Diabolus in HiFi

Erilaisten virta-asioiden vaikutuksesta äänentoistoon on taitettu peistä jo kohtalaisen kauan – toisaalta en muista että kovin paljon ennen nykyistä vuosisataa nämä seikat olisivat olleet juurikaan tapetilla. Musiikin ääni taisi 90-luvun alussa testata jonkin virtapiikkisuojan vaikutusta, se on jäänyt mieleeni. Oikean vaiheen käyttämisen merkitys oli toki jo tuolloin tiedossa, kohtalaisen pienen piirin kylläkin.

Markkinoilta löytyy erilaisia virtajohtoja sekä -suotimia, tavallista laadukkaampia virtablokkeja, sähkön “uudelleengeneroivia” tuotteita sekä jopa erotusmuuntajia. Puristisimmat tietysti pyhittävät sähkötaulusta hifilaitteistolleen oman sulakkeen, ja vetävät laadukkaamman johdon ainoastaan äänentoistoa varten, mikäli tämä vain on mahdollista. Maineikkaan Furutechin katalogista löytyy lisäksi melkoisen hintavia seinäpistorasioita, jotka sisältävät NCF-taikahiekkaa.

Itse olen tottunut suhtautumaan avoimesti erilaisiin hifimaailman tuotteisiin – kuuntelen, ja teen sitten oman johtopäätökseni. Virta-asioita olen käsitellyt jo monessakin artikkelissa; löytyy virtakaapelivertailuja, virtasuotimien testejä sekä ihmettelyä muiden laitteiden aiheuttamista häiriöistä äänentoistoon.

Tällä kertaa minulla on testattavana poikeuksellisen mielenkiintoinen tuote: Chordin kallein ilman minkäänlaista suodatusta toteutettu virtablokki, Chord PowerHAUS M6. Tämä virtablokki on todella massiivinen ilmestys, pituutta riittää kuusikymmentä senttiä, leveyttä yksitoista ja korkeuttakin noin kahdeksan. Painoa tälle paksusta alumiinista valmistetulle kokonaisuudelle on kertynyt melkein neljä kilogrammaa. Aivan pikkuhiluilla Chordia ei kaupasta kotiinsa saa, hintaa löytyy 2790 euroa. Toisaalta tuote on erinomaisen laadukkaan tuntuinen, materiaalit ja työn jälki ovat moitteettomia.

Chord PowerHAUS sisältää monenlaisia mielenkiintoisia ratkaisuja. Usein “hifimpien” virtablokkien kanssa vannotaan tähtikytketyn suunnitteluperiaatteen puolesta, Chordin blokki puolestaan hyödyntää kolmea virtakiskoa, joissa maa on sijoitettu mahdollisimman kauas muista kahdesta kiskosta. Tämän ratkaisun sanotaan olevan vähemmän herkkä radiotaajuisille häiriöille. Tässä virtablokissa ei luonnollisestikaan ole virtakytkintä, tai muita ylimääräisiä kommervinkkeleitä jotka voisivat vaikuttaa negatiivisesti äänenlaatuun. 

Chordin vakava suhtautuminen virta-asioihin selkiää viimeistään, kun huomaa että käytössä on aito kuudentoista ampeerin virralle tarkoitettu suorakulmainen liitin – tällaisia olen viimeksi nähnyt datakeskuksissa vähän raskaamman pään laitteissa. Tavallista virtajohtoa ei siis sähkönsyöttöä varten tähän laitteeseen kytketä.

Ehkä mielenkiintoisin ratkaisu laitteen sisällä on kolme kappaletta MainsARAY’ta, joita myydään myös erikseen kytkettäväksi käyttämättömään virtapistokkeeseen virtablokissa / jatkojohdossa nimellä PowerARAY. MainsARAY on passiivinen komponentti, jonka sanotaan poistavan korkeataajuuksisia häiriöitä.

Chordin virtablokki sisältää luonnollisesti myös laadukkaita sekä hyvin suojattuja johtimia, sekä tasokkaat virtapistokkeet.

Kuunteluvaikutelmat

Päätän kokeilla Chordin virtablokkia yhdessä McIntosh MA352-integroidun vahvistimen sekä Naim NDX5-XS2 -striimerin/DACin kanssa. Vertailussa on myös “valkoinen Tokmanni” sekä jo varsin iäkäs Isotek-merkkinen Gemini-virtablokki & -suodin. Nyt täytyy painottaa, että tällä yli 20 vuotta vanhalla Geminillä ei ole enää mitään tekemistä nykyisten Isotekin tuotteiden kanssa.

Tähtään tällä valikoimalla siihen, että saisin mahdollisimman suuria eroja aikaiseksi – jos niitä siis on. Sijoitan kaikki blokit laitetelineen päälle, jolloin pystyn siirtämään virrat noin minuutissa blokista toiseen. Olen merkannut blokit ja kaapelit tarroilla, jolloin sähkön vaihe pysyy samana.

Tässä vaiheessa mainitsen vielä, että kuunteluhuoneeni äänentoistolaitteille sähköt tulevat suoraan sähkökaapista oman sulakkeen takaa, kaapelina on kahdeksan metriä Ölflexin kaapelia. Seinäpistorasiana on Furutechin FT-SWS NCF.

Aloitan kuuntelun tokmannilaisella – tätä ennen olen kuunnellut käyttäen Isotekia. Nyt soundi muuttuu jossain määrin kovemmaksi, sanoisinko jopa raaemmaksi. Äänenvoimakkuutta ei tee mieli nostaa kovin korkealle, diskantti sattuu korviin eikä erottelukaan tunnu kovin hääviltä. Tosin erottelukyky ei kovin paljon poikkea Isotekista. 

Otetaan muutama esimerkkibiisi. VNV Nation on hieno elektronista musiikkia tekevä EBM-bändi, ja heidän upea Resonance-albuminsa on tehty yhdessä Babelsbergin sinfoniaorkesterin kanssa – elektroniikka on kokonaan poissa. Further-kappale on tästä toimivuudesta aivan mainio esimerkki. Tokmannilaisen kanssa keskialue käy hieman korviin,  ja erottelukykyä tarvitaan enemmän – homma on tukossa. Isotekin kanssa soundi on miellyttävämpi, mutta tuntuu siltä että dynamiikka on rajallinen. Kohtuullinen tulos silti – teen useampia vertailuja.

Otetaanpa vihdoin Chord käyttöön, miltä kuulostaa? Tähän mennessä on jo käynyt ilmi, että kuten aiemmissakin kokeiluissani, eroja on havaittavissa. Menossa on toinen testipäivä. Ihmettelen, miksi musiikki kuulostaa kireältä ja hieman kirskuvalta. Olisikohan syy siinä, että vahvistin ei ole vielä lämmennyt? Ei, tilanne ei muutu mihinkään. No seuraavaksi tarkistan johdotukset, ja olinkin jättänyt virtajohdot vielä kiinni tokmannilaiseen, enkä siirtänyt niitä vielä valmiiksi Chordiin kuten olin muistellut. Jopas jotain.

Siirrän johdot nyt oikeasti Chordin blokkiin, ja laitan VNV Nationin Further-kappaleen soimaan. Vaikutelmat ovat mielenkiintoiset: orkesteri kuulostaa aiempaa suuremmalta, löytyy enemmän ilmaa, erottelukykyä ja dynamiikkaa. Laulussa on upeaa herkkyyttä, laulaja tulee äänikuvassa framille, musiikkiin voi tuudittautua mukaan. Vaihtelen mukaan Tokmannia ja Isotekia, ääni muuttuu välillä raa’aksi, dynamiikka katoaa, erottelukykyä ei ole kuten Chordilla.

Otetaan kuunteluun legendaarisen Billy Idolin hieno paluubiisi Bitter Taste. Kun vertaan Chordia verrokkeihin, Chord pärjää selvästi paremmin. Nyt esille nousee hieman erikoisesti upea rytmisyys; kappale rullaa mainiosti, leppeästi ja määrätietoisesti. Chordin kautta Bitter Taste kuulostaa miellyttävältä, sitä on helppo kuunnella, tarkkuutta riittää mutta se ei käy päälle. Isotekilla kappale on korkea ja iso, kohtalaisen kirkas ja dynamiikan kasvaessa vokaalit ovat hieman nasaalit.

Seuraavaksi kuuntelen metallimusiikkia sekä sinfoniaorkesteria yhdistelevän ruotsalaisen Therionin biisiä Blood of Kingu. Tässä kappaleessa soundit eivät ole todellakaan kohdallaan, on kuitenkin mielestäni hyvä kokeilla myös huonommin äänitettyä musiikkia testimielessä. Tokmannin ja Isotekin kautta Blood of Kingu on melkoista mössöä, mutta Chord saa kaivettua sentään hiukan enemmän informaatiota irti.

Therionin massiivinen Rise of Sodom and Gomorrah on jälleen riipivä kokemus tokmannilaisella, kohtuullinen mutta hieman tylsä Isotekilla, vallan mainio Chordilla – volumen voi vääntää kaakkoon ja nauttia lopputuloksesta.

Yhteenveto

Voittaja on tästä joukosta helppo valita. Chord vetää pisimmän narun jokaisella rintamalla; löytyy tarkkuutta, erinomaista äänikuvaa, ilmavuutta, rytmisyyttä ja rullaavuutta. Ennenkaikkea Chordin kautta musiikin kuuntelu on miellyttävää ja siihen on helppo uppoutua. 

Ainakin minun laitteistossani näiden virtablokkien erot ovat suhteellisen selkeät, erot ovat toistettavia ja samansuuntaisia eri biisien kanssa. Kehotan kokeilemaan itse, jolloin selviää parhaiten onko sijoitus sähköpuolen asioihin hyödyllinen.