enää yhtä kauniisti. Ihmeellistä että huolimatta ensikokemuksesta, nyt alkoi eroa löytymään.

Päätin jatkaa raskaan tuuttauksen sijaan yksinkertaisemmalla meiningillä. Jenkkilässä asustavan Harley Poen musiikkia ei voi kutsua kevyeksi tai vaikkapa hennoksi, huolimatta siitä että äänessä ovat lähinnä mies, huuliharppu ja kitara. Saatetaan joissakin biiseissä tosin rehvastella basistin ja rumpalinkin kanssa. Eräänlaista folkia Harley Poen musiikki on, vaikka ei todellakaan perinteistä sellaista. Tätä kutsutaan joskus termillä murder folk. 

Kuulovaikutelmat olivat hyvin samanlaiset kuin Ayreonin kanssa. Enemmän sointivärejä, lisää detaljia olematta liian analyyttinen, kitaran kielet soivat kuten pitää. Herran hieman erikoinen lauluääni kuulostaa aidolta. Vielä lisää analyysia. Harley Poen hieno Burden paljastaa että standardikaapelilla alempi keskialue on hieman sumea ja epätarkka, jopa pientä korostuneisuutta tuolla alueella voi epäillä. Chordilla tuo alue soi luonnollisesti. Muuten Chordin johdolla kitaran kielten sointi on tarkempaa ja elävämpää. Myös kitaran body on helpommin aistittavissa. Laulussa on enemmän läsnäoloa ja aitoutta. Varsinainen värisuora siis.

Laitetaan koneeseen seuraavaksi hieman enemmän aineksia sisältävää musiikkia. CMX:n Aion -levyltä löytyy paljonkin hienoja biisejä, otan nyt käsittelyyn Melankolia -nimisen kappaleen. Kappale läpi ensin Chordin piuhalla, liittimien vaihto ja biisi alusta uudelleen. Hyvänen aika, tuntuu siltä että alan todellakin tottua Chordiin. Chordilla Yrjänän laulu kuuluu läheltä, intiiminä ja monisävyisenä. Basso toistuu matalana, soittimien välissä on ilmaa. Focalin johdolla nuo hyveet voi heittää osittain romukoppaan. Tuntuu kuin olisi vaihtanut high res’n low res -toistoon. 

Seuraavaksi päätän ottaa vielä happotestin: Therion ja Summernight City. Ensin Chord; kuulostaa aivan upealta. Isolta, massiiviselta ja detaljirikkaalta. Todella hienoa menoa. Sitten vaihdan takaisin alkuperäiseen kaapeliin. Jylhyys romahtaa monta astetta pienemmäksi, hieno fagottimelodia meinaa jäädä muun vyörytyksen jalkoihin. Hauskasti kaiutetun virvelirummun soundi ei kuulu läpi yhtä selkeästi. Aivan uskomatonta.

En tiedä minkä verran kuulokejohtojen vaikutuksesta on puhuttu. En ainakaan itse ole liiemmin moisiin tarinoihin törmännyt. Mutta kyllä todellakin pitäisi, ero äänenlaadussa voi olla jopa suurempi kuin esimerkiksi kaiutinjohdoissa. Ehdotankin että niin kuluttajan kuin kauppiaankin kannattaisi ottaa kuulokejohto puheenaiheeksi kaupanteon yhteydessä, tai muutenkin. Ei siinä kukaan ainakaan menetä mitään, ennemminkin on mahdollista että uusista kuulokkeista saa kaiken irti. Tämä oli itselleni erittäin mielenkiintoinen ja sivistävä kokemus!

PS: Varsinaisen testin jälkeen jatkoin vielä kuuntelua. Tuntui että tipun nojatuolista kun paljonkin Hifiharrastajissa kohua herättänyt Suicide Commandon God is in the Rain lähti soimaan. Jukupliut kuinka vaativat soundit ja päällekäyvä musiikki. Erittäin tymäkkä basso. Tämä se on parhautta jos joku.