Ruotsalainen death metal -orkesteri Hypocrisy on kolmikymmenvuotisen uransa ajan ollut genrensä kärkibändejä. Hypocrisyn äärilahjakas Peter Tägtgren soittaa kitaraa, hoitaa vokaalit ja tekee vielä biisejäkin. Miehellä on myös oma Abyss -studio, jota hän pyörittää ja toimii siellä tuottajana sekä ”jokapaikan Jantusena”.

90-luvun alun suoraviivaisesta kuolomusiikista bändi siirtyi melko pian enemmän melodiseen ilmaisuun, ja onkin tehnyt ison nipun todella vaikuttavia viisuja. Tägtgrenin lahjakkuus uusien kitarakokeilujen kanssa tuntuu loppumattomalta, esimerkkinä vaikkapa biisi Fourth Dimension jossa lukuisten särökitararaitojen avulla luodaan jännä valli, joka tuo jopa mieleen sinfoniaorkesterin soinnin.

Yksi Tägtgrenin suurimmista vahvuuksista on äärimmäisen onnistunut äänen käyttö. Mies murisee, örisee, raakkuu ja korisee uskottavasti, ja kykenee hakemaan aina parhaiten milloin mihinkin biisiin sopivan laulutyylin. Hän myös sekoittaa eri tyylejä biisien sisällä, jolloin saadaan aikaan sopivasti vaihtelua. Hypocrisyn kappaleet ovat harvemmin tylsiä, tylyjä kylläkin.

Tyyliltään Hypocrisyn biisit ovat usein erittäin tarttuvia, raskaita ja nopeudeltaan vaihtelevia. Maukkaat kitarasoolot ovat maustavat biisejä, ja vievät mennessään yhdessä koko kroppaa vavisuttavien rytmikitaroiden kanssa. Vaikuttavimmillaan bändi tekee todella koskettavaa ja mukanaan vievää jälkeä, kuten vaikkapa biisissä Deathrow (no regrets).

Hypocrisyn nykytilanne

Luulin jo, että Hypocrisy on kuopattu, sillä edellisestä studioalbumista, End of Disclosuresta, on jo kahdeksan vuotta aikaa. Vaan eipä näin onneksi ollutkaan, vaan Hypocrisy teki juuri väkivahvan paluun uudella Worship -albumillaan. Nyt Hypocrisy on todellakin parhaimmillaan, Worship on melodisen death metallin keihäänkärki ja merkkipaalu vuonna 2021.

Levyltä löytyy niin nopeampaa kuin hitaampaakin tavaraa. Äärimmäisen kovia esimerkkejä osaamisesta ovat vaikkapa lääketeollisuutta kritisoiva Chemical Whore, ja maapallon vääjäämätöntä loppua hitaasti kiirehtivät Walking Dead ja Children of the Gray.

Worship on varustettu kohtuullisen hyvillä, mutta ei ihan timanttisilla soundeilla. Bassopuoli kyllä murisee ja jytisee mainiosti, mutta yläpää voisi olla selkeämpikin. Pitää vielä muistaa erikseen kehua välillä aivan mahtavia kitarasoundeja, valitettavasti näiden taso vaihtelee levyn aikana.

Tuli hankittua tämä levy älppärinä, bändin tukemiseksi ja siksi, että onhan se vinska hieno esine. Vinyylin äänenlaadulle minulla ei ollut liiemmin odotuksia. Striimauspalveluna käytän itse Qobuzia, siinä Worship on hires -formaatissa, kylläkin vain 44.1 khz mutta 24-bittisenä.

Teen nyt äänenlaadulliset vertailut; Qobuz vs. LP, ja Spotify vs. Qobuz. Olkaapa hyvät.

Hypocrisy / Worship. Qobuz Hi-res 24-bit 44.1 khz vs. LP.

Laitan LP:n ja Qobuzin soimaan saman aikaisesti, äänentason erot tasaan käyttäen kännykän desibelimittaria sekä Anthem -etuvahvistimen ohjaussovellusta. Näin vaihdot sujuvat nopeasti ja äänenvoimakkuuden erot eivät pääse liiemmin vaikuttamaan lopputulokseen.

Erot äänessä Qobuz vastaan LP on helppo bongata, ei tarvita pitkiä kuuntelusessioita. Nyt LP häviää reippaasti yleisessä selkeydessä, yläpään erottelukyvyssä sekä äänikuvan leveydessä. Bassopää on molemmissa hyvin samankaltainen, jytyä löytyy riittävästi. Siinä mielessä kumpikin vaihtoehto toimii. Mutta tosiaan, muut ominaisuudet menevät Qobuzin eduksi. Ja näinhän se nykyaikana yleensä käy, varsinkin kun striimausformaattina on hi-res.

Spotify vs. Qobuz Hi-res

En ole aikoihin käyttänyt Spotifya, maksullinen tili minulla on kylläkin ihan perheen takia, joten voin soittaa Spotifysta musiikkia parhaalla laadulla mitä siitä saa ulos.

Kuten voi olettaa, Spotifyn ja Qobuzin välinen ero äänenlaadussa ei ole yhtä suuri kuin LP vs. Qobuz, mutta yllättävän iso se silti on. Tulokset ovat osittain samat kuin älppärivertailussa, Qobuz voittaa selkeydessä ja erottelukyvyssä, mutta ei niin paljon kuin Qobuz vastaan LP.

Suurin ero on yllättäen bassopuolella, Spotifyssa jostain syystä basso ei ole läheskään yhtä selvä ja ytimekäs kuin mitä Qobuzissa.

Yhteenveto

Ensiksikin, jos et ole vielä kuullut Hypocrisyn Worship -albumia ja pidät rankemmasta metallimusiikista, tee itsellesi palvelus ja laita levy soimaan. Noista alussa mainitsemistani biiseistä on helpointa aloittaa.

Äänenlaatumielessä selkeästi paras ratkaisu löytyy Qobuzista, tosin Tidalia minulla ei enää ole niin en voi tätä siinä todentaa. Mutta olisin kyllä aika ihmeissäni jos Tidal tässä Qobuzin pesisi.

LP-harrastajan täytyy äänenlaatumielessä alkaa yhä enenevässä määrin turvautumaan vanhoihin kiekkoihin, sillä uudet julkaisut digitaaliformaatissa taitavat voittopuolisesti pestä vinyyliformaatin äänenlaadussa. Tästä tein jo aiemmin pientä tutkimusta, pitää alkaa tarkistamaan tilannetta muutaman muun uushankintani kanssa.

Testissä käytetty laitteisto tässä!