90-luvun alkupuolella elettiin progressiivisen metallin alun kulta-aikaa, poltettiin tupakkia ketjussa ja ihmeteltiin että mitäs hyvää sieltä nyt taas tulee.

Niin, ja tulihan sieltä. Muunmuassa norjalaisen Conceptionin 90-luvun tuotanto on jäänyt hyvin mieleeni, vaikka julkaisuista onkin jo yli kaksikymmentä vuotta aikaa. Levyjen nimistä en tosin muista muita, kuin erinomaisen Parallel Minds -pitkäsoiton.

Conception perustettiin alunperin vuonna 1989, ensimmäinen levy The Last Sunset näki päivänvalon 1991, kun tyyliään hakevaan bändiin oli tehty hieman muutoksia. Kiistämättä tärkein asia oli se, että vokalistiksi saatiin klassisen oopperakoulutuksen saanut Roy Khan. Tämä yksi metallimaailman parhaista laulajistahan tunnetaan varmastikin parhaiten työstään Kamelot -orkesterissa, jossa hän vaikutti 1997-2011.

Mutta palataanpa Conceptioniin, sillä se on eittämättä tärkeä osa progressiivisen metallimusiikin historiaa, sekä myös suuri osa Roy Khanin uraa.

Conceptionin 90-luvulla julkaistut neljä albumia on nyt julkaistu uudelleen remasteroituina laitoksina sekä bonusbiiseillä varustettuna, ja ensimmäistä kertaa vinyylillä. Https://imperiumi.net -sivustolla eräs toinen arvostelija hoitaa levyjen musiikillisen puolen arvostelun, minä keskityn vinskojen tuotannon ja äänenlaadun onnistumiseen.

Vertailun tekniikkaa

Vertaan vinyylien äänenlaatua Qobuz-striimauspalveluun, jonka kautta musiikki toistetaan häviöttämänä, toisin kuin Spotifyssa joka käyttää häviöllistä pakkausta. Eli vastassa on suunnilleen niin hyvä digiformaatti kuin mahdollista. Voisi tilanne digipuolella olla toki parempikin siinä mielessä, että nyt on käytössä normaali cd-laatuinen 16-bittinen, 44.1 KHz -versio eikä tarjolla ole korkearesoluutioista formaattia.

Vertailussa käytetty laitteisto

Aloitan työt pesemällä levyt levypesurilla Pro-Ject VC-S2 ALU levypesuri – Diabolus in HiFi , jonka (tai jonkin muun pesurin) pitäisi kuulua jokaisen vinyylinpyörittäjän varustukseen. Sen avulla levyistä poistuu lian ja pölyn lisäksi staattinen sähkö, ja olen monesti huomannut, että myös uusien levyjen äänenlaatu paranee pesun avulla.

Yhtäläinen piirre jokaisella Conception-uudelleenjulkaistulla levyllä on se, että ne ovat kaikki hyvinkin komeita laitoksia. Jokaisessa on hienot gatefold-kannet, joiden sisältä löytyvät sanoitukset. Kansivuvien ja eri grafiikoiden painojälki on laadukasta, käytössä on varmastikin ollut alkuperäinen materiaali joiden pohjalta painotyö on tehty. Ainoa napinan aihe löytyy levypusseista, ne ovat tavallisia mustia paperikuoria ilman muovitusta. Niinpä pudotankin levyt pesun jälkeen suosimiini Nagaokan muovisiin pusseihin.

Kaikki levyt ovat hyvinkin tyylikkään näköisiä väripainoksia, osa esimerkiksi oransseja, ja osa keltaisia. Mitään ongelmia esimerkiksi liian pienten keskireikien kanssa ei ole. Levyt ovat myös suoria, kieroja tapauksia ei onneksi sattunut mukaan.

Äänenlaadulinen vertailu

No, lähdetäänpä sitten vertaamaan äänenlaatua eri painosten välillä. Heti alkuun täytyy sanoa, että oma vinyylinkyntäjäni on kohtuullisen tasokas peli, olen tehnyt arvovalinnan ja pidän kakkosautona vuoden 2001 Corollaa hieman uudemman kauppakassin sijaan. Autorahat on tullut sitten sijoitettua soittimeen. Eli äänenlaadulinen lopputulos voi olla hyvinkin erilainen minulla, kuin jossain muualla muutaman satasen arvoisen soittimen kanssa.

The Last Sunset

Otetaan aluksi käsittelyyn debyyttialbumi The Last Sunset. Kuuntelen levyä ensimmäiseksi LP:ltä, tulos on aivan järkyttävää muovista lätinää jota ei kykene kuuntelemaan sitten millään. Digistriiminä soundi on kuunnteltavami, voimakkaampi ja jotenkin helpompi selättää. Tulos on kuunneltava, mutta ei missään tapauksessa nykyiset soundistandardit täyttävä. Jostain syystä soundit kuitenkin paranevat levyn edetessä. Olisikohan niin että alkuperäisiä miksauksia ei ole ollut käytettävissä tätä remasteria tehdessä, sen verran heikko on lopputulos.

Parallel minds

Lähden seuraavaksi liikenteeseen musiikillisesti erinomaisella Parallel Minds -levyllä. Miltä tällä kertaa kuulostaa LP verrattuna digistriimin?

Tämä käy hyvinkin nopeasti selväksi. LP kuulostaa avoimemmalta, siinä on enemmän ilmaa, ja vokalistin ääni tulee paremmin ulos kaiuttimista. Ja jostain syystä digistriimin keskialueella on vähemmän erottelua, se kuulostaa vaisulta ja tumpulta. Basso on molemmilla formaateilla suunnilleen yhtä hyvin hallussa, välillä kuulostaa siltä, että diginä bassokitaran erottelu on hieman parempi. Jos ajatellaan levyn soundeja kokonaisuudessaan, Parallel Minds ei ole mikään hifistin märkä uni, mutta kyllä tätä levyä silti mielikseen kuuntelee.

Eli kakkoserän voittaa tässä tapauksessa vinyyli.

In Your Multitude

Seuraavaksi vuorossa on itselleni hieman oudompi levy, bändin kolmas albumi In Your Multitude. Tällä kertaa LP:n ja striimin välinen ero menee striimin voitoksi. Striimi on positiivisessa mielessä hieman rouheampi, sekä selkeämpi ja äänikuva on leveämpi. Vinskan soundi tulee kuin ohuen huopakankaan läpi, en osaa sanoa mistä tämä mahtaa johtua. Ero ei ole ihan yhtä iso kuin Parallel Minds -levyn kohdalla, mutta selkeä kuitenkin.

Flow

Flow on erinomainen albumi, niin musiikillisesti kuin soundillisestikin. Älppärillä äänimaailma on osunut tällä julkaisulla kohdalleen, siinä on jälleen kerran ilmaa ja hengittävyyttä joka digistriimistä puuttuu – diginä tulos on erottelultaan heikompi. Nyt digiversio on myös turha kirkas, lähestulkoon riipivä. Vinskaa on miellyttävämpi kuunnella. Erityishuomion ansaitsee rumpalin arsenaalin käsittely, esimerkiksi tomit toistuvat LP:llä esimerkillisesti.

Yhteenveto

Mikäli tehdään tuloksista tilastollinen yhteenveto, tulos oli tasapeli. Kaksi levyä kuulosti paremmalta LP:llä, kaksi digistriiminä. Sitä en osaa sanoa, miksi lopputulos oli tällainen. Erot olivat omassa ympäristössäni kuitenkin kohtuullisen selviä, eli ihan pienissä detaljeissa ei menty.

Mikäli olisin siinä tilanteessa, että joku/jotkus näistä levyistä pitäisi ostaa, tuloksena olisi Parallel Minds vinyylinä. Siinä on loistavia biisejä, ja älppärin soundi toimii hienosti. Amen.