LP vs. Qobuz -vertailu: luulot voi jättää narikkaan

Olen nyt ollut onnellinen Qobuz -striimauspalvelun käyttäjä jo reilun viikon ajan. Qobuz tarjoaa musiikkia häviöttömästi pakatulla CD-tasolla, sekä myös hires-tasolla. Hires-musiikkia löytyy yllättävänkin hyvin, suuri osa tuoreista levyistä löytyy tarkemmalla formaatilla.

Ensifiilistelyjen jälkeen kävi mielessä, että pitää tehdä hieman tarkempaa vertailua Qobuzin ja LP-formaatin kanssa. LP-formaattiin kun on tullut satsattua aika lailla. Tähtäsin siihen, että Qobuzissa verrokkilevystä löytyisi hires-versio jotta saadaan mahdollisimman kova digitaalinen vastine. Testimusiikkia oli monenlaista, niin raskaampaa musaa kuin kevyempääkin.

Mutta miksi yleensä testata Qobuz- ja LP-toistoa toisiinsa? Erilaisia muuttujia on paljon. LP-soitin, striimeri, DA-muunnin jne. Kaikki vaikuttavat sointiin. Disclaimer on tietysti se, että tässä julkaisemani tulokset pätevät minun laitteistossani, muissa testiympäristöissä tilanne voi olla toinen. Yksi asia tosin luultavasti pätee myös muualla: mikäli LP häviää minun ympäristössäni Qobuzille, häviää se myös aika varmasti suuressa osassa muitakiin ympäristöjä. Olen sijoittanut LP-soittimeeni aika tavalla, ja striimauslaitteistoni on taas jossain määrin vaatimaton.

Kaikki testikommenttini ja -tulokseni liittyvät kuuntelemalla tehtyihin johtopäätöksiin. Jos joku kuulostaa paremmalta, se sitten on niin. Ihan sama minulle keksitäänkö asiaan joku teoreettinen syypää tai ei.

Tein kuuntelut osittain kaiuttimilla, osittain kuulokkeilla. Minulla on puhelimessa Anthemin ohjaussovellus, joten äänilähteen vaihtaminen ja volumen tasaaminen kävi näppärästi. Eli esimerkiksi äänenvoimakkuden muutoksen pystyi korjaamaan hyvinkin nopeasti. Kuulokekuuntelussa piti istua Focalin kuulokevahvistimen vieressä ja kääntää volumenappia itse.

Yksi hypoteesi minulla on liittyen Qobuzin ja LP:n sointiin: uusissa julkaisuissa Qobuz hires voittaa LP:n äänenlaadullisesti. Tämä on aika loogista, levyt äänitetään nykyään digitaalisesti, ja hires-formaatin pitäisi päästä lähelle studiotasoa. Mutta eipä tämä ollutkaan ihan niin selkeää.

Laitan tähän nyt yhdeksän levyn vertailun, teen vertailuja jatkossa lisää ja julkaisen ne tällä sivustollani. Stay tuned.

Mono Inc.: The Book of Fire (LP, Qobuz hires) (LP:n painos alkuperäinen No Cut 2020)

Käydäänpä vertailuun hieman erilaisella materiaalilla kuin mihin olette tottuneet. Mono Inc. on mainio saksalainen goottimusiikkiin kallellaan oleva bändi, jonka hieno, omintakeinen soundi on vuosien kehityksen tulos. The Book of Fire on orkesterin tuorein levytys parin vuoden takaa, se löytyy Qobuzista hires-formaatissa. LP minulla on ollut jo jonkin aikaa.

Kuuntelin levyn läpi vaihdellen lähdettä, ja tässä mietteitä. LP:llä laulajan ääni on enemmän ”oikean” oloinen, Qobuzilla se kuulostaa hiukan pinnalliselta. Qobuz-soundi on myös aavistuksen pahvinen, tähän vaikuttaa se että alempi keskialue on voimakkaampi kuin älppärillä. Qobuzilla A-puolen viimeisessä biisissä lopun korkealta soitettu kitara kuuluu paremmin kuin vinskalla. Qobuzissa yläbasso kuuluu voimakkaampana, tämä peittää hieman alleen ”oikeaa” bassoa joka kuuluu matalammalla. Yläpää on Qobuzilla hieman tarkempi, on lähinnä makuasia onko tämä hyvä vai ei.

Jos tuosta jotain selvää sai, niin sen että asia ei ole yksioikoinen. On kiinni lähinnä kuuntelijan omista preferensseistä, kumpaa pitää parempana. Molemmat soivat kohtuullisen hyvin, voittajaa ei voi julkaista.


Isaac Hayes: Shaft (LP, qobuz hires) (LP:n painos Zyx repress, vuosi ei tiedossa)

South Park -sarjassakin seikkaillut Isaac ”Chef” Hayes on kuuluisa laulaja, jonka pitkä ura herättää kunnioitusta. Mies on ollut monessa mukana, tämä Shaft -leffan soundtrack on mielestäni parhaita levyjä jolla hän on esiintynyt.

Tässäkin tapauksessa voin sanoa sekä vinyylin että Qobuzin suoriutuvan hyvin tehtävästään. Levyn soundi on mainio, jotain pitäisi tehdä todella väärin jotta sen saisi pilattua. Tällä kertaa LP:n ja Qobuz-hiresin erot ovat kohtalaisen selviä ja tyypillisiä biisistä toiseen.

Qobuz-versiossa puhaltimet riipivät korvia, niitä ei ole kovin kiva kuunnella vaan pehmeämpi esitys olisi miellyttävämpi korville. Tämä ominaisuus kulkee läpi levyn, puhaltimet ovat miellyttävämmät vinskalla. Basso voimakkaampi qobuzilla, kuten myös lautaset ja tamburiini. Tulee mieleen ihan kuin Qobuzissa olisi loudness päällä. LP:n esitys on hieman hillitympi, loudnessmaista tunnelmaa ei tule, vaan korviin soi vain mainio musiikki mainioilla soundeilla. Valitsen voittajaksi vinskan.

Merl Saunders: (LP, Qobuz hires) (LP:n painos alkuperäinen Fantasy Records 1974)

Kosketinsoittajalegenda Merl Saundersilla on aina ollut kyky haalia mukaansa erinomaisia soittajia, ja välillä laulajiakin. Onhan hän tehnyt paljon yhteistyötä Grateful Deadin Jerry Garcian kanssa. Nyt testissä on Saundersin vaille nimeä jäänyt studioalbumi vuodelta 1974.

Kovin kauan ei tarvitse kuunnella, jotta tulos on selvä. Qobuz-versio lyö LP:n ällikällä. Striimattu musiikki sisältää huomattavasti selkeämmän ja kirkkaamman yläpään, lautasissa ja soitossa on ihan eri tavalla ilmaa kuin vinyyliversiossa. Enempää ei tarvitse analysoida, voittaja on Qobuz.

Slayer: South of Heaven (LP, Qobuz hires) (LP:n painos alkuperäinen Def American Records 1988)

Slayer julkaisi lähestulkoon täydellisen thrash-eepoksen, South of Heavenin, vuonna 1988. Kannuttajana levyllä toimi Dave Lombardo, yksi kaikkien aikojen parhaista metallirumpaleista. Lombardon tyylitaju ja kekseliäisyys hakevat edelleen vertaistaan. Bändi oli tehnyt jo mahtavan Reign in Blood -albumin pari vuotta aiemmin, eivätkä he keksineet muuta tapaa ylittää tuon levyn saavutusta kuin hidastaa biisien tempoa. Ja sehän toimi, South of Heaven löi kaikki Slayerin myyntiennätykset ja vei bändin suoraan fanien sydämiin.

Tällä kertaa vinyyli vie voiton 6-0. LP:llä kitarat ovat huomattavasti digitaalista versiota suuremmat, rumpujen bassari ei ole tuhnu kuten Qobuzissa ja pellit soivat metallisemmin. Voisi jopa sanoa että vinskan sointi on huomattavasti munakkaampi, jos nyky-yhteiskunnassa uskaltaa enää tätä sanontaa käyttää. LP siis voittaa tämän erän.

Slayer: Repentless (LP, Qobuz hires) (LP:n painos alkuperäinen Nuclear Blast 2015)

Onko siitä jo kuusi vuotta aikaa? Nimittäin Slayerin tuorein albumi, Repentless, on julkaistu 2015. Saa nähdä tuleeko enää uutta Slayer -albumia, keikkailun he ilmoittivat lopettavansa Repentless-kiertueeseen. Repentless on niin vahva näyttö Slayerin levykunnosta, että jatkoa soisi tulevan.

Tätä levyä ei tarvitse kuunnella juuri Repentless -raitaa pidemmälle niin peli on selvä Qobuzin voitoksi. Digitaalinen Repentless soi isommin, bassotoisto on ihan eri tasolla vinyyliin verrattuna, ja soiton selkeys on omaa luokkaansa. Tämä erä siis Qobuzille.

Metallica: Black album (LP, Qobuz hires) (LP:n painos alkuperäinen Vertigo 1991)

Metallican Black album lukeutuu omassa Metallica-listassani viimeiseksi kuuntelukelpoiseksi julkaisuksi kyseiseltä bändiltä. Tämä levy vei bändin soundia jo huomattavasti main streamin puolelle, ja tulevilla julkaisuilla meno senkuin jatkui kunnes bändi alkoi julkaista silkkaa tuubaa ja harjoitusten jämäriffejä. Oli siinä ihmettelemistä ja diggaamista, kun näin bändin tämän levyn kiertueella Helsingin jäähallissa.

Nyt älppärin ja Qobuzin äänimaailmassa on isoja eroja. LP:n soundi on elävämpi, isompi ja hieman romuluisempi. Qobuz kuulostaa jotenkin sisäsiittoiselta ja tunkkaiselta. Ihan kuin LP:llä soittaisi kokonainen bändi, Qobuzissa puolikas (pientä liioittelua, myönnän). LP vie voiton.

King Diamond: House of God (45 rpm LP, Qobuz CD) (LP:n painos Metal Blade 2015)

King Diamond on ollut hevimusiikin uranuurtaja, joka on julkaissut levyjä monella vuosikymmenellä. Herran omintakeinen laulutyyli jakaa kuulijoiden mielipiteet kuin partaveitsellä; jotkut tykkäävät, jotkut eivät. Vuonna 2000 julkaistu House of God ei edusta Kingin parasta, joskaan ei myös huonointakaan tuotantoa. Ihan kohtuullinen albumi sinänsä. Nyt vertailussa on 45 rpm nopeudella pyörivä musta vinska, ja Qobuzissa CD-tasoa edustava striimi.

Äänenlaadultaan molemmat formaatit ovat lähellä toisiaan. Eihän tämä levy mikään hifistelyhelmi ole, mutta onhan se hyvä tällaisiakin testata. Suurin ero soundissa on tällä kertaa yläpäässä. Qobuzissa lautaset tulevat mielestäni liikaa esille, ne ovat hieman päälleliimatun oloisia. Tuntuu omituiselta että kun kuuntelee levyä, päällimmäisenä musasta jää mieleen rumpujen pellit. Ne ovat vinskalla hieman matalammalla tasolla, joten omalla kohdallani LP vie voiton. Karvan mitalla.

Lasten Hautausmaa: IV (LP, Qobuz Hires) (LP:n painos alkuperäinen Svart Records 2020)

Lasten hautausmaan kitaravetoinen, ”melankolisen hyväntuulinen” suomirock ei varsinaisesti ole musiikkia jota tekee mieli hifistellä ryppyotsaisesti. Mutta tämähän ei ole mikään ryppyotsainen testi joten saa suorittaa.

Lasten hautausmaan levyt eivät ole olleet soundimielessä kovin häävejä. Ne ovat olleet hieman tumppuja esityksiä, onneksi musiikki on hyvää niin soundit voi melkein antaa anteeksi. IV taitaa olla bändin ensimmäinen oikeassa studiossa tehty levy, ja sounditkin ovat jo paremmat kuin aiemmin. Eivät huiput, mutta kuuntelukelpoiset. Tästä orkesterin tuoreimmasta, vuonna 2020 ilmestyneestä levystä, löytyy Qobuzissa hires-versio. Ennakko-oletukseni oli että Qobuz pieksee vinyylin.

Mutta kuinkas sitten käykään? Yllätys on suuri, nimittäin vinyylillä on selkeästi parempi soundi kuin Qobuzissa. LP:n esitys on avoimempi, leveämpi ja miellyttävämpi. Tarkkuuttakin on Qobuzia enemmän. En tiedä missä on mokattu, mutta näin vain kävi. Olin jo allekirjoittaa lauseen että hires-levytyksiä ei fyysiönä kannata hankkia, mutta tällä kertaa tuo ei pidäkään paikkaansa. Voitto älppärille siis.

In Flames: Clayman (LP, Qobuz hires)

Clayman aikoinaan päätti In Flamesin kultakauden, ollen vielä erinomainen levy, mutta seuraaja Reroute to Remain olikin sitten jo melkoinen riman alitus. Nyt Clayman on saanut arvoisensa päivityksen nykyaikaan, levy on julkaistu uudelleen remasteroituna laitoksena. Samalla on myös jostain syystä soitettu muutama biisi uudestaan nykykokoonpanolla, valitettavasti näillä uudelleenlämmittelyillä ei tee mitään.

Soittelin ensin vinskaa muutamaankin eri otteeseen, ja olin tyytyväinen soundeihin. Kunnes nyt sitten vertailun vuoksi soitin myös Qobuzista löytyvää hires-versiota. Ei mahda mitään, älppärin kitarat ovat hitusen vaimeita Qobuziin verrattuna, ja yleinen selkeys aukenee paremmin Qobuzissa. Qobuz-versio on myös tarkempi kuin vinska, ja vaikkapa lautaset toistuvat paremmin ja aidommin striimattuna. Qobuzille voitto.

Yhteenveto

Kun lasketaan kaikki tulokset yhteen, LP voitti 5-3. Mutta mutta. Mielenkiintoista on tietenkin se, mikä oli tulos uusien levytysten suhteen. Näissä Qobuz otti voiton 2-1. Yksi erä oli tasapeli. Täytyy tietysti tehdä lisää vertailuja jotta otos on suurempi ja tilastollisesti kelpo, tässä tällainen välierätilanne.

2 kommenttia artikkeliin ”LP vs. Qobuz -vertailu: luulot voi jättää narikkaan

  1. Rehellinen vertailu.
    Usein erot johtuvat enemmänkin masterointien kuin median eroista.
    Käytän fyysisiä formaatteja (cd/lp) yleensä mieluumin kuin striimauspalveluja siksi, että niiltä löydän aina mieleistäni kuunneltavaa. Striimauspalvelun ”miljoonien” levyjen joukosta on hankala löytää mitään ellei tiedä mitä hakee.
    Olisi mielenkiinotista, jos olisit verrannut vielä vaikkapa Spottaria tai Tidalia noihin.
    Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta vertailusta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s