Striimaus: Qobuz cd-laatu, remasteroitu 2010

LP: Mobile Fidelityn uudelleenjulkaisu vuodelta 2017

Testissä käytetty laitteisto

Supertramp on bändi, josta olen tavallaan aina pitänyt, mutta en ole sitä kuitenkaan korkeimmille palleille nostanut. Bändillä on suhteellisen laaja tuotanto (yksitoista albumia), myönnän että en ole edes niitä kaikkia kuullut. Supertramp kärsi monista miehistömuutoksista, mutta vuoden -74 kokoonpano tuotti erinomaisen menestyksen tuoneen Crime of the Century -albumin, ja sen jälkeen tehtiin montakin mainiota levyä, muunmuassa nyt käsittelyssä oleva Breakfast in America vuodelta -79.

Breakfast in America nosti Supertrampin ennennäkemättömään menestykseen, ja albumi myi kuin häkä. Tältä platalta löytyy montakin vallan erinomaista biisiä.

Löysin Mobile Fidelityn uudelleenjulkaistun Breakfast in American täysin sattumalta, ja päätin tehdä ns. heräteostoksen. Levyn takakannessa kerrotaan, että Mobile Fidelity on masteroinut platan alkuperäisiltä masternauhoilta, joten nyt ei tarvitse ihmetellä ja irvailla että mistähän ja minkälaatuisesta digitaalitiedostosta tämäkin levy on tehty.

Mutta käydään pikaisesti läpi äänenlaadullinen vertailu. Qobuzissa levystä löytyy vain vuonna 2010 remasteroitu painos cd-laadulla.

Nyt on taas kerta, kun ei tarvitse virittää korviaan äärimmilleen ja miettiä että onko siellä eroja vai ei. Qobuzin remasteroitu versio on Mobile Fidelityn älppäriin verrattuna melkoisen kamalaa kuunneltavaa. Striimattuna äänikuva on lattea, musiikki heitetään naamalle kuin ostoskeskuksen mainosvalot, räikeästi ja epämiellyttävästi. Dynamiikkaa löytyy huomattavasti vähemmän kuin vinyyliltä. Striimauksessa pianosta puuttuu body, sointi on ohut.

Vinskalla kokonaiselämys on pehmeä, ilmava, ja basso soi sopivan muhevasti. Soundi hengittää, toisin kuin striimissä, se on orgaaninen. Mikäli pidät Supertrampin musiikista ja haluat samalla levyn jossa on äänenlaatu kohdallaan, tämä painos kannattaa hankkia.